Tilastokeskus

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

27.4.2026 08:02:26 EEST | Tilastokeskus | Tiedote

Jaa

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Huhtikuussa enää 14 % kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. 47 % puolestaan ennakoi maamme talouden taantuvan, selviää kuluttajien luottamus -tilaston tiedoista.

”Sekava tilanne maailmalla ja sen seurannaisvaikutukset kuten polttoaineiden kallistuminen heijastuvat vääjäämättä myös pieneen Suomeen ja kuluttajien mielialoihin. Koko EU:n ja euroalueen tasolla talousluottamus on suorastaan romahtanut. Suomessa vähittäistä hiipumista on ollut jo marraskuusta alkaen”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo.

Huhtikuussa myös kuluttajien arviot kyselyhetken inflaatiosta ja hintojen muutoksesta vuoden kuluttua kohosivat entisestään: arvioiden mukaan kuluttajahinnat olisivat nousseet 4,9 % edellisvuoden huhtikuusta ja nousevat vielä 4,4 % seuraavan vuoden aikana.

“Kuluttajien arvioiden keskiarvo ylittää usein selvästi viralliset kuluttajahintaindeksin lukemat. Kuitenkaan lukemien tasot eivät ole tässä olennaisinta, vaan enemmän seurataan käännekohtia ja suunnan muutoksia varsinkin kuluttajien odotuksissa inflaatiosta”, Kangassalo pohtii.

Hintojen nousu voi olla yksi syy siihen, että kuluttajista 28 % arvioi huhtikuussa oman taloutensa tilan huonommaksi kuin vuotta aiemmin. Omaa talouttaan edellisvuotista parempana piti vain 19 % kuluttajista. Entistä useampi eli 23 % pelkäsi myös taloutensa heikkenevän vuoden kuluessa.

“Työllisyystilanteen ja palkkakehityksen ohella inflaatiolla ja velallisten kohdalla myös korkomuutoksilla on suora vaikutus kuluttajan ostovoimaan. Niinpä ei ole ihme, että omasta taloudesta ollaan huolissaan nyt, kun lähes kaikki tekijät kehittyvät huonoon suuntaan.”

Harvinaisen harva kaavailee asunnon ostamista

Luottamuksen horjuminen näkyy myös siten, että aikeet asunnon ostamiseen olivat nyt harvinaisimpia sitten toukokuun 1999. Suunnitelmia myös kodin peruskorjaamiseen oli huhtikuussa edelleen normaalia vähemmän.

“Muutokset asunnonostoaikeita kuvaavissa prosenttiosuuksissa ovat kaikkiaan pieniä, mutta tarkkaan ottaen huhtikuun 9,5 prosentin lukema oli matalin tällä vuosituhannella. Melkein yhtä matalalla tasolla on tosin käyty jo pariin otteeseen aiemminkin viime vuosien aikana”, Kangassalo toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000

https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye