MIELI ry:n liittokokous: Hallituksen päätökset heikentävät hyvinvointia, luottamusta ja vapaaehtoisuuteen nojaavia turvaverkkoja
27.4.2026 09:18:28 EEST | MIELI Suomen Mielenterveys ry | Tiedote
MIELI ry:n liittokokous on syvästi huolissaan hallituksen päätöksistä, joilla heikennetään heikommassa asemassa olevien toimeentuloa ja turvaverkkoa sekä vähennetään ihmisten mahdollisuuksia auttaa toisiaan vapaaehtoisina. Tällä on suora vaikutus myös yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen.

Asiakasmaksujen korotukset, sosiaalihuollon leikkaukset ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten puolittaminen tällä hallituskaudella osuvat kipeästi samoihin, jo ennestään heikommassa asemassa oleviin ryhmiin. Ne johtavat eriarvoisuuden kasvuun ja hyvinvoinnin edelleen heikkenemiseen samaan aikaan kun hyvinvointialueiden resurssit ja palvelukyky ovat kriittisellä tasolla. Jo nyt nähdään, miten erityisesti pienituloisten ja nuorten luottamus tulevaisuuteen on romahtanut Suomessa. Ilman tulevaisuususkoa ja luottamusta yhteiskuntaan ei synny hallituksen toivomaa kasvua ja kehitystä.
Ratkaisut, jotka heikentävät hyvinvointia ja terveyttä, tulevat yhteiskunnalle inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Mielenterveyden ongelmat maksoivat Suomelle11 miljardia vuodessa jo vuonna 2018. Sen jälkeen psyykkinen kuormitus kaikissa ikäryhmissä on lisääntynyt. Tuota summaa ei Suomella ole varaa kasvattaa, vaan päinvastoin tehdä valintoja, joilla vahvistetaan mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä ja oikea-aikaista hoitoon pääsyä.
Tuloksellisen työn alas ajaminen lisää kustannuksia
Hallitus leikkaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksista puolet. Tämä ratkaisu tulee aivan olennaisella tavalla rajaamaan sitä roolia, joka sosiaali- ja terveysalan järjestöillä on ollut suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa, ongelmien ennaltaehkäisyssä, matalan kynnyksen tuen tarjoamisessa, vapaaehtoistyön mahdollistajana, uudistajana ja kehittäjänä. Tuloksellisuusseuranta kertoo, että järjestöjen työ on tuloksellista. Se on myös kustannustehokasta, koska sitä tekevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset rinnakkain.
MIELI ry:n ja sen jäsenyhdistysten kriisityössä kohdattiin ja autettiin viime vuonna yli 180 000 kertaa. Ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä auki oleva kriisipuhelin vastasi yli 110 000 kertaa, soittoyrityksiä oli lähes 320 0000. Nuorten ja nuorten aikuisten Sekasin-chatissa vastattiin 55 000 yhteydenottoon. Nämä palvelut myös media nostaa esille isompien ja pienempien yhteiskunnan kriisien uutisoinnissa.
Vapaaehtoisilla on MIELI ry:n ja sen jäsenyhdistysten työssä merkittävä rooli – kaikkiaan vapaaehtoisia on yli 3200. Esimerkiksi kriisipuhelimessa joka toiseen puheluun vastaa koulutettu vapaaehtoinen, joka toiseen MIELI ry:n tai sen jäsenyhdistyksen kriisityöntekijä. Työntekijät myös organisoivat ympärivuorokautisen toiminnan, järjestävät puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ja tilat, huolehtivat että linjoilla on aina päivystäjiä sekä kouluttavat ja tukevat vapaaehtoisia vaativaan vapaaehtoistyöhön.
Julkisuudesta tunnettujen palveluiden lisäksi MIELI ry tekee paljon muuta mielenterveyttä vahvistavaa työtä, kouluttaa ja tukee eri alojen ammattilaisia, vanhempia, harrastusohjaajia, esihenkilöitä ja työyhteisöjä. Ammatillisesti ohjatuissa vertaistukiryhmissä tuetaan esimerkiksi itsemurhan tehneiden läheisiä.
Leikkausten vaikutukset on arvioitava ennen lisäleikkauspäätöksen vahvistamista
Leikkausten ennennäkemättömän mittakaavan lisäksi MIELI ry kantaa syvää huolta siitä vähättelevästä ja negatiivisesta sävystä, jota leikkauspäätösten yhteydessä on järjestöjen työstä käytetty.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n tuloksellisuusseuranta kertoo, että yli 80 prosenttia STEA-rahoitusta saaneista toiminnoista saa tuloksellisuudesta arvion hyvä tai erittäin hyvä, heikoiksi on arvioitu vain muutama prosentti avustuskohteista. Ensi vuoden 31 prosentin leikkaus ja koko hallituskauden 50 prosentin leikkaus ajaa väistämättä alas huomattavan määrän tärkeää ja tuloksellista työtä suomalaisessa yhteiskunnassa. Leikkauksella ajetaan alas merkittävä määrä sitä järjestöissä tapahtuvaa yhteistä vastuunottoa, jota päinvastoin tarvittaisiin lisää, kun Suomi yrittää rakentaa nousua kasautuvien globaalien kriisien, turvallisuusuhkien ja kansantalouden haasteiden keskellä.
MIELI ry pitää tärkeänä, että leikkausten vaikutukset arvioidaan huolella ja lisäleikkauspäätös tarkastellaan uudelleen syksyn budjettiriihessä. Esimerkiksi hyvinvointialueet ja kuntaliitto ovat tuoneet esille huolensa leikkausten vaikutuksista julkisiin palveluihin ja väestön hyvinvointiin.
MIELI ry:n rakenteiden uudistaminen jatkuu
MIELI ry:n strategiakauden 2025–2030 keskeiset painopisteet ovat väestön henkisen kriisinkestävyyden vahvistaminen, nuorten mielenterveyskriisiin vastaaminen sekä vahvistuvana työalueena ikääntyvän väestön psyykkisen toimintakyvyn edistäminen.
Osana strategian toimeenpanoa liittokokouksen oli tarkoitus linjata suuntaviivat myös järjestön rakenteiden uudistamiselle. Ensi vuonna 130 vuotta täyttävän MIELI ry:n edellinen isompi rakenteellinen uudistuminen tapahtui 1990-luvulla. Nyt tarkoituksena on ollut tarkastella, millaisin uudistuvin rakentein MIELI ry ja sen yhdistyskenttä parhaiten vastaavat toimintaympäristön murrokseen ja 2030-luvun mielenterveystyön tarpeisiin. Kokous päätti ottaa aikalisän ja palata rakennelinjauksiin, kun toimintaympäristö, erityisesti talouden näkymät, ovat selkeytyneet.
Sirpa Pietikäinen jatkaa MIELI ry:n puheenjohtajana 2026–2029
MIELI ry:n liittokokous järjestettiin Helsingissä 26.4.2026. Kokous valitsi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen MIELI ry:n hallituksen puheenjohtajaksi kolmannelle kaudelleen sekä uudet hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle.
MIELI ry:n sääntöjen mukaan hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten hallituskausi kestää kolme vuotta, ja tehtävässä voi toimia korkeintaan kolme kautta. MIELI ry ei maksa palkkioita puheenjohtajille tai muille luottamushallinnon jäsenille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa PietikäinenPuheenjohtaja, MIELI Suomen Mielenterveys ry
Puh:050 466 6222Sari Aalto-MatturiToiminnanjohtaja MIELI Suomen Mielenterveys ry
Puh:0400 508 234sari.aalto-matturi@mieli.fiMIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
De som söker krishjälp har allt svårare problem1.4.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
De som söker hjälp av MIELI RF:s krisarbete har allt allvarligare och mer mångfacetterade problem. Arbetslöshet, ekonomiska problem och utmaningar med att klara vardagen hopar sig och upplevs belastande. Tillsammans med relationsbekymmer är dessa de vanligaste faktorerna som orsakar ångest.
Kriisiapua hakevien ongelmat entistä vaikeampia1.4.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
MIELI ry:n kriisityöstä apua hakevien ongelmat ovat yhä vakavampia ja monisyisempiä. Työttömyys, talousvaikeudet ja arjessa selviytymisen haasteet kasaantuvat ja kuormittavat. Ne ovat yhdessä ihmissuhdehuolien kanssa tavallisimpia tekijöitä ahdistavan olon taustalla.
Ännu ett rekordår för MIELI Kristelefon: mer än 111 000 besvarade samtal21.1.2026 00:01:00 EET | Pressmeddelande
Allt fler som ringer MIELI Kristelefon söker hjälp för självdestruktivitet. För dem som ringer ger samtalen hopp, konkreta lösningar och en känsla av att bli hörd.
MIELI Kriisipuhelimessa jälleen ennätysvuosi: yli 111 000 vastattua puhelua21.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Yhä useampi soittaja haki apua itsetuhoisuuteen. Yhteydenottajille keskustelut tuovat toivoa, konkreettisia ratkaisuja ja kuulluksi tulemisen tunteen.
MIELI Kriisipuhelin ja -chat päivystävät läpi joulun18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kriisipuhelin ja -chat päivystävät joulunpyhinä, koska ihmiset tarvitsevat keskusteluapua myös loma-aikana. Jouluna linjoilla kuuluvat muun muassa yksinäisyys, parisuhdeongelmat ja päihteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme