Helsingin yliopisto

Lintujen törmäyksiä tuulivoimaloihin voidaan vähentää varoitusväreillä

29.4.2026 08:08:53 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Jaa

Luonnon varoitusvärit – keltainen, punainen ja musta – voivat saada linnut varomaan tuulivoimaloiden lapoja.

Dronekuva tuulivoimalasta Etelä-Suomessa. Voimalan lavat on kuvioitu värikkäin varoituskuvioin. Taustalla näkyy lisää tuulivoimaloita ja avara maisema.
Etelä-Suomessa kuvattu dronekuva tuulivoimalasta, jonka pintakuvio on digitaalisesti muokattu biologisesti inspiroiduksi varoituskuvioksi luonnonvalossa Eric Lehtonen

Lintutörmäykset ovat yksi tuulivoiman tunnetuimmista ympäristöhaitoista. Nyt tutkijat ovat kehittäneet uuden lähestymistavan, joka hyödyntää luonnon varoitussignaaleja.

– Lähtökohtana oli ajatus, että luonnossa monet eläimet käyttävät värejä varoittamaan saalistajia vaarasta. Usein taipumus välttää tiettyjä värikombinaatioita on geneettistä – värejä vältetään, vaikka niistä ei olisi aiempaa kokemusta, professori Johanna Mappes Helsingin yliopistosta kertoo.

Valkoinen lapa on huonoin vaihtoehto

Tutkimuksessa havaittiin, että varoitusvärit – keltainen, punainen ja musta – yhdistettynä pyörivään liikkeeseen vaikuttivat linnuista selvästi pelottavammilta kuin nykyiset ratkaisut, kuten yksi mustaksi maalattu lapa tai punaiset raidat.

– Valkoiset lavat, joita käytetään yleisesti Suomessa, osoittautuivat lintujen kannalta huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Tämä viittaa siihen, että suhteellisen yksinkertainen visuaalinen muutos voisi vähentää lintukuolleisuutta tuulivoiman yhteydessä, Mappes sanoo.

Tutkimuksen keskeinen oivallus on näkökulman muutos: sen sijaan että lintuja pyrittäisiin havaitsemaan teknologian avulla, pyritään vaikuttamaan niiden käyttäytymiseen.

– Uutta on erityisesti se, että ratkaisu pohjautuu evoluution muokkaamaan käyttäytymiseen ja luonnon optimoimiin varoitussignaaleihin, Mappes korostaa.

Edullisilla keinoilla voidaan vaikuttaa lintujen käyttäytymiseen

Lintukuolemat eivät näillä keinoilla poistu kokonaan, mutta tutkimus osoittaa, että suhteellisen yksinkertaisella ja mahdollisesti edullisella ratkaisulla voidaan vaikuttaa lintujen käyttäytymiseen.

– Jos tulokset toistuvat käytännön olosuhteissa eri maissa ja eri lintulajeilla, kyse voi olla merkittävästä muutoksesta koko tuulivoima-alalle, Mappes sanoo.

Tuulivoiman rakentaminen lisääntyy maailmanlaajuisesti, ja samalla kasvaa tarve ratkaisuista, jotka sovittavat yhteen uusiutuvan energian ja luonnon monimuotoisuuden suojelun. Tämä tutkimus tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, miten nämä tavoitteet voidaan yhdistää.

– Pidemmällä aikavälillä työmme voi johtaa uusiin standardeihin tuulivoimaloiden suunnittelussa. Tulevaisuudessa lapoja voidaan ehkä suunnitella niin, että ne ovat paitsi aerodynaamisesti tehokkaita myös lintujen kannalta helpommin havaittavia tai pelottavia. Sama ajattelu voisi soveltua myös esimerkiksi sähkölinjoihin, ikkunoihin ja muihin rakenteisiin, joihin linnut törmäävät.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tuulimylly, jossa varoitusvärit.
Etelä-Suomessa kuvattu dronekuva tuulivoimalasta, jonka pintakuvio on digitaalisesti muokattu biologisesti inspiroiduksi varoituskuvioksi luonnonvalossa.
Eric Lehtonen
Lataa
Kuva talitiaisesta, taustalla digitaalinen tuulivoimala varoituskuvioilla.
Videosta poimittu kuva talitiaisesta (Parus major), joka valmistautuu pakenemaan biologisesti inspiroiduilla varoituskuvioilla varustetun digitaalisen tuulivoimalan läheltä.
George RA Hancock
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

“Ilman pölyttäjiä maailma olisi ankea ja väritön” – Luonnontieteellisen museon uusi näyttely nostaa pölyttäjät valokeilaan29.4.2026 10:25:57 EEST | Tiedote

Tiedettä ja taidetta yhdistävässä Pölyttäjien kirjo -näyttelyssä on tarjolla runsaasti pölyttäjätietoa, upeita kuvia ja hauskoja puuhia kaikenikäisille. Näyttely aukeaa yleisölle maailman pölyttäjäpäivänä 20. toukokuuta. Luonnontieteellisen keskusmuseon kesässä on luvassa myös opastuksia, joissa tutustutaan kokoelmien syntyhistoriaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye