Talentia: Sote-alan ammattihenkilölain aikalisä oli oikea ratkaisu
5.5.2026 15:38:05 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus jatkuu yli vaalikauden. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää ratkaisua tärkeänä sosiaalihuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kannalta.
Päätös tarkoittaa, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölakeja yhdistetä tällä vaalikaudella. Sosiaalityöntekijän, sosionomin, geronomin ja kuntoutuksen ohjaajan ammatit säilyvät jatkossakin laillistettavina, eikä ammattioikeuksia koskevaan sääntelyyn tule tässä vaiheessa muutoksia.
– Asiakasturvallisuudelle ja työn laadulle on tärkeää, että sosiaalihuollon ammattien laillistettu asema säilyy. Tämän eteen Talentia on tehnyt ja tekee hartiavoimin vaikuttamistyötä koko lakiuudistuksen valmistelun ajan. On hyvä, että ammattihenkilölakien yhdistämiseen otettiin nyt aikalisä. Näin iso uudistus pitää tehdä huolella ajan kanssa, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Sosiaali- ja terveysministeriö aloitti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistuksen kaksi vuotta sitten. Ministeriöstä kerrottiin viime viikolla, että voimassa oleviin ammattihenkilölakeihin tehdään tässä vaiheessa vain rajattuja muutoksia.
Kokonaisuudistus kytketään jatkossa osaksi hyvinvointialueiden kehittämistä, jota valmistellaan parlamentaarisessa työryhmässä.
Valmistelussa on edelleen muutoksia muun muassa ammattihenkilöiden kielitaitovaatimuksiin sekä tilapäisesti laillistettujen ammattihenkilöiden tehtävissä toimimisen sääntelyn yhdenmukaistamiseen sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Näitä rajattuja muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölakeihin odotetaan lausuntokierrokselle kesäkuun lopussa.
Talentia seuraa valmistelua tiiviisti ja antaa lausunnon esityksistä kesän aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian kysely: Työttömyys on lisääntynyt räjähdysmäisesti vastavalmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja sosionomeilla10.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026, selviää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kyselystä vuosina 2025–2026 sosiaalialalta valmistuneille.
Valvontalaki uudistuu – epäkohdasta ilmoittaminen ei saa johtaa työpaikan menettämiseen9.6.2026 09:12:07 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain kehittämisessä on hyödynnettävä tutkittua tietoa ilmoitusvelvollisuuden käytön esteistä ja vahvistettava työntekijöiden oikeudellista asemaa, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus voi jättää tuhannet lapset ilman oikea-aikaista apua5.6.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Sosiaalihuoltolain säästöpaketti vähentää palveluja ja henkilöstöä – ja tulee kalliiksi4.6.2026 07:46:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen esitystä sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Talentia katsoo, että uudistus heikentää asiakkaiden ja sosiaalihuollon ammattilaisten oikeusturvaa, kasvattaa kustannuksia ja vaarantaa sosiaalipalvelujen saatavuuden eri puolilla Suomea.
Talentia: Maksukyky ei saa olla peruste opiskelupaikalle1.6.2026 09:04:34 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen ehdotusta maksullisista tutkintokoulutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme