OAJ:ltä lakkovaroitus Oulun ammattikorkeakoululle
21.4.2026 13:36:27 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
OAJ antoi tänään 21.4. Oulun ammattikorkeakoulua (OAMK) koskevan lakkovaroituksen keskiviikolle 6.5.2026. Työriita koskee ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta, johon työnantajapuoli Sivista on esittänyt rajuja heikennyksiä.
Lakko toteutuu keskiviikkona 6.5., ellei ratkaisua sitä ennen saada meneillään olevassa sovittelussa. Toukokuussa OAMK:ssa ollaan uuden äärellä: kyseessä on historian ensimmäinen lakko Oulun ammattikorkeakoulussa.
OAJ antoi eilen lakkovaroituksen myös Jyväskylän ammattikorkeakoululle, jossa lakko on toteutuessaan päivää aiemmin. JAMKissa lakko on jo toinen.
Tänään lakkoillaan Xamkin kampuksilla
Tänään lakot ovat näkyneet Xamkin kampuksilla neljässä kaupungissa: Kouvolassa, Kotkassa, Savonlinnassa ja Mikkelissä. Viimeksi mainitun lakossa mukana oli myös OAJ:n järjestöpäällikkö Kaj Raiskio. Hän muistuttaa, ettei Xamk ole lakon kohde, vaan sen toteutuspaikka.
– Lakossa toimet eivät koskaan kohdistu paikallista työnantajaa vastaan, vaan haemme reiluja työehtoja koko ammattikorkeakoulusektorille. Vaikka lakkojen taustalla on merkittäviä erimielisyyksiä työehdoista, väki on täällä lakossa rauhallisesti ja hyväntuulisena. Vartijoiden hankkiminen paikalle on siis ollut työnantajapuolelta melko turha investointi, Raiskio kuvailee Xamkin lakkotunnelmia Mikkelissä.
Huomenna lakkoon mennään LAB-ammattikorkeakoulussa ja torstaina jo toistamiseen Metropoliassa. Tällä kertaa henkilöstön työehtoja puolustetaan entistä suuremmalla joukolla: lakkovaroituksen on antanut myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN.
Turussa lakossa ollaan 28.4. ja Satakunnan ammattikorkeakoulussa 29.4., ellei työriidan sovittelu sitä ennen etene ja johda uuden sopimuksen syntyyn.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaj RaiskioJärjestöpäällikköOAJ
Puh:+358 50 413 5948kaj.raiskio@oaj.fiOpetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opetusalan väkivaltatilanteisiin apua uudesta työsuojeluohjelmasta – ministeriö aloittaa valmistelun29.4.2026 15:38:41 EEST | Tiedote
Opetusalan ammattilaisten kokemat väkivalta- ja uhkatilanteet ovat lisääntyneet viime vuosina. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kutsui tänään koolle pyöreän pöydän keskustelun, jonka pohjalta ministeriö käynnistää valmistelun OAJ:n esittämästä opetusalan työsuojeluohjelmasta.
OAJ: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sai lakkovaroituksen – työriidan sovittelu jatkuu28.4.2026 13:32:55 EEST | Tiedote
OAJ antoi tänään 28.4. Haaga-Helia ammattikorkeakoulua koskevan lakkovaroituksen keskiviikolle 13.5.2026. OAJ:n puheenjohtaja muistuttaa, että neuvotteluissa on kyse koko ammattikorkeakoulujen henkilöstön työehdoista ja palkoista.
OAJ: Laurea-ammattikorkeakoululle lakkovaroitus27.4.2026 13:38:22 EEST | Tiedote
OAJ antoi tänään 27.4. Laurea-ammattikorkeakoulua koskevan lakkovaroituksen tiistaille 12.5.2026. Huomenna ammattikorkeakoulujen lakot näkyivät Turussa. OAJ:n puheenjohtaja muistuttaa, että neuvotteluissa on kyse koko ammattikorkeakoulujen henkilöstön työehdoista ja palkoista.
Kehysriihestä jäi puuttumaan visio kasvusta22.4.2026 21:47:06 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona päättyneessä kehysriihessä ei tehty riittäviä kasvutoimia eikä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle tarvittavia päätöksiä. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n mukaan koulutuksen ja osaamisen merkitys talouskasvun vauhdittajana jäi kehysriihessä valitettavasti sivuun.
OAJ: Tampereen ammattikorkeakoululle toinen lakkovaroitus22.4.2026 13:33:07 EEST | Tiedote
OAJ antoi tänään 22.4. toisen Tampereen ammattikorkeakoulua (TAMK) koskevan lakkovaroituksen torstaille 7.5.2026. Tänään ammattikorkeakoulujen lakot näkyivät LAB-ammattikorkeakoulun Lappeenrannan ja Lahden kampuksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme