Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu
23.4.2026 07:50:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.

Pokémon täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Joku voisi luulla ilmiön jääneen vuosituhannen vaihteeseen. Prisman myyntidata kertoo kuitenkin aivan muuta. Pokémon-innostus on ollut kasvussa jo viime vuonna, mutta nyt juhlavuonna kysyntä on kiihtynyt selvästi. Myynti on ollut parhaimmillaan jopa viisinkertainen verrattuna edelliseen vuoteen.
Prisman myyntidatan perusteella suurin osa korttien ostajista on elänyt Pokémonin kanssa lapsuudesta asti. Ostajakunta painottuu kohti keski-ikää: 41 prosenttia ostaneista on 25-34- ja 31 prosenttia 35-44-vuotiaita. Keräilykortit kiinnostavat erityisesti miesasiakkaita (65 %).
Pokémonin 30-vuotisjuhlavuosi osuu samaan hetkeen, kun Pokémonin kanssa kasvaneet milleniaalit ovat itse vanhempia. Innostus kulkee sukupolvelta toiselle: vanhempien lapsuuden harrastus on löytänyt tiensä perheiden arkeen.
S-ryhmän myyntipäällikkö Mika Karvonen arvioi, että ilmiötä selittää ennen kaikkea milleniaalien nostalgiankaipuu.
”Pokémon ei ole kadonnut mihinkään. Moni milleniaalivanhempi muistaa omat korttinsa, haluaa jakaa saman innostuksen omalle lapselleen ja palata samalla itse lapsuuden muistoihin”, S-ryhmän myyntipäällikkö Mika Karvonen kertoo.
Pokémon-harrastajat löysivät kotimaisen verkkokaupan
Verkkokauppa on nostanut Pokémon-ilmiön uudelle tasolle. Verkkokaupan osuus on kasvanut yli puoleen koko myynnistä. Kun keräilybokseja tulee saataville rajattu erä, tieto leviää netissä nopeasti ja tuotteet löytävät ostajansa. Pokémon-kortit vetävät Prisman verkkokauppaan kanta-asiakkaiden lisäksi paljon uusia asiakkaita.
”Sen lisäksi että kortteja ostetaan omille lapsille, Ilmiö tuo Prisman verkkokauppaan paljon aikuisia aktiiviharrastajia ja keräilijöitä, jotka tulevat hakemaan juuri tiettyä erää tai tuotetta Prisma.fi-verkkokaupasta,” Karvonen avaa.
Keräilykulttuuri elää netissä vahvana ja harvinaiset kortit sekä erikoissarjat houkuttelevat harrastajia ja jopa sijoittajia. Korttipakkojen avaamisia esittelevät somevideot keräävät hurjia katsojamääriä ja harvinaisten keräilykorttien arvo voi nousta kymmeniin, jopa satoihin tuhansiin. Samalla myös uusien pelien, lelujen ja muiden Pokémon-tuotteiden suosio pitää ilmiötä pinnalla.
“On kiinnostavaa, miten vahvasti ilmiö näkyy juuri kotimaisessa verkkokaupassa. Samat hyvinkin spesifit keräilytuotteet ovat saatavilla ilman, että pitää kytätä erikoisliikkeitä tai tilailla ulkomailta,” Karvonen jatkaa.
Juhlavuoden aikana tuotevalikoimaa on laajennettu entisestään ja kysyntä näkyy sekä perustuotteissa että keräilijätason tuotteissa. Myynnissä on niin lähes 200 euron Pokémon Mega Charizard Ultra Premium Collection -kokoelma kuin reilun kuuden euron korttipakkojakin.
Yhteyshenkilö medialle
Mika Karvonen
myyntipäällikkö, SOK
mika.karvonen@sok.fi
+358 10 768 2695
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin 1,9 miljardia euroa, ja 2020-luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Juhannuksen juomatrendit yllättävät – alkoholia ostetaan vuosi vuodelta vähemmän, sokerittomien virvoitusjuomien suosio kasvaa10.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Kaksi vuotta sitten juhannuksen alla S-ryhmän kauppojen juomavalikoima monipuolistui, kun juomaosastoille tuotiin ensimmäistä kertaa enintään 8-prosenttiset käymisteitse valmistetut viinit ja muut rypäletuotteet sekä panimojuomat. Muutos on näkynyt kuluttajakäyttäytymisessä: moni nappaa nykyisin ruokaostosten yhteydessä mukaansa myös viinipullon. Samalla alkoholillisten oluiden, siiderien ja lonkeroiden myynti on laskenut jopa 15 prosenttia vuodesta 2020.
S-ryhmä SuomiAreenassa 2026: tulevaisuuteen katsovaa puhetta työelämästä5.6.2026 08:51:11 EEST | Tiedote
Keskusteluja työelämän kehitysteoista, kotimaisen ruoan menestystekijöistä, Suomi-matkailun tulevaisuuden kasvusta sekä yritysten luontotyöstä – S-ryhmä on jälleen mukana SuomiAreenassa.
Ostoslista nappia painamalla ja päivän työ 40 sekunnissa: S-ryhmässä tekoäly valjastetaan arjen hyödyksi4.6.2026 08:56:32 EEST | Tiedote
S-ryhmän tekoälyratkaisuja yhdistää yksi tavoite: arjen helpottaminen. Kun tekoäly tuodaan asiakkaiden ja henkilökunnan arkeen, se nopeuttaa työntekoa ja personoi asiointia. Ravintoloissa päivän analyysityö hoituu sekunneissa, kaupassa ostoslista syntyy automaattisesti ja sovellukset oppivat tuntemaan asiakkaan. Tavoite on selkeä: enemmän aikaa ihmisille ja sujuvampi arki asiakasomistajille.
Bonuksen kerryttäminen puhelimella onnistuu nyt myös S-ryhmän hotelleissa26.5.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen Applen laitteilla on mahdollista myös kaikkien S-ryhmän hotellien vastaanotoissa kesäkuun alusta lähtien. Android-puhelimilla Bonusta on saanut hotellimajoituksista jo pidemmän aikaa.
S-ryhmä ja Luonnonperintösäätiö suojelevat arvokasta ikimetsää Enontekiöllä22.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on S-ryhmän lahjoituksen turvin ostanut suojeluun luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokkaan metsä- ja suoalueen, joka sijaitsee Ylläs‑Pallastunturin kansallispuiston kupeessa Enontekiöllä. Yrityksillä on entistä keskeisempi rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme