Merkittävä muutos startupeille – optioverotus vihdoin oikeudenmukaiseksi
23.4.2026 06:37:00 EEST | Suomen startup-yhteisö | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä uudistaa työsuhdeoptioiden verotusta tavalla, jota Suomen startup-yhteisö on ajanut pitkään. Jatkossa startup-yritysten työntekijöiden työsuhdeoptioita verotetaan vasta osakkeiden myyntihetkellä eli silloin, kun työntekijä on saanut käteen todellista tuottoa.

Uudistus koskee listaamattomien yhtiöiden osakkeita. Samalla hallitus päätti kehittää henkilöstöantien sääntelyä siten, että jatkossa myös konsernirakenteissa työskenteleville työntekijöille voidaan tarjota emoyhtiön osakkeita. Tämä on tärkeä parannus erityisesti kansainvälisesti toimiville kasvuyrityksille.
Uudistus poistaa nykyisen mallin keskeisen epäkohdan, jossa työntekijä on voinut joutua maksamaan veroja jo osakkeiden merkintävaiheessa, vaikka rahaa ei olisi näkynyt tilillä lainkaan. Tämä on aiheuttanut epävarmuutta ja saanut monet jättämään optiot kokonaan käyttämättä.
"Tämä on kauan odotettu ja erittäin tärkeä päätös suomalaisille kasvuyrityksille. Työsuhdeoptiot ovat keskeinen tapa houkutella osaajia mukaan rakentamaan uusia menestystarinoita. Nyt verotus vastaa vihdoin sitä todellisuutta, jossa startup-työntekijät elävät", sanoo Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Suomi kilpailee samoista kansainvälisistä osaajista muiden maiden kanssa, ja kilpailukykyinen optioverotus on yksi keskeisistä tekijöistä siinä, mihin kasvuyritykset perustetaan ja missä ne kasvavat.
"Päätös parantaa Suomen asemaa merkittävästi tässä kilpailussa. Pitkällä aikavälillä uudistus voi kasvattaa myös verotuloja, jos useampi startup onnistuu kasvamaan", Pakarinen sanoo.
Suomen startup-yritykset työllistävät jo lähes 50 000 ihmistä maailmanlaajuisesti ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 12 miljardia euroa. Työsuhdeoptioiden merkitys on erityisen suuri nopeasti kasvaville yrityksille, jotka eivät vielä pysty kilpailemaan suuryritysten palkkatasolla.
Suomen startup-yhteisö on pitänyt optioverotuksen uudistamista yhtenä keskeisimmistä tavoitteistaan ja kiittää, että hallitus on kuunnellut yritysten ja yhteisön viestiä. Suomen Startup-yhteisö kiittää erityisesti työministeri Marttista asian edistämisestä ja siitä, että startup-yritysten näkökulma on huomioitu valmistelussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405800833riikka@startupyhteiso.comPäivi TiittanenYhteiskuntasuhde- ja viestintäpäällikköSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358 50 3834 006paivi@startupyhteiso.comSuomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisö on suomalaisen startup-kentän keskeinen äänitorvi ja yli 300 yrityksen muodostama yhteisö. Se kokoaa yhteen kansainväliseen kasvuun tähtääviä startupeja, kasvuyrityksiä ja sijoittajia.
Jäsenyritykset edustavat suomalaisen startup-kentän koko kirjoa varhaisvaiheen startupeista kansainvälisiin menestystarinoihin, kuten esimerkiksi Wolt, Supercell, Swappie, RELEX Solutions ja Supermetrics.
Teemme työtä sen eteen, että Suomi on paras paikka perustaa ja kasvattaa startuppeja. Uskomme, että startupit ovat keskeinen voima Suomen talouskasvun, uusien työpaikkojen ja kestävien innovaatioiden rakentamisessa.
Työmme keskeiset osa-alueet ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen, tutkimus, vertaistuki ja yhteisötapahtumat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Startup-yrittäjät rakentavat ratkaisuja Suomen suuriin haasteisiin4.9.2026 11:46:09 EEST | Tiedote
Suomalaiset startupit kehittävät ratkaisuja terveydenhuollosta puolustukseen ja puhtaaseen energiaan. Suomen startup-yhteisön ja FiBANin yhteinen aineisto osoittaa, että enkelirahoitusta saaneita kasvuyrityksiä toimii laajasti yhteiskunnan ja talouden kannalta keskeisillä aloilla. Yrittäjän päivänä Suomen startup-yhteisö muistuttaa, että jokaisen yrityksen taustalla on ongelma, joka on jonkun mielestä liian tärkeä sivuutettavaksi.
Startupien talousnäkymät paranivat – joka toinen suunnittelee pysyvää laajentumista ulkomaille vuoden sisällä3.9.2026 07:23:22 EEST | Tiedote
Startupien talousnäkymät paranivat vuoden toisella neljänneksellä. Erityisesti odotukset yleisestä taloustilanteesta vahvistuivat, vaikka rekrytointiodotukset hieman heikkenivät. Samalla yli puolet startupeista suunnittelee aktiivisesti pysyvää laajentumista ulkomaille seuraavan vuoden aikana ja lähes 80 prosenttia vähintään harkitsee sitä.
Optiouudistuksen tärkein ongelma korjataan2.9.2026 11:42:08 EEST | Tiedote
Hallitus sopi budjettiriihessä muutoksista työsuhdeoptioiden verotuksen uudistukseen. Suomen startup-yhteisö kiittää hallitusta lausuntopalautteen huomioimisesta. Muutosten ansiosta uudistus palvelee aiempaa paremmin kasvuyrityksiä ja niiden työntekijöitä.
Exit-vero toisi vähän verotuloja ja paljon hallinnollista työtä6.8.2026 13:21:18 EEST | Tiedote
Julkiseen keskusteluun noussut exit-vero toisi valtiolle vain vähän tuloja, mutta voisi aiheuttaa startup-yrittäjälle huomattavan verovastuun osakkeista, joita hän ei ole myynyt. Vuonna 2022 valmistellun mallin verotuotoksi arvioitiin vuotta myöhemmin noin 25 miljoonaa euroa.
Euroopan pitää tehdä kasvuyritysten rajat ylittävästä toiminnasta helpompaa17.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Eurooppa etsii keinoja vahvistaa kilpailukykyään tiukkenevassa maailmantilanteessa. Yksi käytännön uudistuksista on EU:ssa valmisteltava uusi eurooppalainen yhtiömuoto, jonka tavoitteena on helpottaa yritysten kasvua yli rajojen ja vähentää sisämarkkinoiden sääntelyn pirstaloitumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme