Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Varapuhemies Risikko: Satsaukset nuoriin ja työhön vahvistavat Suomea

1.5.2026 11:00:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko korosti Seinäjoen Sinisessä vapussa pitämässään puheessa työn merkitystä talouskasvun edellytyksenä. Erityisesti hän iloitsi hallituksen taannoisessa kehysriihessä päätetyistä toimista nuorten ja pitkäaikaistyöttömien vaikeaan tilanteeseen. 

Paula Risikko
Paula Risikko

Risikko korosti, että maailma ympärillämme on tällä hetkellä poikkeuksellisen epävarma, mikä vaikuttaa paitsi turvallisuustilanteeseen, niin voimakkaasti myös työllisyyteen. Venäjän jo viidettä vuotta jatkuva hyökkäyssota Ukrainassa on vaikuttanut erityisen voimakkaasti Suomen talouteen, ja viimeisimpänä Lähi-idän konflikti ja muut kansainvälisen politiikan epävarmuudet ovat lykänneet talouden piristymistä. Risikko muistutti Suomen kohdanneen tilanteen muita Euroopan maita raskaammin.

”Talouden vaikean tilanteen vuoksi hallitus keskittyi viime viikolla käydyssä kehysriihessä ennen kaikkea talouden kasvua vahvistaviin toimiin. Päätetyt ratkaisut tähtäävät siihen, että yrittämisen edellytykset paranevat, työpaikkoja syntyy ja suomalaisten usko tulevaan vahvistuu”, Risikko sanoi. 

Risikko pitää hyvänä sitä, että osana kehysriihen päätöksiä tehtiin panostuksia nuorten ja pitkäaikaistyöttömien ihmisten työllistymiseen.

”Työ on tutkitusti keino ehkäistä ihmisen syrjäytymistä, tuoden hänelle myös toimeentuloa. Työ on siten parasta sosiaaliturvaa”, Risikko sanoi.

Nuorten työllistymissetelin määrärahaa kasvatetaan merkittävästi 50 miljoonaan euroon, jotta mahdollisimman moni nuori pääsisi kiinni ensimmäiseen työpaikkaansa.

”On tärkeää, että nuoret pääsevät kiinni työelämään. Työllistymisseteli on tähän loistava keino. Sitä voivat käyttää yritykset, jotka sitoutuvat 18–29-vuotiaiden nuorten työllistämiseen painottaen nuoria, joilla ei ole kertynyttä työhistoriaa tai koulutusta tai se on vähäistä”, hän totesi.

Lisäksi suurimmissa kaupungeissa käynnistetään pilotteja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Pilotin tavoitteena on alueellisesti ja kohdennetusti ehkäistä nuorten pitkäaikaistyöttömyyttä ja parantaa erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien, työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä työhön, koulutukseen ja hyvinvointia tukeviin palveluihin.

”Kehysriihessä päätettiin myös nuorten yrittäjävalmiuksien parantamisesta ja Nuori yrittäjyys -toimintamallin jatkokehittämisestä. Lisäksi valtiolle palkataan 500 kesätyöntekijää helpottamaan nuorten vaikeaa työmarkkinatilannetta”, Risikko sanoi. 

Risikko muistutti, että ensimmäiset työkokemukset ovat ratkaisevan tärkeitä koko työuran kannalta. Mahdollisuudet osoittaa omaa osaamista työyhteisössä kasvattavat nuoren itsetuntoa sekä vahvistavat heidän uskoaan tulevaisuuteen.

Risikko kertoi, että niin ikään pitkäaikaistyöttömien osalta hallitus päätti riihessä toimista.

”Käyttöön otetaan osaamisseteli, jolla tuetaan täydennyskouluttautumista ja osaamisen päivittämistä. Seteli on tarkoitettu yli 25-vuotiaalle työttömälle työnhakijalle, jonka työttömyys on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään 12 kuukautta”, Risikko totesi.  

Hallitus päätti myös uudesta työvoimapoliittisesta avustuksesta, jonka avulla työtön ihminen saa tarvitsemaansa tukea. Työvoimaviranomaisille säädetään uusi tehtävä myöntää kolmannelle sektorille rahoitusta pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan toimintaan. Kolmas sektori tuottaisi sellaista toimintaa, johon pitkään työttömänä ollut tai muuten heikossa työmarkkina-asemassa oleva ihminen voisi osallistua parantaakseen työllistymismahdollisuuksiaan.

Risikko muistutti, että erilaisia toimia tarvitaan, sillä julkisen talouden tilanne on vakava: Suomi velkaantuu edelleen nopeasti, ja korkomenot kasvavat voimakkaasti. Siksi vain määrätietoisella ja vastuullisella talous- ja työllisyyspolitiikalla voidaan turvata tulevaisuus. Työntekoa mahdollistava ja siihen kannusteita luova yhteiskunta on kansalaisten ja koko Suomen hyvinvoinnin perusta.

”Epävarmassa maailmantilanteessa on ensiarvoisen tärkeää, että vahvistamme työn tekemisen kannusteita, tuemme yrittäjyyttä ja pidämme huolta siitä, että jokaisella on mahdollisuus osallistua ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan”, hän sanoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Partanen: Lupaako Lindtman illan A-studiossa, että SDP ei kiristäisi yhdenkään suomalaisen työn verotusta?29.4.2026 20:08:17 EEST | Tiedote

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen vaatii SDP:n puheenjohtaja Lindtmanilta tänään A-studiossa selkeää lupausta siitä, ettei SDP kiristäisi yhdenkään suomalaisen työn verotusta, jos se olisi hallituksessa. Partasen mukaan Lindtmanilta vaaditaan vastausta siihen, miten hän sopeuttaisi ensi hallituskaudella vaadittavat 8-11 miljardia euroa.

Kokoomuksen Vestman: Perustuslain 10 §:n muutoksesta päättäminen voi SDP:n toiveen mukaisesti odottaa tiedustelulakien tuomista eduskuntaan syksyyn29.4.2026 18:20:09 EEST | Tiedote

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kokoomuksen Heikki Vestman ei näe estettä sille, että perustuslain 10 §:n muutoksesta päättäminen eduskunnan suuressa salissa odottaisi tavallisen lain tasolla säädettävien uusien tiedustelutoimivaltuuksien tuomista eduskuntaan. Tällöin kaikki lait voitaisiin käsitellä samanaikaisesti, kuten SDP lähetekeskustelussa keskiviikkona edellytti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye