Koululaistutkimus: Oma puhelin on entistä harvemmalla pikkukoululaisella
29.4.2026 09:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote
Tuoreesta Koululaistutkimuksesta selviää, että 1.–3.-luokkalaisten omat puhelimet harvinaistuvat koko ajan. Sen sijaan lasten puhelimella viettämä aika on rutkasti runsaampi kuin THL:n suosittama päivittäinen ruutuaika. Myös vanhempien mielestä sopiva puhelimen käyttöaika päivässä on suurempi kuin mitä tuore digisuositus ohjeistaa. DNA:n vuosittain teettämään kyselytutkimukseen vastasi 2100 vanhempaa, joiden lapset ovat iältään 5–16-vuotiaita.

Reilu neljäsosa kyselyyn vastanneista vanhemmista noudattaa tällä hetkellä THL:n suositusta siitä, ettei alle 13-vuotiaalla olisi lainkaan oma älypuhelinta. Lasten henkilökohtaisessa käytössä olevien älypuhelinten määrässä onkin viime vuosina tapahtunut laskua erityisesti 7–9-vuotiailla. Viime vuonna tämän ikäisistä noin 68 prosentilla oli oma älypuhelin, tänä vuonna vain 37 prosentilla.
”Esimerkiksi vielä vuoden 2022 Koululaistutkimuksen mukaan käytännössä lähes kaikilla 7-vuotiailla oli oma puhelin – joko äly-, perus- tai kellopuhelin, ja suurimmalla osalla se oli älypuhelin. Nyt 7-vuotiaista 46 prosentilla on oma puhelin, ja näistäkin enemmistö on kellopuhelimia. Uskon, että laiva on kääntynyt, ja muutaman vuoden päästä entistä harvemmalla alakouluikäisellä on oma älypuhelin”, DNA:n brändijohtaja Jussi Mälkiä ennustaa.
Vanhemmat suhtautuvat positiivisesti suosituksiin
Kyselyyn vastanneista vanhemmista kaksi kolmasosaa suhtautuu THL:n digisuosituksiin positiivisesti, vaikka lasten puhelimella viettämä aika on suositusta suurempi. Alkuvuonna julkaistun suosituksen mukaan sopiva ruutuaika 6–10-vuotiaalle on enintään tunti ja 11–13-vuotiaalle enintään kaksi tuntia päivässä.
Kyselyssä 6–10-vuotiaiden vanhemmat arvioivat, että lapsi käyttää puhelinta arkipäivisin noin 1,5 tuntia ja vapaapäivinä kaksi tuntia. Sopiva puhelinaika tämän ikäisille olisi vanhempien mielestä arkipäivinä alle 1,5 tuntia ja vapaapäivinä 1,5 tuntia.
Vanhempien arvioinneissa 11–13-vuotiaat käyttävät puhelimiaan arkipäivinä reilu kaksi tuntia ja vapaapäivinä lähes kolme tuntia. Sopivana aikana vanhemmat pitävät noin 1,5 tuntia arkisin ja reilua kahta tuntia vapaapäivinä. Huomioitavaa on, että THL:n suosituksessa puhutaan ruutuajasta, ja Koululaistutkimuksessa kysyttiin puhelimella vietettyä aikaa.
”Mikäli vanhempien ilmoittaman puhelimella vietetyn ajan päälle käytetään vielä tablettia ja tietokonetta sekä pelataan pelejä muulla kuin puhelimella, voi ruutuaika todellisuudessa olla vielä suurempi. Tästä huolimatta vanhemmat ovat tietoisia älylaitteiden vaikutuksista ja pyrkivät rajoittamaan lasten niiden parissa viettämää aikaa. Ilahduttavaa on, että iso osa vanhemmista pyrkii rajoittamaan myös omaa laitteiden käyttöään, jotta olisi parempi esimerkki lapsilleen”, Mälkiä sanoo.
Vanhemmat kannattavat yhteisöllisiä rajoituksia
Suurin osa vanhemmista on tyytyväisiä perusopetuslain muutokseen, joka kieltää älylaitteiden käytön tunneilla ilman lupaa. Lisäksi lähes kaksi kolmasosaa on sitä mieltä, että sosiaalinen media pitäisi kieltää lailla alle 15-vuotiailta.
”Vanhemmat kaipaavat yhteisöllistä tukea älylaitteiden käytön rajoittamiseen. On helpompi perustella rajoituksia omalle lapselle, kun ne koskevat kaikkia ja voi vedota toiseenkin auktoriteettiin tai kaikkia koskeviin sääntöihin”, Mälkiä sanoo.
Avovastauksissa nousi esille toive kaikkia koskeviin valtakunnallisiin rajoitustoimiin, kuten lakia rajamaan älypuhelimen käyttöä pienimmillä lapsilla sekä valtiolle ja kouluille enemmän keinoja rajoittaa puhelimien käyttöä. Vanhemmat kaipaavat myös samoja sääntöjä kaikille eri puolilla Suomea.
”Opimme koko ajan lisää puhelinten vaikutuksista, ja vanhemmat ovat perillä älylaitteiden käyttöön liittyvästä keskustelusta. Tämä näkyy Koululaistutkimuksessa, josta esille nousee trendi, että lapsen älypuhelimen hankintaa halutaan lykätä myöhemmäksi”, Mälkiä toteaa.
Tästä kertoo myös kellopuhelinten määrän moninkertaistuminen 7–9-vuotiailla parin viime vuoden aikana. Kellopuhelin on yksi keino lykätä lapsen oman älypuhelimen hankintaa, kun tarve yhteydenpidolle syntyy esimerkiksi koulun aloituksen yhteydessä.
DNA tukee THL:n julkaisemia kansallisia lasten digisuosituksia. Lisäksi yhtiö suosittelee, että älylaitteiden käyttöä harjoitellaan aina yhdessä aikuisen kanssa lapsen iästä riippumatta, sillä mikään teknologia tai turva-asetus ei korvaa aikuisen läsnäoloa eikä täysin suojaa lasta verkossa.
Koululaistutkimus selvittää kouluikäisten lasten ja nuorten puhelimen käyttöön ja hankintaan liittyviä tekijöitä. Tutkimus on toteutettu vuodesta 2011 lähtien. Vuonna 2026 tutkimuspaneeli vaihdettiin ja kohderyhmän määrittelyä tarkennettiin, joten tulosten vertailua aikaisempaan voidaan tehdä vain soveltuvin osin. Vuonna 2026 tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Norstatin verkkopaneelissa 17.–24.2.2026. Tutkimukseen vastasi yli 2000 (n=2102) 5–16-vuotiaan lapsen vanhempaa. Vastaajamäärä on aikaisempaa suurempi.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

Linkit
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteiden verkkojen liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 128 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Allt färre yngre skolelever har en egen mobiltelefon29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Den färska Skolbarnundersökningen visar att allt färre elever i årskurs 1–3 har en egen mobiltelefon. Samtidigt är den tid barn tillbringar med mobiltelefonen betydligt längre än den dagliga skärmtid som Institutet för hälsa och välfärd (THL) rekommenderar. Även enligt föräldrarna är en lämplig daglig användningstid för mobiltelefon större än vad de senaste digitala rekommendationerna anger. I den årliga enkätundersökning som DNA låter genomföra deltog 2 100 vårdnadshavare till barn i åldern 5–16 år.
DNA Oyj:n tammi–maaliskuun 2026 liiketoimintakatsaus: Liiketoiminta kehittyi tasaisesti kiristyneessä markkinatilanteessa28.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n liiketoiminta on kehittynyt vuoden 2026 ensimmäisellä vuosineljänneksellä erittäin kireään kilpailutilanteeseen nähden suhteellisen hyvin. Tammi–maaliskuussa liikevaihto ja palveluliikevaihto pysyivät samalla tasolla vuodentakaiseen ajanjaksoon verrattuna. Vertailukelpoinen palveluliikevaihto ja käyttökate paranivat erityisesti huomioiden DNA:n IoT-liiketoiminnan siirron toiseen Telenorin konserniyhtiöön. Kiinteiden laajakaistaliittymien määrä kasvoi, ja matkaviestinverkon liittymämäärä pysyi tasaisena.
Plc’s January–March 2026 Interim Review: Business developed steadily in a tightened market situation28.4.2026 08:30:00 EEST | Press release
DNA’s business developed relatively well in the first quarter of 2026, given the extremely intense competitive environment. In January–March, revenue and service revenue remained at the same level as in the corresponding period last year. Comparable service revenue and EBITDA improved, particularly taking into account the transfer of DNA’s IoT business to another Telenor Group company. The number of fixed broadband subscriptions increased, and the number of mobile subscriptions remained stable.
DNA tuo yritysten tavoitettavuusratkaisuihin uusia tekoälypohjaisia toimintoja27.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA vie yritysten puhekanavapalvelut seuraavalle tasolle laajentamalla DNA Vaihdepalvelua tekoälypohjaisilla toiminnoilla. Palveluun tuodaan automaattinen soittajatunnistus, CRM‑integraatiot sekä tekoälyn avulla luotavat puhelutiivistelmät ja äänitiedotteet. Uudet ominaisuudet tulevat saataville toukokuussa 2026.
DNA introduces new AI-assisted capabilities to its business reachability solutions27.4.2026 09:00:00 EEST | Press release
DNA is taking corporate voice channel services to the next level by expanding the DNA Virtual PBX service with new AI‑assisted features. The service will be enhanced with automatic caller identification, CRM integrations, as well as AI-generated call summaries and voice announcements. The new features will become available in May 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme