Veronika Honkasalo: Oikeistohallitus pyrkii ajamaan alas julkista terveydenhuoltoa asiakasmaksukorotuksilla
30.4.2026 09:05:21 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo katsoo Orpon hallituksen päättämien asiakasmaksukorotuksien olevan osa ideologista hanketta julkisen terveydenhuollon alasajamiseksi. Uusien kehysriihessä päätettyjen korotuksien myötä Orpon hallitus korottaa esimerkiksi terveyskeskusmaksuja yhteensä 74 prosentilla ja poliklinikkamaksuja 88 prosentilla.

– Näyttää siltä, että oikeistohallitus pyrkii pakottamaan yhä suuremman osan keskiluokasta yksityisten terveysfirmojen asiakkaiksi kun hoidon saatavuutta heikennetään ja hintoja korotetaan. Yhä useampi pienituloinen taas jää kokonaan ilman hoitoa, Honkasalo sanoo.
Honkasalon mukaan oikeistohallitus pyrkii ideologista syistä ajamaan alas julkista terveydenhuoltoa asiakasmaksukorotuksilla, hoidon saatavuuden heikentämisellä ja toisaalla kohdentamalla verorahoja yksityisille terveysfirmoille. Vastuuministeri Rydmanin puheita asiasmaksukorotuksien vaikutuksista Honkasalo pitää käsittämättöminä.
– Ministeri Rydman väitti eduskunnalle kirkkain silmin, että “uudistus säästää pienituloisimmat kaikilta maksukorotuksilta”, mikä ei tietenkään ole totta. Etenkin terveyskeskusmaksujen korotus kohdistuu asiantuntijoiden mukaan nimenomaan pienituloisiin, Honkasalo sanoo.
Tutkimusten perusteella asiakasmaksukorotukset vähentävät pienituloisten perusterveydenhuollon käyttöä. Nykyiset maksujen huojennusmekanismit eivät ole myöskään riittäviä, mistä osoituksena sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatauksen asiakasmaksuja on ulosotossa jo yli 500 000 kappaletta.
– Erityisesti ikäihmisten voi olla vaikeaa hyödyntää maksukattoa tai taistella toimeentulotukibyrokratian kanssa. Siksi ihmiset ajautuvat ulosottoon tai jättävät hakeutumatta hoitoon ajoissa, jolloin seuraukset voivat olla todella vakavia, Honkasalo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Veronika Honkasalokansanedustaja
Puh:040 555 9409veronika.honkasalo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Kansanedustajat ja mepit: Ulkoministeri Valtosen on vaadittava Israelia vapauttamaan kaapattu suomalainen30.4.2026 09:49:52 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja europarlamentaarikot vetoavat ulkoministeri Valtoseen, jotta Suomen ulkoministeriö selvittää Gazaan pyrkineen avustuslaivueen ja aktivistien tilanteen ja puuttuu asiaan. Mukana on myös suomalaisia.
Minja Koskela: Hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut — Orpon on erottava30.4.2026 09:16:56 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on jättänyt yhdessä muun opposition kanssa välikysymyksen Orpon hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Välikysymyksessä oppositiopuolueet kysyvät, onko hallitus valmis muuttamaan Euroopan epäonnistuneimman talouspolitiikan suuntaa.
Veronika Honkasalo: Orpon hallitus ei edes yritä näyttäytyä ilmastopoliittisesti uskottavana29.4.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo penää hallitukselta ilmastopolitiikkaa, joka veisi Suomea johdonmukaisesti kohti ilmastolain tavoitteita. Hän piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta kävi keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman palautekeskustelun.
Johannes Yrttiaho: Vain ydinaseiden täyskielto laissa voi estää niiden tuomisen Suomeen – Toivon hallitukselta rehellisyyttä29.4.2026 15:39:22 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho vaatii, että ydinenergialain 4 § ja siihen sisältyvä ydinräjähteiden kielto tulee pitää nykyisellään: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.”
Veronika Honkasalo: On vaikea ymmärtää, mikä ydinasehulluus kokoomukseen on iskenyt29.4.2026 15:30:55 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo tuomitsee hallituksen ydinaselinjan. Eduskunta käsittelee tänään hallituksen esitystä ydinenergialain muuttamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme