Rakennusliike Lapti Oy

Kastellin uuden liikekeskuksen rakentaminen on alkanut Oulussa

28.4.2026 09:00:00 EEST | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

Jaa

Liikekeskus Kastellinkartanon rakentaminen on alkanut Oulun Kastellin kaupunginosassa, vanhan ostoskeskuksen viereisellä tontilla. Kastellinkartano on suunniteltu avattavaksi asiakkaille keväällä 2027.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Graadi
Kuva: Arkkitehtitoimisto Graadi

Uudessa liikekeskuksessa tullaan näkemään sekä nykyisestä ostoskeskuksesta tuttuja että täysin uusia liikkeitä. Kastellinkartanoon tulee esimerkiksi lähes 1 000 neliön tilat K-Marketille.

– Kastellin liikekeskus toteutetaan Keskon ja Jaara Yhtiöitten hienon yhteistyön tuloksena. Liikekeskuksesta on tulossa monipuolinen eri toimijoiden muodostama kokonaisuus, kertoo Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen.

Uuden liikekeskuksen omistaa Kesko ja Jaara Yhtiöt. Tontin hankekehityksestä ja liikekeskuksen rakentamisesta vastaa projektinjohtourakkana Rakennusliike Lapti.

– On hienoa päästä aloittamaan kauan odotetun Kastellinkartanon rakentaminen. Kehitimme liikekeskuksen suunnitelmia pitkään, jotta lopputulos palvelee niin eri toimijoiden, Oulun kaupungin kuin alueen asukkaiden toiveita, kertoo aluejohtaja Mikko Lohi Laptilta.

Uusi 2 000 bruttoneliön liikekeskus sijaitsee hieman lähempänä Kajaanintietä kuin nykyinen ostoskeskus. Vanha ostoskeskus puretaan pois vasta uuden liikekeskuksen valmistuttua, joten ostoskeskuksessa oleville palveluille ei tule katkoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Lohi, aluejohtaja, Lapti, puh. 045 631 2946, mikko.lohi@lapti.fi

Kuvat

Kuva: Arkkitehtitoimisto Graadi
Kuva: Arkkitehtitoimisto Graadi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lapti lyhyesti

Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi

Vaikuttavaa jälkeä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy

Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote

Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye