Talentia: Kehysriihi betonoi haavoittuvassa asemassa olevien auttamistyön alasajon
23.4.2026 11:10:15 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Hallituksen eilen päättynyt kehysriihi vahvisti vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmaan sosiaalihuollon 100 miljoonan euron säästöt. Lausunnolle lähteneen sosiaalihuoltolain muutoksista seuraa hyvinvointialueiden rahoituksen merkittävä vähentäminen, joka tarkoittaa sosiaalialan työpaikkojen vähentämistä.

Liian pieni sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien määrä yhdistettynä sosiaaliturvan heikentämisen ja työttömyyden myötä koko ajan kasvavaan sosiaalihuollon tarpeeseen tulee tarkoittamaan sietämätöntä kuormituksen kasvua ammattilaisten arjessa.
– Hallituksen sosiaalihuoltolain uudistamiselle tavoittelema asiakastyön sujuvoittaminen on täysin irtaantunut sosiaalipalveluiden arkitodellisuudesta, toteaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Kriittisyys kostautui sote-järjestöille
Talentia ilmaisee huolen suomalaiseen politiikkaan rantautuneesta kostamisen kulttuurista ja järjestöjen tekemän auttamistyön alasajosta. Sote-järjestöjen rahoitusta on tällä vaalikaudella leikattu massiivisilla 190 miljoonan euron leikkauksilla, peräti puolella vuoden 2024 avustustasoon nähden.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat olleet kriittisiä hallituksen harjoittamalle politiikalle, jossa leikataan sote-järjestöjen rahoituksesta ja sosiaalipalveluista sekä heikennetään sosiaaliturvaa. Hallituksen ministereiden sote-järjestöihin kohdistamassa puhetavassa ja riihen päätöksissä on nähtävissä koston piirteitä.
”Lusikalla annetaan ja kauhalla otetaan” - Ristiriitainen linja työttömyyden torjunnassa
Sosiaalihuoltolain säästöt osuvat nuoriin erityisesti siksi, että ne leikkaavat varhaista ja matalan kynnyksen tukea, joilla olisi mahdollisuus estää nuorten syrjäytymistä.
Hallitus pyrkii paikkaamaan politiikkansa vaikutuksia nuorisotyöttömyyteen käynnistämällä kuudessa suurimassa kaupungissa 15 miljoonan euron nuorisotyöttömyyspilotit vuosille 2026–2027.
Pitkäaikaistyöttömille toteutetaan täydennyskoulutukseen tarkoitettu osaamisseteli, johon hallitus osoittaa 20 miljoonaa euroa. Samaan aikaan sosiaalihuollon kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus kuitenkin lakkautetaan koko maassa, säästäen 12,5 miljoonaa euroa. Aiemmin hallitus on jo lakkauttanut aikuiskoulutustuen.
Lisäksi hallitus päätti riihessä myös valtionhallinnon 60 miljoonan euron lisäkeikkauksista. Samaan aikaan päätettiin, että valtio palkkaa 500 uutta kesätyöntekijää tai harjoittelijaa.
– Sosiaalipalveluiden rakenteellista heikentämistä ja kokonaisten palvelukokonaisuuksien romuttamista peitellään pistemäisillä hankkeilla. Lusikalla annetaan ja kauhalla otetaan, toteaa Karsio kehysriihen päätöksistä.
>> Lue myös Talentian 17.4.2026 tiedote sosiaalihuoltolakiesityksestä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian kysely: Työttömyys on lisääntynyt räjähdysmäisesti vastavalmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja sosionomeilla10.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026, selviää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kyselystä vuosina 2025–2026 sosiaalialalta valmistuneille.
Valvontalaki uudistuu – epäkohdasta ilmoittaminen ei saa johtaa työpaikan menettämiseen9.6.2026 09:12:07 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain kehittämisessä on hyödynnettävä tutkittua tietoa ilmoitusvelvollisuuden käytön esteistä ja vahvistettava työntekijöiden oikeudellista asemaa, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus voi jättää tuhannet lapset ilman oikea-aikaista apua5.6.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Sosiaalihuoltolain säästöpaketti vähentää palveluja ja henkilöstöä – ja tulee kalliiksi4.6.2026 07:46:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen esitystä sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Talentia katsoo, että uudistus heikentää asiakkaiden ja sosiaalihuollon ammattilaisten oikeusturvaa, kasvattaa kustannuksia ja vaarantaa sosiaalipalvelujen saatavuuden eri puolilla Suomea.
Talentia: Maksukyky ei saa olla peruste opiskelupaikalle1.6.2026 09:04:34 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen ehdotusta maksullisista tutkintokoulutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme