Kokonaiskuva Suomen maaseudun taloudesta valmistui: Iso liuta haasteita – mutta myös valopilkkuja
29.4.2026 09:43:00 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Suomen maaseudun talouden näkymät ovat vaikeat niin väestökehityksen, kuntatalouden kuin työmarkkinoidenkin osalta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n raportti. Maaseudun yritystoiminta on kuitenkin rakenteellisesti vakaata, ja tulevaisuuden valopilkkuja voivat olla muun muassa uusiutuvan energian investoinnit.
”Tiiviisti sanottuna Suomen maaseudun taloudessa on monia haasteita. Mutta samalla maaseudulla on keskeinen rooli kansallisessa huoltovarmuudessa, ja yritystoiminnan rakenteellinen vakaus luo pohjaa paikallisen elinvoiman ylläpitämiselle. Maaseudun kunnat näkevät mahdollisuuksia esimerkiksi uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän investoinneissa”, sanoo maatalousekonomisti Pekka Kinnunen.
Maaseutuun kohdistuu paljon odotuksia. Suomen CAP-suunnitelman keskeisenä tavoitteena on uudistuva ja monipuolinen maaseutu, joka tarkoittaa esimerkiksi maaseudun yritysten toimialarakenteen monipuolistumista vuoteen 2027 mennessä. Myös nykyisessä hallitusohjelmassa korostetaan elinvoimaista maaseutua elinehtona koko maan hyvinvoinnille. Mutta millaisesta tilanteesta näitä tavoitteita kohti kurotetaan?
PTT:n raportissa muodostettiin kokonaiskuva maaseudun taloudesta tilastollisella rekisteriaineistoanalyysilla, jota täydennettiin asiantuntijahaastatteluilla ja kyselyllä. Vastaavaa kokonaiskuvaa maaseudun taloudesta ei ole aikaisemmin laadittu.
Kuntien talous on kääntynyt alamäkeen
Kuntien taloudellinen kestävyys on viime vuosina nojannut tilapäisiin tukimekanismeihin, joiden poistuminen paljastaa syvemmät rakenteelliset vaikeudet. Kuntatalouden ylijäämäisyys kääntyi vuonna 2024 selkeään laskuun. Hankalimmaksi kehitys muodostui kaupungin läheiseksi maaseuduksi luokitelluissa kunnissa, jossa yli puolet kuntakonserneista oli 2024 alijäämäisiä.
Sote-uudistus jätti maaseutukunnat edelleen vahvasti riippuvaisiksi valtionosuuksista, ja niiden pieneminen kiristää kuntien taloutta entisestään. Moni kunta joutuu harkitsemaan kunnallisveron nostoa.
Maahanmuutto ei ratkaise väestöpulmaa
Maaseudun väestö vähenee ja ikääntyy, mikä heikentää huoltosuhdetta ja kasvattaa tuloeroja verrattuna kaupunkeihin. Maaseudun väestömäärän ennakoidaan laskevan 5–10 prosenttia seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Erityisesti väestö vähenee harvaan asutulla maaseudulla ja ydinmaaseudulla, mutta kasvaa kaupunkien läheisellä maaseudulla.
”Vaikka maahanmuutto on kasvanut viime vuosina myös maaseudulla, on epätodennäköistä, että se ratkaisisi huoltosuhteen heikkenemistä. Maahanmuutto ja ulkomaalaistaustaisten Suomen sisäinen muuttoliike kohdistuvat pääasiassa kaupunkeihin. Maaseudun haasteena ovat siis sekä maahanmuuttajien pito- että vetovoima”, sanoo ekonomisti Emilia Gråsten.
Yritystoiminta on vakaata, mutta tarvitsee kasvua ja investointeja
Maaseudun yritystoiminta on vakaata, mutta yrityksiä perustetaan ja lopetetaan suhteellisesti vähemmän kuin kaupungeissa. Yritykset ovat pääosin pieniä ja toimivat usein perinteisillä ja pääomavaltaisilla toimialoilla. Kapea toimialarakenne ja riippuvuus yksittäisistä suurista työnantajista lisäävät maaseutualueiden taloudellista haavoittuvuutta. Maaseudun yrittäjien kohoava keski-ikä voi heikentää yritystoiminnan jatkuvuutta, jos jatkajia ei löydy.
”Maaseudun elinvoimaisuuden vahvistaminen edellyttää houkuttelevaa toimintaympäristöä yrityksille, kasvuhalukkuuden tukemista sekä investointivalmiuksien vahvistamista”, sanoo ekonomisti Antti Norkio.
On myös huomattava, että paikallinen työssäkäynti on säilyttänyt vankan asemansa, vaikka etätyö on lisääntynyt. Kaupunkien merkitys maaseudun asukkaiden tulonlähteenä on kasvanut vain hieman.
Maaseudun miesten koulutustaso on jäänyt laahaamaan
Alueelliset erot työllisyydessä ja työttömyydessä ovat supistuneet, koska työvoiman tarjonta on laskenut maaseudulla nopeammin kuin työvoiman kysyntä. Maaseudulla palkansaajien työpaikkoja on hävinnyt 2000-luvun mittaan eniten teollisuudesta, kun yrittäjien määrä on vähentynyt eniten alkutuotannossa. Työ on maaseudulla lisääntynyt merkittävästi vain sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Lisäksi kaupungeissa koulutustaso on noussut, mutta maaseudulla etenkin miehet ovat jääneet selvästi jälkeen. Naiset ja kaupunkien väestö ovat yhä koulutetumpaa kuin miehet ja maaseudun väestö. Maaseudun miespalkansaajien koulutustaso ei ole noussut lainkaan 1990-luvun jälkeen.
Tutkimuksen rahoittaja on maa- ja metsätalousministeriö. Koko raportti on julkaistu verkkosivuillamme https://www.ptt.fi/julkaisut/kokonaiskuva-maaseudun-taloudesta-ja-sen-merkityksesta-elinvoimalle/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NorkioekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 1648141antti.norkio@ptt.fiPekka KinnunenmaatalousekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 154 5943pekka.kinnunen@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Pikakommentti: Sota Lähi-idässä tuo synkkiä pilviä työmarkkinoille – nuorten työttömyys edellyttää täsmätoimia kehysriihessä22.4.2026 09:16:01 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja työttömyysaste ovat pysytelleet Suomessa kohtalaisen vakaina alkuvuoden ajan, mutta esimerkiksi nuorten työttömien määrä on yhä hyvin korkea. Uhkakuvia työmarkkinoiden kehitykseen tuo etenkin sota Lähi-idässä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk:
Seutukaupunkien roolia tulisi uudistaa ympäröivän maaseudun palveluiden ja elinvoiman vahvistamiseksi21.4.2026 11:08:20 EEST | Tiedote
Seutukaupungeilla voisi olla tärkeä rooli alueellisina palvelukeskuksina sekä elinvoiman rakentajina esimerkiksi asunto- ja elinkeinopolitiikassa, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n tuore puheenvuoro-julkaisu. Seutukaupungit toimivat keskeisinä solmukohtina kaupunkien ja maaseudun välillä, mutta niiden merkitys alueelliselle elinvoimalle on jäänyt osin tunnistamatta.
Kutsu: Mitä opimme ilmastotuuppaamisesta? Ilmastotuuppaus-hankkeen loppuseminaari 3.6.202620.4.2026 09:20:44 EEST | Kutsu
Strategisen tutkimuksen Ilmastotuuppaus (CLIMATE NUDGE) -hankkeen loppuseminaari järjestetään Helsingissä 3.6.2026. Tilaisuudessa esitellään lähes kuusivuotisen tutkimus- ja kehittämistyön keskeiset tulokset siitä, miten käyttäytymistieteellisin ohjauskeinoin voidaan vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistaa metsien hiilinieluja.
Ennuste: Puumarkkinat virkistyvät kuluvan vuoden mittaan16.4.2026 09:57:35 EEST | Tiedote
Puumarkkinat alkavat virkistyä tämän vuoden aikana etenkin pystyvarastojen pienentymisen seurauksena, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Myös hakkuita tehdään hieman viime vuotta enemmän. Puun vuotuiset keskihinnat laskevat tänä vuonna, erityisesti kuitupuussa. Hintojen lasku painaa yksityismetsien kantorahatuloja alaspäin.
Ennuste: Vaisu kysyntä ja sota Lähi-idässä jarruttavat metsäteollisuuden viennin kasvua16.4.2026 09:56:21 EEST | Tiedote
Epävarmuus maailmanmarkkinoilla ja heiveröinen talouskasvu jarruttavat Suomen metsäteollisuutta lähivuosina, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Viennin arvo on yhä kasvussa, mutta ylikapasiteetti vaivaa kartonkien sekä paino- ja kirjoituspapereiden markkinoilla. Lisäksi sota Lähi-idässä nostaa kuljetuskustannuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme