Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa
4.5.2026 11:05:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.

Brasilian maajoukkueen legendaarinen laitapakki Roberto Carlos lähti innolla mukaan S-marketin tavanomaisesta poikkeavaan kampanjaan. Ratkaiseva tekijä päätöksessä oli äidin nostaminen mainosten päärooliin ja yhteinen osallistuminen.
-Hän oli innoissaan siitä, että tässä nostetaan esiin hänen äitinsä ruokia, joiden voimalla hän on aikanaan kasvanut ja treenannut. Äidin ruoka on enemmän kuin pelkkää ravintoa, se on huolenpitoa ja yhteistä elämää. Vera da Silvan reseptit on nostettu paraatipaikalle Yhteishyvän uudessa ruokasovelluksessa ja muissakin kanavissa. Vera on tästä itsekin ylpeä, kertoo S-ryhmän marketkaupan markkinointijohtaja Lauri Toivonen.
Yhteishyvän resepteistä löytyvä Roberto Carlosin lempipasta, Macarrão ao molhe de tomate on Brasilian vastine Italian klassiselle pasta pomodorolle.
-Tapasimme Roberton ja Vera haastatteluja ja kuvauksia varten Madridissa, missä Roberto asuu. Valitettavasti emme päässeet esittelemään hänelle Suomea sen enempää.
Yhteistyö Roberto Carlosin kanssa on osa jo aiemmin keväällä alkanutta S-marketin sisältöjen sarjaa, joka alkoi Suomen maajoukkuelegendan Paulus Arajuuren ja hänen äitinsä ruokamuistoilla ja Sirja Arajuuren resepteillä. Siinä missä Roberto Carlos kertoi kasvaneensa pavuilla ja riisillä, on Sirja Arajuuren reseptiikassa suomalaisia klassikoita kuten kaalipata ja siskonmakkarakeitto.
-Meille ehkä tärkeimmät jalkapallotarinat kerromme yhdessä alueosuuskauppojemme kanssa nostaen kesällä esiin nuoria jalkapalloilijoita ja heidän taustajoukkojaan ympäri Suomen. He ansaitsevat julkisen tähtihetken siinä missä maailmanstaratkin. Jokainen pieni tai isompi futaaja tarvitsee sekä kroppaa että mieltä ravitsevia ruokahetkiä – joskus hätäisen välipalan, joskus pidemmän yhteisen ajan pöydän ja keskustelun äärellä. Alueosuuskaupat myös tukevat paikallisesti nuorten liikkumisharrastuksia monin tavoin alueellisesti merkittävillä panostuksilla, joten aihe oli sitäkin kautta meille luonteva, muistuttaa Toivonen.
Yhteyshenkilöt
Jalkapalloilijoiden ruokatarinat ja äitien reseptit: Yhteishyvä.fi
Lauri Toivonen, markkinointijohtaja, S-ryhmän marketkauppa, lauri.toivonen@sok.fi, puh. 050 388 4427
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020-luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman kalsaridata kertoo, koska pojista kasvaa miehiä5.11.2026 07:42:00 EET | Tiedote
Isänpäivän lähestyessä Prisman myyntidata tarjoaa kurkistuksen suomalaismiesten kalsareihin. Missä iässä pitkien kalsareiden kysyntä pomppaa? Mitä kalsaridata kertoo talven tulosta ja kuka miesten kalsarit oikeasti ostaa?
Sokos uudistuu – uusi tavaratalo ja kauneuden pilottimyymälä aukeavat syksyllä29.10.2026 08:37:47 EET | Tiedote
Sokos uudistaa tavaratalokauppaa yhdistämällä elämykselliset myymälät, asiantuntevan palvelun ja osuvan myymälävalikoiman, jota verkkokaupan valikoima täydentää. Syksyn uudet avaukset tarjoavat inspiraatiota ja uusia tapoja oman tyylin löytämiseen.
SOK ja Maanvaalija yhteistyöhön: hiilensidonnasta uusi kotimainen keino liikenteen päästöjen vähentämiseen26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SOK ja Maanvaalija Oy ovat sopineet pitkäaikaisesta, vuosikymmeniin tähtäävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on lisätä hiilensidontaa Suomessa ja tuoda maan- ja metsänomistajat mukaan liikenteen päästövähennystyöhön. Ensimmäisiä yhteistyössä tuotettuja päästövähennyksiä on tarkoitus hyödyntää aikaisintaan vuonna 2027.
S-ryhmän ja K-ryhmän yhteispilotti sai myönteisen vastaanoton: "Hyvä vaihtoehto kertakäyttöpakkauksille"21.10.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2026 toteutettu Kiertis-pilotti osoitti, että uudelleenkäytettävien noutoruokapakkausten palautusjärjestelmä on toteutettavissa ruokakaupoissa. Rasiat palautuivat asiakkailta keskimäärin seitsemässä vuorokaudessa, ja jopa 91 prosenttia pesun läpäisseistä rasioista hyväksyttiin uudelleenkäyttöön. Kokeilulla S-ryhmä ja K-ryhmä sekä yhdeksän muuta siihen osallistunutta yritystä etsivät uudenlaisia keinoja vähentää kertakäyttöpakkausten määrää.
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme