Kysely: Valtaosa suomalaisista huolissaan konflikteista – lähes jokainen arvostaa avustusjärjestöjen työtä
5.5.2026 05:00:00 EEST | Pelastakaa Lapset ry | Tiedote
Sotien ja konfliktien lisääntyminen herättää suomalaisissa laajaa huolta, mutta luottamus avustusjärjestöihin säilyy vahvana. Pelastakaa Lasten tuoreen kyselyn mukaan 82 prosenttia on huolissaan sotien ja konfliktien lisääntymisestä, ja lähes yhdeksän kymmenestä (87 %) pitää järjestöjen työtä kriisialueilla tärkeänä. Noin kaksi kolmasosaa katsoo, että valtion tuki humanitaariselle työlle tulisi pitää vähintään nykyisellä tasolla.

Verianin huhtikuussa 2026 Pelastakaa Lapsille toteuttama kysely piirtää ajantasaisen kuvan suomalaisten näkemyksistä maailmantilanteesta sekä lasten asemasta kriiseissä. Kyselytutkimukseen vastasi 1 018 täysi‑ikäistä mannersuomalaista.
Huoli sotien ja konfliktien lisääntymisestä on yleistä kaikissa vastaajaryhmissä, mutta naiset ovat miehiä selvästi huolestuneempia. Ero ryhmien välillä on 15 prosenttiyksikköä (89 % vs. 74 %).
Ikäryhmittäin suurinta huolta maailmantilanteesta kantavat kaikkein nuorimmat vastaajat, 18–29-vuotiaista huolissaan on 87 prosenttia. Nuorimmassa ikäluokassa korostuu myös lasten auttamisen tärkeys (94 %).
Pelastakaa Lasten pääsihteeri Kaisa Leikola pitää kyselyn tuloksia merkittävinä lasten näkökulmasta.
– Sodissa ja konflikteissa lasten arki ja turvallisuus järkkyvät. Koulunkäynti keskeytyy, perheet joutuvat pakenemaan kodeistaan ja lapset altistuvat väkivallalle, menetyksille ja jatkuvalle pelolle. Kyselyn tulokset osoittavat, että suomalaiset tunnistavat lasten erityisen hauraan aseman ja pitävät heidän tukemistaan tärkeänä, Kaisa Leikola sanoo.
Lähes kaikki suomalaiset pitävät avustusjärjestöjen työtä kriisialueilla tärkeänä
Kysely osoittaa vahvaa luottamusta avustusjärjestöjen tekemään humanitaariseen työhön. Suomalaisista 87 prosenttia pitää avustusjärjestöjen tekemää työtä kriisialueilla tärkeänä. Naisvastaajista avustusjärjestöjen työtä tärkeänä pitää lähes kaikki (94 %).
Lähes puolet vastaajista (49 %) arvioi, että suomalaisilla on velvollisuus auttaa kriisien ja konfliktien keskellä eläviä lapsia. Hieman yli kolmannes (34 %) arvioi, että velvollisuus auttaa riippuu tilanteesta. Kielteisesti auttamisvelvollisuuteen suhtautuu vain 13 prosenttia vastaajista.
Kyselyssä tarkasteltiin myös näkemyksiä Suomen valtion roolista kriisialueilla elävien lasten tukemisessa. Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista (69 %) katsoo, että valtion nykyinen tukitaso on sopiva tai että sitä tulisi lisätä. Avun vähentämisen kannalla on vain 16 prosenttia suomalaisista.
– Tämä osoittaa, että kriisialueiden lasten hyvinvointi ei ole suomalaisille toissijainen asia edes tällä hetkellä vallitsevassa vaikeassa taloustilanteessa. Laaja tuki lasten auttamiselle kertoo siitä, että lapset nähdään ensisijaisesti lapsina, eikä kriisien osapuolina, Leikola sanoo.
Pelastakaa Lapset on yksi suurimmista humanitaarista työtä tekevistä kansalaisjärjestöistä, joka toimii yli 100 maassa. Vuonna 2025 järjestö tavoitti humanitaarisella avulla 13,6 miljoonaa lasta ja 10,4 miljoonaa aikuista.
Pelastakaa Lasten kyselytutkimus
Pelastakaa Lasten kyselytutkimuksen toteutti Verian huhtikuussa 2026. Tiedonkeruu toteutettiin ajalla: 3.–8.4.2026. Kyselyyn vastasi 1 018 yli 18‑vuotiasta mannersuomalaista. Aineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Tulosten luottamusväli on kokonaisotoksen osalta +- 3,1 %-yksikköä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa LeikolaPääsihteeriPelastakaa Lapset ry
kaisa.leikola@pelastakaalapset.fiTuuli ValoViestinnän asiantuntijaPelastakaa Lapset ry
Kansainväliset teemat, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu
Liitteet
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Jälleen synkin kuukausi Ukrainan lapsille – 183 lasta kuoli tai loukkaantui14.8.2026 12:53:23 EEST | Tiedote
Ukrainassa kuoli tai loukkaantui heinäkuussa 183 lasta, mikä on korkein kuukausittainen määrä yli neljään vuoteen, kertoo Pelastakaa Lapset.
Pelastakaa Lapset: Afganistanissa joka kymmenes lapsi kärsii akuutista aliravitsemuksesta samalla kun satoja terveysasemia on suljettu rahoituksen romahtamisen vuoksi13.8.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Viisi vuotta Talibanin valtaannousun jälkeen Afganistanin humanitaarinen kriisi syvenee, ja lapset maksavat siitä kovimman hinnan. Akuutista aliravitsemuksesta kärsivien alle viisivuotiaiden lasten määrä on kasvanut 3,7 miljoonaan. Samaan aikaan humanitaarisen avun rahoitus on romahtanut.
Pelastakaa Lapset: Ceutaan saapuneet tytöt vaarassa altistua seksuaaliväkivallalle, ihmiskaupalle ja hyväksikäytölle7.8.2026 11:58:38 EEST | Tiedote
Ceutaan arvioidaan saapuneen jopa 7000 lasta, joista valtaosaa ei ole vielä tavoitettu. Paikallinen lastensuojelujärjestelmä on ylikuormittunut, joten osa lapsista uhkaa jäädä suojelun ulkopuolelle. Erityisesti tytöt ovat vaarassa.
Ilmaisku vaurioitti jo toista Pelastakaa Lasten toimipistettä Ukrainassa viikon sisällä6.8.2026 16:48:42 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lasten toimistorakennus Ukrainan Sumyssa vaurioitui keskiviikkoyönä pommituksissa. Kyseessä on jo toinen viikon sisällä pommituksessa vaurioitunut Pelastakaa Lasten toimitila.
Kaksi kolmesta lapsesta Länsi-Euroopassa altistui äärimmäisille helleaalloille alkuvuonna29.7.2026 05:05:00 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lasten tuore analyysi kertoo, että kaksi kolmesta lapsesta Länsi-Euroopassa on jo altistunut äärimmäisille helleaalloille tänä vuonna. Ennätyksellinen kuumuus vaarantaa lasten terveyttä, häiritsee koulunkäyntiä ja koettelee erityisesti jo ennestään haavoittavassa asemassa olevia lapsia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme