
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Yrttiteet virvoitusjuomina? Luonnontuoteala pyytää verotulkintaan selkeyttä
29.4.2026 11:29:04 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Kolme luonnontuote- ja terveystuotealaa edustavaa valtakunnallista järjestöä on jättänyt yhteisen lausunnon Verohallinnon uudesta virvoitusjuomavero-ohjeluonnoksesta. Järjestöt katsovat, että perinteiset yrttiteevalmisteet rinnastuvat käyttötarkoitukseltaan ja kulutustavaltaan selvästi lähemmäs teetä ja kahvia kuin virvoitusjuomia.

1.4.2026 voimaan tullut virvoitusjuomaveron uudistus muutti myös kiinteiden juoma-ainesten verotusta. Luonnontuotealalla vaikutukset tulivat monille toimijoille yllätyksenä erityisesti yrttiteevalmisteiden osalta. Alan yritysten mukaan veromuutos on johtanut joissakin tuotteissa merkittäviin hinnankorotuksiin ja vaikuttanut jo myös yrttiteevalmisteiden myyntiin.
“Yrttiteevalmisteiden kehittäminen ja valmistus on meille pitkäjänteistä työtä. Nykyinen virvoitusjuomaverotuksen tilanne on aiheuttanut epävarmuutta siitä, miten uusia tuotteita ja kehityshankkeita voidaan suunnitella tulevaisuudessa. Alan pienet toimijat ovat tehneet vuosia töitä sen eteen, että suomalaisilla yrttituotteilla olisi myös vientimahdollisuuksia”, kertoo Nordic Herbs Oy:n yrittäjä Petri Koivisto.
Yrttiteevalmisteiden verokohtelusta lähetettiin huhtikuussa myös kirje valtiovarainministeri Riikka Purralle. Kirjeessä alan järjestöt nostivat esiin, että tee, kahvi ja kaakao on rajattu virvoitusjuomaveron ulkopuolelle, vaikka vastaavalla käyttötavalla nautittavat yrttiteevalmisteet voivat kuulua verotuksen piiriin.
Aihe on herättänyt viime kuukausina laajaa keskustelua alalla: erityisen ongelmalliseksi on koettu tilanteet, joissa lähes samankaltaiset tuotteet voivat päätyä eri verokohteluun pelkän tullitariffiluokituksen perusteella.
Luonnontuotealan järjestöt järjestävät toukokuussa avoimen webinaarin yhdessä Verohallinnon asiantuntijoiden kanssa. Webinaarissa käsitellään virvoitusjuomaveron muutoksia, käytännön soveltamistilanteita sekä alan yrityksiä askarruttavia tulkintakysymyksiä.
Yrttiteet rinnastuvat teehen ja kahviin
Lausunnon mukaan sokeriton yrttitee ei tyypilliseltä käyttötarkoitukseltaan, markkinoinniltaan eikä kuluttajamielikuvaltaan vastaa perinteistä virvoitusjuomaa. Tuotteet rinnastuvat läheisemmin teehen, kasviperäiseen, kuumana nautittavaan juomaan, jolla on pitkät perinteet suomalaisessa luonnontuotekulttuurissa.
“Yrttiteet ovat pitkään käytettyjä kasviperäisiä tuotteita, jotka poikkeavat selvästi tavanomaisista virvoitusjuomista. Ennakoitava ja selkeä ohjeistus on yrityksille elintärkeää. Epävarmuus tulkinnasta on käytännön ongelma jo nyt”, toteaa Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.
Järjestöt katsovat, että perinteisiä teen tavoin käytettäviä yrttiteevalmisteita tulisi verotuksessa arvioida lähtökohtaisesti samalla tavoin kuin teetä ja kahvia. Lausunnossa ehdotetaan lisäksi, että verokohtelun arvioinnissa tullitariffiluokituksen rinnalla voitaisiin huomioida myös tuotteen tosiasiallinen käyttötarkoitus, markkinointitapa, valmistustapa ja kuluttajamielikuva.
Lisäksi järjestöt toivovat, että Verohallinnon lopulliseen ohjeeseen lisätään konkreettisia esimerkkejä yrttiteevalmisteiden verokohtelusta.
“Luonnontuotealaa kehitetään parhaillaan useissa julkisesti rahoitetuissa hankkeissa, joissa pyritään lisäämään kotimaisten luonnontuotteiden jalostusastetta, liiketoimintaa ja vientiä. On tärkeää, ettei yrttiteevalmisteiden verokohtelu heikennä näiden kehitystoimien vaikuttavuutta tai alan kasvumahdollisuuksia. Toivomme, että asiaa voidaan arvioida vielä käytännön näkökulmasta yhdessä alan kanssa”, toteaa Suomen Luontoyrittäjyysverkosto ry:n toiminnanjohtaja Juha Rutanen.
Lausunnon allekirjoittajat
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja, Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Birgitta Partanen, toiminnanjohtaja, Arktiset Aromit ry
Juha Rutanen, toiminnanjohtaja, Suomen Luontoyrittäjyysverkosto ry
Katja Misikangas, puheenjohtaja, Suomen Luontoyrittäjyysverkosto ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiBirgitta PartanenToiminnanjohtajaArktiset Aromit ry
Puh:040 580 1186birgitta.partanen@arktisetaromit.fiJuha RutanenToiminnanjohtajaSuomen Luontoyrittäjyysverkosto ry
Puh:040 573 7568juha.rutanen@helsinki.fiKatja MisikangasPuheenjohtajaSuomen Luontoyrittäjyysverkosto ry
Puh:0400 391 656katja.misikangas@arcticwarriors.fiPetri KoivistotoimitusjohtajaNordic Herbs Oy / Yrttipaja
Puh:044 577 4200info@yrttipaja.fiwww.yrttipaja.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Joka viides aikuinen kärsii kroonisesta kivusta – itsehoitoratkaisut vastaavat kasvavaan tarpeeseen28.4.2026 17:20:17 EEST | Tiedote
Krooninen kipu koskettaa merkittävää osaa väestöstä, ja kiinnostus lääkkeettömään omahoitoon on selvässä kasvussa. Terveyskaupan arjessa muutos näkyy konkreettisesti: kuluttajat etsivät yksinkertaisia, helposti käytettäviä ratkaisuja osaksi päivittäistä hyvinvointiaan.
Niko Korhonen Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton puheenjohtajaksi13.4.2026 12:11:12 EEST | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton vuosikokous pidettiin Espoossa 11.4.2026. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Niko Korhonen.
Yrttiteelle jopa 40 % hinnankorotus – virvoitusjuomaveron uusi laskentaperuste aiheuttaa hintashokin2.4.2026 17:17:10 EEST | Tiedote
Suomeen 1.4.2026 voimaan tullut virvoitusjuomaveron muutos on johtanut yllättävään tilanteeseen, jossa perinteiset yrttiteevalmisteet ovat nykyisen tulkinnan mukaan joutuneet kovan veronkorotuksen piiriin. Yritysten mukaan hinnankorotukset ovat olleet jopa yli 40 prosenttia, vaikka hallituksen esityksessä vaikutukseksi arvioitiin keskimäärin noin 4 prosenttia.
Ruohonjuurelle B Corp -sertifikaatti – ensimmäisenä hyvinvoinnin erikoiskauppana Suomessa13.3.2026 15:34:39 EET | Tiedote
Hyvinvoinnin erikoiskauppaketju Ruohonjuuri on saanut kansainvälisesti arvostetun B Corp -sertifikaatin helmikuussa 2026. Ruohonjuuri on Suomen ensimmäinen sertifioitu hyvinvoinnin erikoiskauppa, toinen vähittäiskaupan toimija ja vasta noin kymmenes suomalainen yritys, jolle sertifikaatti on myönnetty.
Kreatiinin suosio kasvaa ja käyttö laajenee – Nutri Worksin kreatiinit valittiin Vuoden 2026 Liikkujan tuotteeksi6.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraati on valinnut Vuoden 2026 Liikkujan tuote -sarjan voittajaksi Nutrimarket Oy:n Nutri Works -kreatiinit. Tuotesarja perustuu kreatiiniin, joka on yksi maailman tutkituimmista urheiluravitsemuksen ravintolisistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme