Osuuskunta Tradeka

Antti Ihalainen Tradekan uudeksi talousjohtajaksi

28.4.2026 08:30:00 EEST | Osuuskunta Tradeka | Tiedote

Jaa

Osuuskunta Tradekan talousjohtaja vaihtuu. Uudeksi talousjohtajaksi on valittu M.Sc. Antti Ihalainen. Tradekan pitkäaikainen talousjohtaja Ari Tasa jää eläkkeelle ja Ihalainen aloittaa Tradekan palveluksessa 17.8.2026.

Antti Ihalainen
Antti Ihalainen

Ihalainen siirtyy Tradekaan Varmasta, jossa hän on työskennellyt Middle Office -päällikkönä. Aiemmin Ihalainen on työskennellyt eri tehtävissä useissa instutionaalisissa sijoittajissa. Ihalainen on toiminut myös Tradeka-konserniin kuuluvan Tradeka-sijoituksen hallituksessa vuodesta 2024. 

“On ilo toivottaa Antti uudessa roolissa tervetulleeksi Tradekaan. Antilla on erinomaiset valmiudet kehittää talouden johtamista ja tukea Tradekan strategisten tavoitteiden saavuttamista. Antin mukana saamme konserniin uusia ajatuksia, mutta samalla tehtävä antaa hänelle mahdollisuuden laajentaa omaa osaamistaan”, kertoo Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro.   

”Olen erittäin innostunut aloittamaan Tradekalla. Yhtiön pitkäjänteinen toimintatapa, vahva arvopohja ja monipuolinen liiketoiminta tekevät tästä tehtävästä erityisen kiinnostavan”, Antti Ihalainen sanoo.   

Nyt eläköityvä Ari Tasa on ollut Osuuskunta Tradekan talousjohtajana vuodesta 2016. Lisäksi hän toiminut lukuisten konsernin tytäryhtiöiden hallituksissa ja kuulunut Osuuskunta Tradekan ja Tradeka-konsernin johtoryhmään. 

“Lämmin kiitos Arille hänen työstään Tradekassa. Ari on ollut ammattilainen, jonka työpanosta ja sitoutumista on arvostettu laajasti niin työkavereiden kuin hallinnonkin keskuudessa”, kiittää Puro. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Osuuskunta Tradeka on noin 180 000 jäsenen omistajaosuuskunta, jonka johtoajatuksena on merkityksellinen omistajuus ja inhimillinen markkinatalous, joka tarkoittaa kestävyyttä sekä luonnon että ihmisten näkökulmasta. Osuuskunnan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta vastaa Tradeka-Yhtiöt Oy, joka omistaa kokonaan ravintolatoimintaa harjoittavan Restel Oy:n, valikoima- ja jakeluyhtiö Lehtipiste Oy:n, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys Med Group Oy:n, katsastuspalveluja ja kuljettajatutkintoja tarjoavan A-Katsastus Group Oy:n sekä sijoitusyhtiö Tradeka-sijoitus Oy:n. Konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 598 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä kokoaikaiseksi muunnettuna 3 812.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta Tradeka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye