Tuomioistuinvirasto

Vaalikauden viimeinen kehysriihi ei tuonut ratkaisua tuomioistuimia uhkaavaan ahdinkoon

30.4.2026 15:23:59 EEST | Tuomioistuinvirasto | Tiedote

Jaa

Kuluvan vaalikauden alussa laaditun hallitusohjelman mukaan oikeusjärjestelmän toimijoiden rahoitus varmistetaan ja suomalaista oikeusvaltiota vahvistetaan. Tänään julkistettu kehyspäätös vuosille 2027–2030 tarkoittaa sitä, että näistä tavoitteista on luovuttu.

Vaalikauden alussa 20.6.2023 julkaistuun hallitusohjelmaan on kirjattu (luku 10.2), että hallitus varmistaa oikeusjärjestelmän toimijoiden rahoituksen. Hallitusohjelmassa on näiltä osin viitattu aiemmin vuonna 2022 valmistuneeseen valtioneuvoston selontekoon oikeudenhoidosta ja siinä todettuun lisärahoitustarpeeseen. Hallitusohjelmassa on todettu vielä erikseen, että tuomioistuinlaitoksen toimitilojen ja tietojärjestelmähankkeiden rahoituksesta huolehditaan siten, ettei näiden toteuttaminen ole pois perustoiminnasta.  Hallituksen tänään hyväksymä julkisen talouden suunnitelma (kehyspäätös) vuosille 2027–2030 kertoo kuitenkin hallituksen luopuneen näistä tavoitteista.

”Kehyspäätös oli meille pettymys. Olemme kuukausien ajan kertoneet päätöksentekijöille, että kaavailtujen määrärahaleikkausten vaikutukset tuomioistuimille ja suomalaiselle oikeudenhoidolle ovat tuhoisia. Tästä huolimatta leikkaukset on nyt päätetty toteuttaa. Itse asiassa kehysriihessä päätettiin vielä lisäsäästöistä ja ne johtavat siihen, että tarvittavien henkilövähennysten määrä kasvaa vielä ennakoitua suuremmaksi. Nyt tehdyt päätökset tarkoittavat sitä, että meidän on kehyskauden loppuun mennessä vähennettävä yli kymmenen prosenttia henkilöstöstä. Tilanne on historiallinen suomalaisessa oikeusvaltiossa.

Tuomioistuimien osuus valtion menoista on niin pieni − alle 0,5 prosenttia, että riittävien resurssien turvaamisen ei pitäisi olla mahdotonta taloustilanteesta huolimatta”, ylijohtaja Pasi Kumpula sanoo.

Henkilöstön vähennystarve vuodelle 2027 on arviolta 110 henkilötyövuotta, mutta kehyskauden loppuun mennessä (2030) vähennystarve kasvaa noin 400 henkilötyövuoteen. Tätä taustaa vasten on ilmeistä, että hallituksen kehysriihestä julkaistuihin pöytäkirjamerkintöihin kirjattu tavoite siitä, että sopeutustoimia ei kohdennettaisi oikeudenhoidon ydintehtäviin – kuten tuomareihin – on epärealistinen.

Tuomioistuinlaitoksen menojen rakenteen takia säästöt joudutaan kohdistamaan henkilöstöön. Vähennykset johtavat väistämättä siihen, että tuomioistuinten käsittelyajat pidentyvät merkittävästi.

Oikeudenhoidon toimivuus on keskeinen tekijä yhteiskunnan luottamuksen ja turvallisuuden rakentumisessa. Toimiva oikeudenhoito tukee yhteiskuntarauhaa ja luo vakaan toimintaympäristön yksilöille ja yhteisöille. Tuomioistuinten heikentyneet toimintaedellytykset rapauttavat luottamusta oikeusvaltion ydintoimintoihin sekä lisäävät epävarmuutta ja turvattomuuden kokemusta yhteiskunnassa.  Tuomioistuinten pistemäinen ja epävakaa rahoitustilanne pakottaa tuomioistuimet sopeuttamaan toimintaansa jatkuvasti sen sijaan, että ne voisivat keskittyä ydintehtäväänsä eli oikeusturvan turvaamiseen. Riittämätön ja epävarma rahoituspohja heikentää mahdollisuuksia rekrytoida ja sitouttaa henkilöstöä, investoida toiminnan kehittämiseen ja digitalisaatioon sekä lyhentää käsittelyaikoja.

Pitkät käsittelyajat muodostavat rikosten uhreille ja muille asianosaisille jo nyt kohtuuttoman pitkiä odotusaikoja. Hallintotuomioistuimissa käsiteltävien lupa- ja verotusasioiden pidentyvät käsittelyajat puolestaan heikentävät investointiympäristön ennakoitavuutta, kun suurten hankkeiden aloitusta joudutaan lykkäämään tuomioistuimen ratkaisujen viipymisen vuoksi.

Parhaillaan on valmisteilla lainmuutoksia, joilla voi olla tuomioistuimien toimintaa sujuvoittava vaikutus. Näiden muutosten voimaantulo ja käytännön vaikutukset realisoituvat kuitenkin aikaisintaan vuosina 2029–2030. Määrärahaleikkaukset johtavat siihen, että tuomioistuimen ruuhkat ehtivät kasvaa kestämättömiksi ennen uudistusten toteuttamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuomioistuinvirasto

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la. Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye