SDP:n Niina Malm: Hallitus tekee epävarmuudesta työelämän uuden normin - ”elämää eletään ensi viikko kerrallaan”
29.4.2026 13:20:10 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallitus lisää tietoisesti epävarmuutta työelämässä helpottamalla määräaikaisten työsopimusten käyttöä, arvioi kansanedustaja Niina Malm (sd.). Hänen mukaansa esitys osuu erityisesti nuoriin naisiin ja lisää riskiä syrjinnästä, jonka hallitus myöntää itsekin.

SDP kansanedustaja Niina Malm arvostelee voimakkaasti hallituksen esitystä, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten käyttöä.
”Hallitus lisää tietoisesti epävarmuutta työelämässä. Se osuu erityisesti nuoriin naisiin, joiden työurat rakentuvat jo nyt määräaikaisuuksien varaan”, Malm sanoo.
Malm korostaa, että hallitus myöntää itse esityksen lisäävän raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.
”Hallitus tuo eduskuntaan esityksen, jonka se itse arvioi lisäävän syrjintää – ja vie sitä silti eteenpäin. Tätä on vaikea ymmärtää.”
Malm kuvaa, että määräaikaisuudesta on tullut työelämässä pysyvä olotila.
”Määräaikaisuudesta on tullut instituutio, jota perustellaan joustolla, vaikka todellisuudessa kyse on pysyvän työn pätkimisestä. Työ ei ole muuttunut tilapäiseksi – ihmiset vain laitetaan vaihtumaan.”
Malm nostaa esiin, että epävarmuus näkyy suoraan ihmisten arjessa.
”Moni elää työelämässä niin, että tulevaisuutta suunnitellaan korkeintaan ensi viikkoon. Kun työsuhde jatkuu kolme kuukautta kerrallaan, ei uskalleta tehdä isoja päätöksiä – ei ostaa kotia, ei perustaa perhettä. Epävarmuudesta tulee elämäntapa.”
Malm kritisoi myös lomautusilmoitusajan lyhentämistä.
”Seitsemän päivää ei riitä ihmiselle sopeutua palkan menetykseen. Arki ei jousta viikossa.”
Malm pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena epäonnistuneena.
”Tätä työelämää korjataan kuin rikkinäistä rengasta purkalla. Epävarmuus ei lisää työllisyyttä – se heikentää luottamusta ja sitoutumista.”
”Työ ei ole muuttunut epävarmaksi – politiikka tekee siitä epävarmaa. Siksi tämä esitys on hylättävä”, Malm päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Hallitus toistaa vanhan virheen – epävarmuus kasvaa, työllisyys ei29.4.2026 13:59:14 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta jatkaa tuttua linjaa, jossa työllisyyttä pyritään parantamaan heikentämällä työntekijöiden asemaa, arvioi kansanedustaja Timo Suhonen (sd.). Hänen mukaansa useat asiantuntijat ovat jo varoittaneet, että esitys lisää ketjutusta ja syrjintää ilman todellisia työllisyysvaikutuksia.
Talousvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitys on suuri pettymys29.4.2026 13:10:22 EEST | Tiedote
Haparointi ilmastopolitiikan linjassa ei ole suomalaisen yhteiskunnan, eikä suomalaisten, vahvasti ilmastotavoitteisiin sitoutuneiden yritysten etu. Poukkoileva tai epäjohdonmukainen politiikka lisää investointiriskiä, viivästyttää niitä, nostaa rahoituskustannuksia ja heikentää Suomen houkuttelevuutta suhteessa muihin EU-maihin, toteavat SDP:n kansanedustajat vastalauseessaan koskien hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitystä
SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Marttila: Miksi Helsingin ja Uudenmaan asukkaiden sote-palveluista leikataan eniten?29.4.2026 08:20:53 EEST | Tiedote
Hallitus esittää hyvinvointialueiden rahoitusmalliin muutoksia, jotka kohdistavat kohtuuttomia rahoitusleikkauksia Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueelle ja Helsinkiin. Eilen (28.4.) eduskunnan lähetekeskustelussa olleessa lakiesityksessä hyvinvointialueiden rahoituslain muuttamiseksi esitetään yhteensä 390 miljoonan euron leikkauksia vuoden 2029 tasossa ja ne kohdistuvat erityisesti Helsinkiin ja Länsi-Uudellemaalle. Esityksessä Helsingiltä leikataan 93 miljoonaa euroa, Länsi-Uudeltamaalta 66 miljoonaa.
SDP:n Pia Viitanen: Perussuomalaiset lupasivat suojella pienituloisia - nyt sama puolue heikentää heidän asemaansa työelämässä28.4.2026 09:50:08 EEST | Tiedote
Perussuomalaiset lupasivat ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikata ja että työntekijöiden oikeuksia puolustetaan. Nyt hallituksen linjaukset kertovat toista: sama puolue on mukana päätöksissä, jotka heikentävät työntekijöiden asemaa ja lisäävät epävarmuutta työelämässä SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen ihmettelee.
Sote-valiokunnan oppositio vastaa Helsingin Sanomien etusivulla sote-alan ammattiliittojen esittämään vetoomukseen poliisilaista27.4.2026 15:53:25 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan ammattiliitot Suomen Lääkäriliitto, Tehy, Talentian ja SuPer ovat tänään 27.4.2026 julkaisseet Helsingin Sanomien etusivulla vetoomuksen koskien hallituksen poliisilakia, jonka tarkoituksena on laajentaa poliisin ja muiden viranomaisten tiedonsaantioikeutta liittyen asiointiin sosiaali- ja terveyspalveluiden piirissä. Sote-valiokunnan oppositio yhtyy vetoomukseen. Lakiesitystä on muutettava ja vaadimme myös hallituspuolueita toimimaan asiassa ja kuuntelemaan ammattiliittoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme