Valtaosa Heinolan Prisman rakentajista tulee lähialueelta
29.4.2026 09:02:00 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Keväällä 2027 avattava Heinolan Prisma on merkittävä alueellinen työllistäjä: Jo rakentamisvaiheessa hanke työllistää reilut 200 henkilöä. Urakoitsijoista jopa 80 prosenttia tulee lähialueelta.

Uuden Prisman rakentaminen Heinolan Tähtiniemeen käynnistyi vuoden 2025 lopulla, ja työt etenevät kovaa vauhtia. Käynnissä oleva perustusurakka on valmis alkukesästä. Runkotyövaihe ja lattiavalu valmistuvat elokuussa.
Mittava hanke työllistää jo rakentamisvaiheessa yli 200 henkilöä. Hämeenmaan talous- ja kiinteistöjohtaja Ari Järvisen mukaan suurin osa Prisma Heinolan urakoitsijoista on nyt valittu.
”Ilokseni voin todeta, että noin 80 prosenttia tulee olemaan paikallisia”, Järvinen sanoo.
Hankkeen suunnittelijat tulevat Lahdesta, samoin runkourakoitsija, maanrakennusurakoitsija, sähköurakoitsija sekä LV- ja IV-urakoitsijat. Teräs- ja lattiaurakoitsija ovat Hollolasta.
Valmiin Prisman arvioidaan tuovan Heinolaan yli 100 kaupan alan työpaikkaa.
Suunnitteilla uusi S-market kaupungin keskustaan
Osuuskauppa Hämeenmaan tavoitteena on investoida tulevina vuosina laajemminkin Heinolan alueen palvelujen vahvistamiseen.
Prisman lisäksi osuuskaupan suunnitelmissa on rakentaa uusi iso S-market Heinolan keskustaan, nykyisten kaupungintalon ja valtuustotalon tontille.
Uuden myymälän kooksi on suunniteltu 4000–5000 neliötä. Nopeimmillaan uusi S-market voi valmistua vuoden 2029 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari JärvinenTalous- ja kiinteistöjohtaja
Puh:050 588 6318ari.jarvinen@sok.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 179 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 250 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 179 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Kesätyö Hämeenmaalla kiinnostaa – osuuskaupalle yli 6 000 kesätyöhakemusta13.4.2026 15:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tällä kesäkaudella noin 1 000 kesätyöntekijää. Suunnilleen puolet heistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita. Kesätyöhakemuksia tuli tänä vuonna 6 149.
Näin Hämeenmaan 80 000 euron Kannustajat-tuki jakautui – kolmelle paikalliselle toimijalle 3 000 euroa8.4.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelmassa on tänä vuonna entistä enemmän tuensaajia. Täyden eli kolmen tuhannen euron tukipotin saavat Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Lahden ensi- ja turvakoti sekä Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti.
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme