Metsäammattilaiset

Pesintäaikaisten hakkuiden kieltäminen on tehotonta ja kallista

4.5.2026 09:29:01 EEST | Metsäammattilaiset | Tiedote

Jaa

Eläinoikeusakatemia julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin 16.000 ihmisen allekirjoittaneen vaatimuksen pesintäaikaisten hakkuiden lopettamiseksi kokonaan. Metsäammattilaiset vastustavat esitystä, koska siitä ei olisi merkittävää hyötyä luontoarvoille ja taloudelliset menetykset olisivat massiivisia.

Kuvituskuva AI
Kuvituskuva AI Juri Laurila

Pesähakkuissa tuhoutuu vuosittain noin 50.000-100.000 pesää vuosittain. Eli sama määrä, kuin mitä oravan aiheuttamat pesätuhot. Suomessa on arviolta 46,7 miljoonaa pesivää lintuparia. Hakkuissa tuhoutuu siten 0,1-0,2 prosenttia pesistä. Kaikista pesistä tuhoutuu vuosittain noin 20 prosenttia. Suurimmat pesätuhojen aiheuttajat ovat supi (4 miljoonaa), minkki (2,5 miljoonaa), kärppä (2 miljoonaa), kissat (1,8 miljoonaa), varikset (1 miljoonaa) ja näätä (0,5 miljoonaa).

Kiellon seuraukset

Mikäli kaikki hakkuut kiellettäisiin pesintäajaksi huhtikuusta heinäkuuhun, metsäkoneet seisoisivat kelirikkoajan lisäksi useita kuukausia. Usein lainarahalla hankitut miljoonien eurojen arvoiset koneet eivät tuottaisi muuta kuin korkomenoja ja niiden kuljettamiseen palkatut kuskit olisivat työttömänä. Sellaiseen yhtälöön ei yksikään toimiala yksinkertaisesti pysty.

Mahdotonta yhtälöä pahentaisi se, että puun korjuuseen pitäisi saada lähes kaksinkertainen määrä koneita ja kuljettajia, jotta teollisuuden tarvitsema puumäärä saataisiin metsistä tehtaille. Metsäkoneenkuljettajan tutkinto on Suomen toiseksi kallein koulutus, joten rahaa pitäisi löytyä paljon lisää sekä koneiden hankintaan, että koulutukseen. Lisäksi pitäisi löytää valtavasti uusia opiskelijoita, jotta koneet liikkuisivat jatkossa.

Metsäsektorin näkökulmasta vaatimus on kestämätön. Se ei huomioi taloudellista tai sosiaalista kestävyyttä millään mittarilla. Yhteiskunnalle vaatimus maksaisi varovasti arvioiden miljardeja ja pidemmällä aikavälillä todennäköisesti ajaisi metsäteollisuuden alas maasta. Tämä tarkoittaisi jopa viidenneksellä pienenevää vientiä, työttömyyden räjähtämistä, metsänomistajien omaisuuden nollaantumista ja valtavaa ahdinkoa muutenkin talousvaikeuksissa olevalle maalle.

Lisätty tarkennus ja korjattu pesivien lintuparien määrä 5.5.2026

Pesiviä lintupareja on n. 46,7 miljoonaa (oli 25 milj.), joten metsätalouden aiheuttama tuho on korjattu 0,2-0,4 prosentista 0,1-0,2 prosenttiin.

Petojen aiheuttamat vahinkoluvut ovat arvioituja maksimilukuja. Mikään tutkimus ei pysty antamaan tarkkoja lukuja pesätuhoista. Oleellista on ymmärtää, missä mittaluokassa pesätuhoja aiheutuu ja mikä merkitys metsätaloudella on pesätuhoihin kokonaisuudessa.

Yhteyshenkilöt

INFOINFOMetsäammattilaiset.fi

Info -tili on Metsäammattilaisten verkoston yleinen tili, joka palvelee yleisissä metsäasioihin liittyvissä asioissa. Tilille laitetut viestit ohjautuvat kulloinkin tarkoituksenmukaisimmalle metsäammattilaiselle tai tarvittaessa koko verkostolle tai osalle sitä.

info@metsaammattilaiset.fi

Kuvat

Kuvituskuva AI
Kuvituskuva AI
Juri Laurila
Lataa

Metsäammattilaiset tuntevat Suomen metsät

Suomalaisessa metsäuutisoinnissa metsäammattilaiset ovat naaliin verrattavissa oleva harvinaisuus. Harva suomalainen on heitä uutisissa nähnyt. He ovat metsäasioiden parhaita osaajia ja asiantuntijoita, joiden kattavaa näkemystä kannattaa kuunnella. Metsäammattilaisten verkoston tarkoitus on lisätä ihmisten tietämystä metsiin liittyvissä kysymyksissä.

Metsäammattilaisten näkemys kantaa horisonttiin

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäammattilaiset

Metsäammattilaisten verkosto: Ylen metsäjuttusarjassa näkökulma alkoi ohjata faktoja17.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote

Yle julkaisi lyhyen ajan sisällä kolme toisiaan tukevaa metsäjuttua, joissa avohakkuut, jatkuva kasvatus ja metsäammattilaisten rooli sidottiin yhdeksi kertomukseksi. Metsäammattilaisten verkoston faktantarkastuksen mukaan ongelma ei ole Ylen kriittinen näkökulma metsätalouteen. Ongelma on, että juttusarjassa näkökulma viedään paikoin pidemmälle kuin Ylen oma aineisto ja käytettävissä oleva tutkimustieto mahdollistavat.

Faktantarkastus: Ylen ”piilovalta”-analyysi tekee aineistosta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä17.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote

Metsäammattilaisten verkosto on faktantarkastanut Ylen analyysin ”Ylen selvitys osoittaa, ketkä käyttävät piilotettua valtaa suomalaisista metsistä”. Faktantarkastuksen mukaan Ylen aineisto osoittaa metsänhoitoyhdistysten ilmoittamissa hakkuutavoissa eroja, mutta ei sitä, että metsänomistajat olisivat laajasti ulkoistaneet päätösvallan tai että metsänhoitoyhdistykset käyttäisivät metsistä omistajiin verrattavaa päätösvaltaa.

Faktantarkastus: Ylen Kukkiajärvi-jutussa epäily muuttuu paikoin tosiasiaksi17.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote

Metsäammattilaisten verkosto on faktantarkastanut Ylen 16.9.2026 julkaiseman jutun ”Suojeluaktiivit ryhtyivät toimiin jäätyneellä mökkitontilla Pälkäneellä: ’Barrikadeille noustaan’”. Faktantarkastuksen mukaan jutussa on perusteltua tutkimustietoa Kukkiajärven tummumisesta, mutta samalla epävarmoja ja kiistanalaisia syy-seuraussuhteita esitetään paikoin liian varmoina.

Työpsykologi arvioi, metsäkeskusteluun osallistuminen ei tunnu turvalliselta8.9.2026 06:55:00 EEST | Tiedote

Metsämiesten säätiö teetti Taloustutkimuksella suuren metsäammattilaiskyselyn. Työpsykologi Päivi Frantsi arvioi avoimia vastauksia ja huomasi psykologisen turvallisuuden puuttumisen. Metsäkeskustelu heikentää työhyvinvointia ja aiheuttaa ahdistusta. Halu rakentavaan dialogiin on olemassa metsäammattilaisten suunnalla, mutta se puuttuu muilta. Metsäammattilaisten verkosto perustettiin dialogin edistämiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye