
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Yllättävä tieto: suomalaiset wolttaavat pakasteiden lisäksi pakastimia
23.4.2026 09:23:00 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry | Tiedote
Kuulokkeet kadoksissa? Et ole ainoa. Ruoan kuljetuspalveluina tunnettu Wolt ei kuljeta ainoastaan ruokaa. Kuljetuspalvelun avulla kotiovelle tilataan yhä useammin myös kodintekniikkaa. Pikatoimitukset kotiovelle ovat löytäneet paikkansa erityisesti tilanteissa, joissa laitteen toiminnan kannalta kriittinen osa on kadoksissa tai rikkoutuu kesken käytön.
Yhä useampi kodintekniikan toimija on laajentanut palveluvalikoimansa pikatoimituksiin kotiovelle.
Woltin kautta tilataan keskimääräistä enemmän kooltaan pieniä tuotteita ja lisävarusteita, kuten kuulokkeita, peliohjaimia, hiiriä ja kaapeleita. Tilauksia tehdään pitkin päivää ilman selkeää ruuhkahuippua.
”Tyypillisesti pikatoimituksella tilataan jotain silloin, kun laitteen toimivuuden kannalta kriittinen osa on hukkunut tai menee rikki. Jos laitetta tarvitsee juuri siinä hetkessä, on pikatoimitus kotiovelle nopein ratkaisu”, kertoo ETKO ry:n toimitusjohtaja Taina Luukkainen.
Puhelimia, kuulokkeita ja pakastimia kotiovelle
Kodintekniikan toimijat nostavat erityisesti kuulokkeet ja muun pienelektroniikan kotiinkuljetuksen suosikkituotteiksi. Pikatoimitukset eivät kuitenkaan rajoitu vain pienelektroniikkaan ja -laitteisiin, vaan kodintekniikan toimijoiden mukaan kuljetuksiin päätyy yllättäviäkin tuotteita.
”Tilauksia tehdään laidasta laitaan aina televisioihin, mikroaaltouuneihin, robotti-imureihin ja jopa arkkupakastimiin asti”, kuvailee Luukkainen.
Lisätietoa
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.
Toimitusjohtaja Taina Luukkainen taina.luukkainen@etkory.fi +358 400 597 492
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina LuukkainenToimitusjohtaja
Puh:+358 400 597 492taina.luukkainen@etkory.fiTietoja julkaisijasta
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry
Lasten kellopuhelimet ja jättiruudut piristivät elektroniikkakaupan alkuvuotta21.5.2026 10:11:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 ensimmäinen neljännes oli elektroniikkakaupassa kaksijakoinen: jättiruudut televisioissa, puettavat laitteet ja kuulokkeet kasvoivat. Puhelinmarkkina jäi lievästi miinukselle julkaisuaikataulujen takia.
Asuntokauppa seisoo mutta kodinkonekauppa käy: myynti kasvoi alkuvuonna21.5.2026 10:07:00 EEST | Tiedote
Kun asuntokauppa seisoo, suomalaiset pistävät nykyisen kotinsa kuntoon. Isojen kodinkoneiden kappalemääräinen myynti kasvoi Suomessa tammi–maaliskuussa yli neljä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pienten kodinkoneiden myynti arvossa nousi yli kolme prosenttia. Kasvua tukevat keittiöremonttien lisääntyminen sekä halu panostaa omaan kotiin ja arkeen.
Globaali sirupula kiristyy entisestään: laitehankintoja ei kannata pitkittää15.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Muistisirujen maailmanlaajuinen saatavuusvaje on pahenemassa, kun geopoliittiset riskit kasvavat. Sirupula näkyy sekä Suomessa että globaalisti muun muassa kodintekniikkalaitteiden markkinassa. Hankintoja ei kannata pitkittää, sillä sirut ovat keskeisiä komponentteja lähes kaikissa elektroniikkalaitteissa, ja saatavuushaasteet nostavat komponenttien hintoja.
Kodinkonehuoltajapulaan haetaan ratkaisua: suosittu koulutus saa jatkoa10.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
Suomessa on pula kodinkonehuoltajista, ja osaajatarve kasvaa entisestään EU:n kiertotaloushankkeiden myötä. Pulaan vastataan Vantaan ammattiopisto Varian kodinkonehuoltajakoulutuksella, joka järjestetään toistamiseen vuonna 2026. Haku koulutukseen on auki 19.3. asti, ja kiinnostuksen odotetaan olevan suurta.
Isot kodinkoneet kasvoivat vahvan loppuvuoden ansiosta – hyvinvointi ja kauneusteknologia vetivät pienissä laitteissa9.2.2026 09:41:00 EET | Tiedote
Isojen kodinkoneiden markkina päättyi vahvaan viimeiseen neljännekseen, ja koko vuoden myynti oli positiivinen. Pienten kodinkoneiden osalta kauneusteknologia ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet jatkoivat kasvuaan viimeisessä kvartaalissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme