Lidl laajentaa myymälöiden aukioloaikoja valtakunnallisesti – ovet auki jo klo 7
29.4.2026 08:51:22 EEST | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl haluaa palvella asiakkaitaan jatkossa entistä laajemmilla aukioloilla. Toukokuun 4. päivästä alkaen kaikki myymälät kautta Suomen avaavat ovensa arkisin jo seitsemältä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Suurin osa myymälöistä avaa myös lauantaisin ovensa jo seitsemältä. Myös iltojen aukioloja on pidennetty, ja suurin osa sulkee ovensa kymmeneltä.

– Haluamme vastata asiakkaidemme toiveisiin ja tehdä arjen sujumisesta mahdollisimman vaivatonta. Varhaisempi avausajankohta antaa esimerkiksi työmatkalaisille mahdollisuuden napata aamupalaostokset matkaansa ennen kahdeksalta alkavaa työpäivää, kertoo Keski- ja Pohjois-Suomen aluejohtaja Marcin Malewicz.
Maanantaista 4.5.2026 alkaen lähes kaikki Lidl-myymälät avaavat ovensa arkisin jo seitsemältä. Uudistus on valtakunnallinen ja se ulottuu aina Hangosta pohjoisimpaan Sodankylän Lidl-myymälään asti. Poikkeuksena Helsingin Kontulan ja Lauttasaaren myymälät avaavat ovensa kahdeksalta ja Lappeenrannan Mustolan myymälä yhdeksältä.
Positiiviset kokemukset vauhdittavat aukiolojen laajennusta
Ensimmäiset laajennukset arjen aukioloihin tehtiin maaliskuun alussa esimerkiksi Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen. Laajemmat aukioloajat on otettu hyvillä mielin vastaan, mikä kannusti laajentamaan aukioloja myös muualle Suomeen.
– Olemme saaneet asiakkailtamme positiivista palautetta, ja meidän asiakasdatamme osoittaa, että asiakkaamme ovat löytäneet tiensä myymälöihimme aamun ensimmäisen tunnin aikana. Asiakkaamme ovat selvästi kaivanneet mahdollisuutta käydä kaupassa jo aikaisin aamulla, ja on hienoa, että voimme vastata tähän toiveeseen nyt koko Suomessa, iloitsee Länsi-Suomen aluejohtaja Akseli Mäkisalo.
Suurin osa myymälöistä avautuu myös lauantaisin klo 7
Lidl haluaa olla mukana tekemässä ihmisten arjesta mahdollisimman sujuvaa. Aamun ensimmäiset tunnit ovat kaupassa usein rauhallisimpia, jolloin asiointi on nopeaa ja vaivatonta. Myös paistopisteen uunituoreita herkkuja on saatavilla heti seitsemältä. Lisäksi lauantain aukioloja ja iltojen aukioloja on pidennetty: suurin osa myymälöistä avautuu myös lauantaisin seitsemältä ja sulkee arkisin ovensa kymmeneltä, mikä tuo helpotusta myöhäisillan asiointiin.
– Avaamalla jo kello seitsemän mahdollistamme ruokaostosten tekemisen omassa tahdissa ennen päivän ruuhkahuippuja. Joustavuutta arkeen tuo myös se, että suurin osa myymälöistämme palvelee nyt myös iltakymmeneen asti. Näin tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden asioida juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii, kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Kalle Noukkala.
Laajemmat aukioloajat ovat voimassa maanantaista 4.5.2026 alkaen. Myymäläkohtaiset aukioloajat voi tarkistaa joko Lidl Plus -sovelluksesta tai osoitteesta lidl.fi/aukiolot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäLidlin viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9-16.
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Kysely paljasti: Lidlin liiketoimintamalli ei ole tuttu suomalaisille28.4.2026 07:49:57 EEST | Tiedote
Lidl on toiminut Suomessa yli 20 vuotta ja tuonut kilpailua ruokakauppaan. Lidlin liiketoimintamalli on kuitenkin jäänyt suomalaisille mysteeriksi: kyselyn mukaan 90 prosenttia suomalaisista ei tunne discounter-mallia. Lidlin toimitusjohtaja Conor Boylen tavoitteena on tehdä discounterista suomalaisille tuttu toimintamalli.
Lidlin ja Henri Alénin uusin tempaus: 20 tuotteen valikoima grillattavaa24.4.2026 07:55:30 EEST | Tiedote
Legendaarinen Grillimaisteri ja Henri Alén yhdistyvät tänä kesänä, kun Lidl tuo myyntiin 20 grillituotetta Henri Alénin reseptillä. Valikoimassa on erilaisia makkaroita, lihoja, kastikkeita sekä ruokaisia salaatteja ja muita lisukkeita. Valikoiman ehkä hauskin maku on olutmakkara, jota tuodaan erinä myyntiin pitkin kesää. Kaikki tuotteet on valmistettu Suomessa.
Lidl laskee suosituimpien paistopistetuotteiden hintoja20.4.2026 10:52:41 EEST | Tiedote
Lidl laskee suosituimpien paistopistetuotteiden hintoja 20.4. alkaen. Hintojen alennukset koskevat suomalaisten suosikkeja riisipiirakoista croissantteihin ja korvapuusteihin. Seitsemän tuotteen hintaa lasketaan keskimäärin 13 prosenttia ja voicroissantin hinta laskee peräti 24 prosenttia.
Uutta Lidlissä: pullonpalautuskuitit nyt digitaalisena20.4.2026 09:12:03 EEST | Tiedote
Lidl tuo ensimmäisenä kauppaketjuna Suomessa digitaalisen pullokuitin kaikkiin myymälöihinsä. Asiakkaat voivat siis valita pullonpalautusautomaatilla paperittoman kuittivaihtoehdon. Uusi ominaisuus on käytössä Lidl Plus -sovelluksessa: kuitti skannautuu sovellukseen, ja se toimii kassalla maksuvälineenä samaan tapaan kuin paperinen kuitti.
Lidl laajentaa Espoossa – avaa uudet myymälät Kiviruukissa ja Tapiolassa16.4.2026 08:12:00 EEST | Tiedote
Lidlin myymälämäärä Espoossa kasvaa 15:een, kun ketju avaa myymälät Kiviruukkiin loppuvuonna 2026 ja Tapiolassa sijaitsevaan kauppakeskus Ainoaan vuonna 2027. Myymälät edustavat uusinta myymäläkonseptia, jossa asiointi on tehty helpoksi ja sujuvaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme