Kehysriihen päätökset vahvistavat kasvun edellytyksiä – myös viime kevään kasvutoimet on vietävä maaliin
23.4.2026 16:38:38 EEST | Pääomasijoittajat ry | Tiedote
Pääomasijoittajat ry pitää hallituksen kehysriihessä tekemiä kasvua tukevia päätöksiä tervetulleina. Erityisen merkittäviä ovat työsuhdeoptioiden verotuksen uudistus, pankkirahoituksen ylimääräisen taakan purkaminen, yritysjärjestelyjä helpottavat toimet sekä yrittäjien eläkevakuutusjärjestelmän uudistus. Tämän kevään kehysriihen päätökset vievät kehitystä oikeaan suuntaan, mutta työn on jatkuttava määrätietoisesti myös toimeenpanossa.

”Kehysriihen päätöksissä on useita toimia, jotka vahvistavat yritysten kasvun, uudistumisen ja investointien edellytyksiä Suomessa. Työsuhdeoptioiden verotuksen korjaaminen on tärkeä askel erityisesti kasvuyrityksille, jotka kilpailevat osaajista kansainvälisesti. Samalla on tärkeää, että yritysrahoitusta vaikeuttavaa ylimääräistä sääntelyä puretaan ja yritysjärjestelyjä sujuvoitetaan”, sanoo Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.
Pääomasijoittajat ry pitää YEL-uudistusta myönteisenä. Hallituksen mukaan uudistuksella korjataan YEL-järjestelmän epäkohtia, parannetaan yrittäjyyden edellytyksiä ja helpotetaan erityisesti pieni- ja keskituloisten sekä yksinyrittäjien asemaa. Vuodesta 2028 alkaen yrittäjä voisi valita eläkemaksunsa perusteeksi joko yritystoiminnan veronalaiset ansiotulot tai nykyisen laskennallisen YEL-työtulon, ja nykyistä maksujoustoa korotettaisiin 25 prosenttiin.
Pääomasijoittajat ry korostaa samalla, että hallituksen on pidettävä kiinni myös viime kevään kehysriihessä päätetyistä kasvutoimista.
”Kasvua ei synny yksittäisillä päätöksillä, vaan johdonmukaisella politiikalla. Siksi on tärkeää, että hallitus ei ainoastaan tee uusia oikeansuuntaisia linjauksia, vaan vie myös viime kevään kasvutoimet käytäntöön. Erityisen tärkeää on edistää toimia, jotka sujuvoittavat pääomarahastojen varainkeruuta, sekä luoda Suomeen uusi kansainvälisesti kilpailukykyinen rahastorakenne. Näillä ratkaisuilla on suora merkitys sille, kuinka hyvin Suomi kykenee houkuttelemaan kotimaista ja kansainvälistä kasvupääomaa”, muistuttaa Pääomasijoittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Riku Asikainen.
Suomen kasvun, investointien ja yritysten uudistumisen kannalta ratkaisevaa on, että pääoman liikkumista, yritysrahoitusta, omistajanvaihdoksia ja osaajien sitouttamista tukevat uudistukset toteutetaan ripeästi ja ennakoitavasti. Tämän kevään kehysriihen päätökset vievät kehitystä oikeaan suuntaan, mutta työn on jatkuttava määrätietoisesti myös toimeenpanossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riku Asikainen
Pääomasijoittajat ry, hallituksen puheenjohtaja
riku.asikainen@evli.fi
+358 50 2880
Anne HorttanainenToimitusjohtaja, Pääomasijoittajat ry
Puh:+358 40 510 4907anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fiKuvat

Linkit
Pääomasijoittajat ry
Pääomasijoittajat ry on pääomasijoitustoimialan yhteinen ääni Suomessa. Teemme toimialan vaikuttamistyötä, tuotamme korkealaatuista tutkimusta ja viestimme aktiivisesti toimialasta. Lisäksi ylläpidämme toimialan eettisiä säännöksiä, tuotamme suosituksia ja järjestämme koulutuksia toimialan kehittämiseksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääomasijoittajat ry
Osaavalla ja aktiivisella omistamisella kasvua, uudistumista ja vaurautta Suomeen29.6.2026 06:43:00 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee uuden kasvun vuosikymmenen. Pääomasijoittajat ry:n tuoreiden vaalitavoitteiden mukaan kasvu syntyy toimivista pääomamarkkinoista, vahvemmista yksityisistä investoinneista ja kasvuyritysten rahoituksen esteiden purkamisesta. Tavoitteena on varmistaa, että lupaavat suomalaiset yritykset saavat tarvitsemansa rahoituksen kotimaasta eivätkä siirry liian aikaisin ulkomaiseen omistukseen.
Pääomasijoittajien irtautumiset vilkastuivat vuonna 2025 – sijoitukset ennätykselliset 4,6 miljardia euroa19.5.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2025 suomalaiset buyout- ja growth-sijoittajat irtautuivat 29 yrityksestä, mikä on yli puolet enemmän kuin vuotta aiemmin, selviää Pääomasijoittajat ry:n tilastoista. Suurin osa irtautumisista painottui vuoden jälkipuoliskolle, joka oli aktiivisin vuosipuolisko sitten vuoden 2016. Suomalaisiin kasvuyrityksiin sijoitettiin ennätykselliset 4,6 miljardia euroa, mitä vauhdittivat merkittävästi muutamat suuret yksittäiset sijoitukset.
Suomalaisten venture capital -rahastojen varainkeruu ennätykselliset 678 miljoonaa euroa8.4.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten venture capital -sijoittajien varainkeruu nousi vuonna 2025 ennätykselliseen 678 miljoonaan euroon, selviää Pääomasijoittajat ry:n tuoreista tilastoista. Samalla suomalaiset startupit keräsivät sijoituksia ennätykselliset 1,9 miljardia euroa. Kotimaiset pääomasijoittajat ovat rahoittaneet monien menestyneiden startupien alkuvaihetta, mutta osallistuminen myöhempiin, suurempiin rahoituskierroksiin edellyttäisi nykyistä suurempia rahastoja.
Suomen IPO-markkina heräämässä – listautuminen vaatii kuitenkin oikean hetken17.2.2026 08:52:09 EET | Tiedote
Suomen listautumismarkkina näyttää heräävän pitkän hiljaiselon jälkeen, mutta listautuminen ei ole vielä kaikkien kasvuyritysten ulottuvilla. Pääomasijoittajat ry:n tuoreen kyselyn mukaan 49 pääomasijoitustaustaisella yrityksellä nähdään potentiaalia listautua pörssiin seuraavan viiden vuoden aikana. Toteutuvat listautumiset ratkaistaan kuitenkin markkinaehtoisesti – valuaatioiden, kannattavuuden ja talouskehityksen perusteella.
Pääomasijoittajat uskovat yrityskauppamarkkinan piristyvän3.12.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Pääomasijoittajat ry:n tuoreen sijoitusbarometrin mukaan yrityskauppamarkkina on elpymässä pitkän hiljaiselon jälkeen. Enemmistö kyselyyn vastanneista pääomasijoittajista odottaa yrityskauppojen määrän kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla kotimaiset buyout- ja growth-sijoittajat sijoittivat 148 miljoonaa euroa 29 vakiintuneeseen kasvuyritykseen, ja irtautumisia toteutui 11.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme