Suomen Sijoitusmetsät Oy

Metsätilojen ennätystarjonta johtanut myymättä jäävien kohteiden määrän reippaaseen kasvuun

29.4.2026 23:55:10 EEST | Suomen Sijoitusmetsät Oy | Tiedote

Jaa

Metsäkiinteistömarkkinoilla on nähty ennätysmäärä tilatarjontaa viimeisen puolentoista vuoden aikana. Myyntikohteita on ollut enemmän kuin koskaan, eivätkä kaikki tilat ole löytäneet enää ostajaa. Vanha ja pitkään paikkansa pitänyt mantra myyjän markkinoista voidaan ainakin osalla myyntiin tulevista kohteista väliaikaisesti hylätä.

Alkukesä näyttää metsäkiinteistömarkkinoiden todellisen suunnan.
Alkukesä näyttää metsäkiinteistömarkkinoiden todellisen suunnan. Mika Venho

Vuosina 2018–2025 metsäkiinteistömarkkinoilla on ollut keskimäärin myynnissä samanaikaisesti 250 myyntikohdetta, mutta vuodesta 2023 kohteiden määrä on noussut 350 kappaleeseen. Asuntomarkkinoilla käytetään hintakäänteitä usein ennakoivana mittarina myyntiaikojen keskimääräistä pituutta. Metsäkiinteistöjen kohdalla tämä ei toimi erilaisen kauppatavan takia: Vuonna 2025 myyntiintulleista kohteista 84 %:lla oli ennalta määrätty tarjoustenjättöpäivä. Myyntiajan piteneminen voi kuitenkin kertoa tilanteesta, jossa tarjouksen jättöaikaa on pitänyt pidentää kaupan syntymiseksi. Keskimääräinen myyntiaika on ollut viimeisen vuoden julkisissa kaupoissa 73 päivää ollen hienoisessa nousussa.

Metsätietopäällikkö Eero Viitanen kommentoi markkinatilannetta näin: "Markkinoilla on selkeästi nähtävissä tilojen ominaisuuksien vaikutus myytävyyteen. Myös kauppaprosessilla on merkitystä, sillä ilman tarjoustenjättöpäivää tarjotuista kohteista myymättä jäi viime vuonna 42 %, kun määräaikaisilla kohteilla luku oli vain 18 %. "

Karut ja turvemaavaltaiset kohteet jäävät helpommin myymättä, ja niiden myyntiajat ovat pidemmät verrattuna rehevämpiin ja kivennäismaavaltaisiin kohteisiin. Kehitysluokkajakauman suhteen vaikutus myyntiaikoihin ei ole yhtä selkeä, mutta rakennusten sisältyminen myyntikohteeseen heikentää selvästi kohteiden myytävyyttä.

Suomen Sijoitusmetsien perustajayrittäjä ja toimitusjohtaja Mika Venho nostaa esiin pitkän aikavälin trendin: "Vaikka hyvät kohteet löytävät ostajan edelleen nopeasti ja varmasti, myymättä jääneiden myyntikohteiden määrä on kasvanut vuodesta 2017 lähes kolminkertaiseksi 21 prosenttiin. Samalla kun myyntiin tulleiden kohteiden määrä kasvoi, laski instituutionaalisten ostajien osuus markkinasta. Välittäjän on onnistuakseen ymmärrettävä huonon ja hyvän tilan ero ja mitä tämä vaikuttaa hinnoitteluun.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Sijoitusmetsät Oy

Suomen Sijoitusmetsät Oy:n missiona on kaikille osapuolille oikeudenmukaisen ja tehokkaan metsäkiinteistömarkkinan vahvistaminen pohjautuen maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen luotettavaan ja kattavaan metsäkiinteistömarkkinoilta kerättyyn dataan.​

Sijoitusmetsien markkinaseuranta ja analyysipalvelut kattavat koko Manner-Suomen. Keräämme kattavat tiedot kaikista julkisesti myyntiintulleista yli 10 metsämaahehtaarin metsäkiinteistöistä ja niiden kaupoista, mikä mahdollistaa monipuoliset analyysit niin julkisen markkinan tarjonnan kuin kysynnän muutoksista. Tilastointi jakaantuu neljään suuralueeseen: Etelä-Suomi, Väli-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa & Kainuu sekä Lappi.

Tietopalveluiden ja arvonmääritysten lisäksi Suomen Sijoitusmetsien palveluvalikoimaan kuuluvat metsäkiinteistöjen hankinta ja hallinnointi asiakkaan lukuun, metsäkiinteistöjenvälitys aputoimen OmallaMaalla LKV:n alla sekä Metsänhaltijan Yhteismetsän hallinnointi. Yritys on henkilöstönsä omistama ja 2013 perustettu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Sijoitusmetsät Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye