EMBARGO Tahaton lapsettomuus muuttaa perhekäsitystä – valokuvanäyttely kertoo 18:n perheen tarinat

Toukokuussa yleisölle avautuva Minun perheeni - tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttely esittelee lapsettomuuskokemuksen vaikutuksia perhekäsitykseen sekä oman perheen syntyyn. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n valokuvanäyttely laajentaa perhekäsitystä muun muassa lapsettomiin perheisiin sekä perheisiin, joissa ystävät ovat kiinteä osa perhettä. 

Yhteensä 18 tahattoman lapsettomuuden kokenutta henkilöä kertoo valokuvanäyttelyssä kuviensa ja tarinoidensa avulla, keitä heidän perheisiinsä kuuluu, millainen lapsettomuuden polku tähän päivään asti on kuljettu sekä miten he toivovat yhteiskunnan suhtautuvan heidän perheisiinsä. 

Minun perheeni - tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttelyssä on mukana lasta toivovia ja lapsen saaneita sekä lopullisesti lapsettomia, joilla lapsen saamisen yrittäminen on täysin ohi eikä syvästä toiveesta huolimatta lasta tullut perheeseen mitään reittiä. 

Mukana näyttelyssä on yksin, puolison kanssa ja lemmikin kanssa asuvia henkilöitä. Lapsiperheellistyneistä on mukana nais-miespareja, sateenkaaripareja ja itsellisiä vanhempia. Näyttelyssä mukana olevissa lapsiperheissä lapset on saatu syliin uusperheellistymisen, adoption tai lahjasoluhoitojen avulla. Näyttely laajentaa perhekäsitystä myös ystävistä muodostuvien perheiden kuvilla. 

Neljä vapaaehtoista valokuvaajaa

Kuvattavia etsittiin Simpukka ry:n somekanavien kautta syksyllä 2025, ja kuvat otettiin pääosin alkuvuodesta 2026. 

Itsekin tahattoman lapsettomuuden kokeneet valokuvaajat Eeva-Maria Brotherus, Jesse Reponen, Viivi Selin ja Heidi Vehviläinen kuvasivat näyttelyyn valitut henkilöt perheineen alkuvuodesta 2026 eri puolilla Suomea. Valokuvaajat osallistuivat kampanjaan täysin vapaaehtoistyönä. 

Idea näyttelyn toteuttamiseen lähti Jesse Reposelta, joka kuuluu muutaman muun näyttelyn kuvaajan tavoin Simpukka ry:n hallitukseen. Reposen puoliso Roosa Reponen avusti kuvauksissa, ja heidän perheensä osallistui näyttelyyn myös oman perheensä kuvalla.

“Kampanjan tekeminen on ollut mieletön matka. Olen päässyt tallentamaan kiinnostavia elämäntarinoita ja kauniita perhetarinoita, ja kohtaamiset sekä näkyväksi tekeminen merkityksellisen teeman äärellä koskettavat. Koen, että oma tahattoman lapsettomuuden kokemukseni toimi ennen kaikkea voimavarana. Se, että osaa avoimesti kohdata toisen monenlaisia tunteita herättävän teeman äärellä, antaa eväitä turvallisen tilan ja hetken rakentamiseen meille kaikille. Toivoisin, että valokuvanäyttely tarjoaisi jokaiselle mahdollisuuden tarkastella omia perhekäsityksiään avoimen uteliaasti ja kenties oivaltaa jotakin uutta”, Jesse Reponen sanoo. 

“Omalla perheellä kuvaan astuminen kipinöi kiitollisuutta näistä ihmisistä, tästä mahdollisuudesta. Mallin rooli on toki fyysisestikin vaativa: kuvassa tasapainoilen korokkeen päällä. Sekä näyttelykuvien tekeminen että näyttelykuvaan antautuminen avasivat perheessämme uudenlaisia keskusteluja tahattomasta lapsettomuudesta ja perhekokemuksista. Kaipasin kuvaan rohkeutta sekä vahvuutta. Halusin, että tahattoman lapsettomuuden riisuva ja repivä, toisaalta yhdistävä sekä rakkaudentäyteinen kokemus saisi mahdollisuuden tulla näkyväksi”, kuvaa Roosa Reponen (kuvassa). 

Jokainen perhe on arvokas

Tahaton lapsettomuus on syvä kriisi, joka kulkee usein mukana koko elämän ajan riippumatta siitä, saako lopulta yhtään lasta, tuleeko vanhemmaksi jollain tavalla tai jääkö suremaan toivotun lapsimäärän toteutumattomuutta. 

Kokemus muokkaa voimakkaasti omaa perhekäsitystä sekä sitä, millaiseksi oma perhe lopulta muodostuu. Unelma monen lapsen suurperheestä voi vaihtua vuosia kestäneiden, tuloksettomien hedelmöityshoitojen jälkeen esimerksi adoptioprosessin harkintaan tai matkaan kohti lopullisen lapsettomuuden hyväksyntää. 

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry muistuttaa, että jokaisella on oikeus määritellä itse, keitä hänen perheeseensä kuuluu. Perhe voi koostua yhdestä tai useammasta ihmisestä ja siihen voi kuulua esimerkiksi ystäviä, sukulaisia ja lemmikkejä. Perhe muodostuu rakkaudesta eikä siihen tarvita biologiaa. 

“Julkisessa keskustelussa puhutaan usein virheellisesti perheestä ja lapsiperheestä synonyymeinä. Perheellistyminen tarkoittaa eri asiaa kuin lapsiperheellistyminen. Puhutaan virheellisesti myös, että joku saa perheen vasta silloin, kun hän saa lapsen. Läheskään kaikkiin perheisiin ei kuulu lapsia. Perheen tulee olla tunnistettu ja arvostettu riippumatta perheen koosta ja siitä, kuuluuko siihen lapsia. On väärin olettaa, että kaikki tietyn ikäiset aikuiset olisivat saaneet lapsia ja elämä kulkisi vain lasten ympärillä”, sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukan viestinnän asiantuntija Hanna Parviainen.

Simpukan helmi -tunnustus valokuvaajille

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry palkitsee vuosittain Simpukan helmi -tunnustuksella henkilön tai tahon, joka on edistänyt lapsettomien hyvinvointia tai asemaa yhteiskunnassamme. Tunnustus on jaettu vuodesta 2006 alkaen. 

Järjestö on myöntänyt vuoden 2026 Simpukan helmi -tunnustuksen
Minun perheeni - tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttelyn valokuvaajille Eeva-Maria Brotherukselle, Jesse Reposelle, Viivi Selinille ja Heidi Vehviläiselle. 

“Vapaaehtoiset valokuvaajat toivat koskettavien, kauniiden, tyylikkäiden ja vaikuttavien valokuvien avulla tahattoman lapsettomuuden kokemusta suuren yleisön tietoisuuteen. He kohtasivat lämpimästi valokuvanäyttelyn valokuvattavat ja käyttivät kampanjaan valtavasti aikaansa ja osaamistaan. Nämä valokuvat ja niihin ikuistetut hetket jäävät mieleen pitkäksi ajaksi”, Parviainen kiittää. 

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on myöntänyt Simpukan helmi 2026 -kunniamaininnan jokaiselle valokuvanäyttelyssä mukana olevalle perheelle. 

Minun perheeni - tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttely Tampereella ja digitaalisena

Minun perheeni - tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttely on avoinna Tampereella Cafe Kartanossa 5.–31.5.2026, pois lukien lauantaina 9.5.2026 kello 15–17, jolloin näyttely on suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Tarkista kahvilan aukioloajat täältä: Cafe Kartanon aukioloajat. Cafe Kartanon on osoite on Tehdaskartanonkatu 38, Lielahden Kartano, Tampere. Tampereen keskustasta pääsee paikalle ratikalla numero 1.

Digitaalinen näyttely on avoinna Simpukka ry:n verkkosivuilla 9.5.–31.12.2026. Valokuvanäyttelyn osoite on https://simpukkary.fi/simpukan-valokuvanayttely.

Näyttely on osa Lapsettomien Simpukka-viikon 4.–10.5.2026 ja lapsettomien lauantain 9.5.2026 ohjelmaa. Valokuvanäyttelyn yhteistyökumppaneina toimivat POP Pankki, Viestipaino ja Cafe Kartano. 

Kutsu medialle 9.5.2026

Kutsu medialle Minun perheeni - tahattomasti lapsettomien perhetarinoita -valokuvanäyttelyn avajaisjuhlaan lauantaina 9.5.2026 kello 15 Tampereelle. Ilmoittautumiset ja lisätiedot hanna.parviainen@simpukkary.fi 30.4.2026 mennessä. Paikalla on valokuvanäyttelyn valokuvaajat, suurin osa valokuvatuista ja Simpukka ry:n toimiston ja hallituksen edustajia.

Valokuvanäyttelyyn osallistuneiden ajatuksia

“Täää kampanja on se toivon kipinä, joka ehkä muuttaa suomalaisten asenteita ja herättelee ja muovaa ajatusta perheestä, perhe on nykyään kuitenkin niin laaja käsite. Uskon, että kampanja edistää omaa lapsiperheellistymistä ja tuo samanhenkisiä ihmisiä yhteen ja näyttää, että kukaan ei ole yksin omien ajatustensa kanssa, että tuolla jossain on joku toinen, joka kokee jotain aivan samaa mitä itse. Tämä on hyvän mielen kampanja, joka tähtää muutokseen, jossa rakkaus, yhdenvertaisuus ja rohkeus voittaa.”

“[Näyttely herätti tunteita, kuten] Herkkyyttä, kiitollisuutta, rohkeutta ja rakkautta. Oli vaikeaa ja ihanaa asettua kuvaan oman, intiimin perheen kesken. Oli pysäyttävää nähdä lopputulos, ennen kaikkea ihmeellistä olla mukana tällaisessa projektissa. Opin paljon lisää itsestäni ja perheestäni, olen kiitollinen.”

“[Pidin erityisesti] Siitä, että sain tulla kuulluksi, nähdyksi ja että sain jakaa jotain, jota moni ei välttämättä uskalla jakaa. Olla voimana heille, jotka vertaistukea tarvitsee ja samalla todeta itsekin, että vitsit miten iloinen voi olla siitä, miten oma rohkeus ehkä muuttaa maailmaa.”

“Toivon, että se [valokuvanäyttely] edes vähän antaa näkyvyyttä sinkkunaisen yhdenvertaiselle elämälle ja näyttää, että elämä yksin ja ilman lapsia on myös hyvä ja merkityksellinen elämä.”

“Huomasin, etten ollut lainkaan ainoa, jonka käsitys perheestä oli tullut valitummaksi ja monimuotoisemmaksi tämän prosessin myötä. Opin jälleen lisää itsestäni, perheestäni ja tahattomasta lapsettomuudestani. Tulin entistä näkyvämmäksi, kuuluvammaksi ja tuetummaksi. Näkymätön suruni sai muotoja ja merkityksiä tavalla, jota olisi mahdotonta toistaa tai jäljitellä. Tein matkaa yksin ja yhdessä prosessiin osallistuneiden kanssa, kokemus oli kuin retriitti arkisten kiireiden keskellä. Perheeni sai voimaa olla juuri omanlainen, jatkaa eteenpäin.”

Otteita valokuvanäyttelyssä kuvattujen teksteistä

“Aikaisemmin halusin ainakin kolme lasta, mutta nyt ajatuksena on, että edes se yksi olisi onni, lahja ja rikkaus. Siinä mielessä on toiveet muuttuneet. Perhekäsitys on muuttunut siten, että perhe voi olla mitä vain, se mikä kenestäkin tuntuu itsestään hyvältä.” Lasta toivova Marjukka.

“Minulla on lapsesta asti ollut ajatus siitä, että tulisin olemaan monen lapsen äiti. Olen ollut siinä onnekkaassa asemassa, että olen ollut yleisesti terve elämäni aikana, joten en osannut ollenkaan kuvitella, että munasoluissani tai -reservissä olisi jotain vikaa. Olen joutunut työstämään ajatusta siitä, etten ehkä saakaan lapsia elämäni aikana. Ajatus on tuntunut musertavalta ja epäreilulta.” Lahjasolulapsen äiti Darya.

“Yritimme ex-aviomieheni kanssa saada lapsia vuosia. Myös hedelmöityshoidot käytiin läpi ja myös adoptioprosessi, joka myöskään ei mennyt läpi. Näiden jälkeen olikin sitten jo lähes kaikki ikävät tunteet jo melkeen läpikäyty: suru, masennus, katkeruus.” Koiran kanssa asuva Elina.

“Maahanmuuttajan poikana ja seksuaalivähemmistöön kuuluvana miehenä tuntuu, että minulle jaetut kortit elämässä ovat olleet vaikeimmasta päästä.” Lasta toivova Jim.   

“Nykyään onnellisen, itsellisen äidin matka alkoi kauan sitten, pohdinnalla ja tiedonhaulla keskellä lapsettomuuden surua. Prosessi päässäni ennen itse lapsiprojektin alkua oli pitkä. Vaikka tiesin, että tämä on vaihtoehto, niin kesti pitkä aika luopua ajatuksesta niin sanotusta ydinperheestä. Kun kerran olin valmis ja tein päätöksen lähteä tähän, lapsettomuushoitoihin itsellisenä, tuntui päätös oikealta, itsestäänselvältä ja ihmettelin miksi olen koskaan edes epäröinnyt.” Itsellinen äiti Johanna.

“Sateenkaariparina jouduimme heti kohtaamaan sen tosiasian, ettei lapsi voi saada alkua ilman lääketieteellistä apua ja lahjasoluja. Hoitoihin hakeutuminen toi mukanaan odotusta, epävarmuutta ja myös surua siitä, ettei lapsen saaminen ole meille itsestäänselvyys. Prosessiin sisältyi paljon pettymyksiä ja toivoa, mutta lopulta valtavaa kiitollisuutta, kun toiveemme lapsesta toteutui useamman vuoden hoitotaipaleen jälkeen. Olemme äärettömän kiitollisia lahjoittajalle sukusoluista, joita ilman meillä ei olisi lastamme.” Sateenkaariperheen äiti Salli.

“Olemme käyneet läpi pitkän yritysten ja epäonnistumisten tien hoitoineen kaikkineen. Suureksi suruksemme emme saaneet koskaan yhteisiä lapsia. Mieheni oli tavatessamme yksinhuoltaja kolmelle lapselle. Nyt lapsenlapsia on jo monta ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi on myös syntynyt. Tämäkään ei ole aina ollut minulle helppoa. Nyt nämä lapset kolmessa polvessa ovat myös osa minun perhettäni. Olen onnellinen mieheni puolesta, että hänellä on heidät kaikki. Ja samalla tunnen ajoittain ulkopuolisuutta tässä suuressa perheessä, onhan veri vettä väkevämpää.” Kaksin puolisonsa kanssa elävä Silja.

“Perhekäsitykseni on kokenut mullistuksen lapsettomuushoitojen loppumisen ja lopullisen lapsettomuuden hyväksymisen sekä avioeron myötä. Ystävät ovat toki aina olleet tärkeitä ja osa perhettä, varsinkin lähiölapsilla, joilla monenmoista rikkinäistä syntymäperhettä. Ystävät  nousseet myöhemmällä iällä parisuhdettakin tärkeämmäksi perheeksi.” Ystävän kanssa kuvattu Wilma.