Oulun yliopisto

Kokeellinen lääke tuo uutta toivoa keliakian hoitoon – suojaa koko elimistöä gluteenin haitoilta

28.4.2026 05:45:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Jaa

Kokeellinen lääke voi tulevaisuudessa tarjota uudenlaista suojaa keliakiaa sairastaville. Oulun ja Tampereen yliopistojen johtaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan lääke vaimentaa gluteenin haitallisia vaikutuksia paitsi suolistossa myös laajasti koko elimistössä.

Kuva Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Kuva Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

Tutkimuksessa tarkasteltu lääke, ZED1227, estää elimistön transglutaminaasi 2 -entsyymin (TG2) toimintaa. Tämä entsyymi muokkaa gluteenia tavalla, joka laukaisee keliakiassa tulehdusreaktion. Estämällä entsyymin toimintaa lääke vähentää gluteenin käynnistämiä haitallisia immuunivasteita.

Tuore tutkimus on julkaistu BMC Medicine -tiedelehdessä, ja se laajentaa aiempia havaintoja. Sama tutkijaryhmä osoitti vuonna 2024 Nature Immunology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, että TG2-estäjä suojaa tehokkaasti ohutsuolen limakalvoa gluteenin aiheuttamalta vauriolta. Nyt vaikutuksia tarkasteltiin ensimmäistä kertaa laajasti koko elimistön tasolla.

Tutkimukseen osallistui keliakiaa sairastavia aikuisia, jotka olivat noudattaneet pitkään gluteenitonta ruokavaliota. Heidät altistettiin kuuden viikon ajan pienille gluteenimäärille joko yhdessä lääkkeen tai lumelääkkeen kanssa.

Verinäytteistä analysoitiin rasva-aineenvaihduntaa, proteiineja ja DNA:n metylaatiota. Näitä verrattiin ohutsuolesta otettuihin kudosnäytteisiin.

Tulosten perusteella gluteeni aiheutti lumelääkeryhmässä selviä muutoksia elimistön rasva-aineenvaihdunnassa, mutta lääkehoitoa saaneilla muutokset vaimenivat lähes kokonaan. Kokeellinen lääke myös palautti veren proteiini- ja epigeneettisiä profiileja kohti gluteenittoman ruokavalion aikaista tilaa.

Havainnot viittaavat siihen, että TG2-eston vaikutus ulottuu suoliston ulkopuolelle ja vaimentaa gluteenin käynnistämiä koko elimistön immunometabolisia vasteita. Tämä on uusi ja tieteellisesti merkittävä löydös.

”Vuonna 2024 julkaistu tutkimuksemme osoitti, että lääke suojaa tehokkaasti suoliston limakalvoa. Nyt osoitamme, että vaikutus ulottuu koko elimistöön”, kertoo tutkimuksen vastaava kirjoittaja, apulaisprofessori Keijo Viiri Oulun yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan lääke voisi tulevaisuudessa täydentää ruokavaliohoitoa erityisesti potilailla, jotka altistuvat gluteenille tahattomasti tai joilla oireet jatkuvat ruokavaliosta huolimatta.

Viirin johtama tutkimusryhmä selvittää parhaillaan, miten tulehduksen aiheuttamia epiteelivaurioita voitaisiin ehkäistä tai korjata lääkehoidon avulla keliakiaa sairastavilla. Tavoitteena on vahvistaa hoidon suojavaikutusta erityisesti korkean riskin keliakiapotilailla.

Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa gluteeni laukaisee tulehdusreaktion geneettisesti alttiilla henkilöillä. Tällä hetkellä ainoa hoito on elinikäinen gluteeniton ruokavalio, jonka noudattaminen voi olla haastavaa. Suomessa keliakiaa sairastaa noin 2,4 prosenttia väestöstä, mikä on yksi maailman korkeimmista esiintyvyyksistä.

Tutkimusartikkeli: Dotsenko, V., Le, H.H., Rajić, S. et al. Therapeutic TG2 inhibition reverses systemic multiomic dysregulation in celiac disease. BMC Med (2026).

Tutkimus on osa kansainvälistä kliinistä tutkimusta, ja sitä on rahoittanut muun muassa lääkeyhtiö Dr. Falk Pharma GmbH. Tutkimus on osa Oulun yliopiston Profi8 Health Dimensions -tutkimusohjelmaa, jota rahoittaa Suomen Akatemia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Apulaisprofessori Keijo Viiri, Oulun yliopisto ja Tampereen yliopiston Keliakiatutkimuskeskus, 040 554 9648, keijo.viiri@oulu.fi

Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi

Kuvat

Kuva: Gluteeni käynnistää keliakiaa sairastavan suolistossa tulehdusreaktion, jota voidaan ehkäistä estämällä transglutaminaasi 2:n (TG2) toimintaa. Tuore tutkimus osoittaa, että kokeellinen TG2-estäjä vaimentaa gluteenin vaikutuksia myös rasva- ja proteiiniaineenvaihdunnassa sekä epigeneettisellä tasolla, eli vaikutukset ulottuvat laajasti koko elimistöön. Kuva Keijo Viiri. Kuva on laadittu BioRender-ohjelmistolla (BioRender.com).
Kuva: Gluteeni käynnistää keliakiaa sairastavan suolistossa tulehdusreaktion, jota voidaan ehkäistä estämällä transglutaminaasi 2:n (TG2) toimintaa. Tuore tutkimus osoittaa, että kokeellinen TG2-estäjä vaimentaa gluteenin vaikutuksia myös rasva- ja proteiiniaineenvaihdunnassa sekä epigeneettisellä tasolla, eli vaikutukset ulottuvat laajasti koko elimistöön. Kuva Keijo Viiri. Kuva on laadittu BioRender-ohjelmistolla (BioRender.com).
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote

Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.

Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailuun yli sata ehdotusta7.10.2026 15:04:22 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 2.10.2026. Kilpailuun jätettiin yli sata ehdotusta. Yleisellä kansainvälisellä arkkitehtuurikilpailulla yliopistolle haetaan arkkitehtuuriltaan korkeatasoista kampuskokonaisuutta, joka yhdistää yliopiston toiminnot ja opiskelija-asunnot sujuvasti osaksi kaupunkirakennetta Oulun yliopistollisen sairaalan yhteyteen Kontinkankaan kaupunginosaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye