Yksinäisyyttä kokevien ikäihmisten hyvinvointi koheni luontoperustaisessa ryhmätoiminnassa
7.5.2026 08:36:48 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Palvelutaloissa asuvilla ikäihmisillä kerran viikossa tapahtuvalla luontoperustaisella ryhmätoiminnalla voidaan vähentää yksinäisyyttä, parantaa unta ja kognitiota sekä luontoyhteyden tunnetta.

Luontoperustaisen ryhmätoiminnan aiheina ovat luonto, retket sinne ja erilaiset kontaktit luontoon. Toiminnassa sekä ryhmän vertaistuki että ryhmätoiminnan sisältö edistävät hyvinvointia ja terveyttä.
– Jo yhdeksän viikkoa kestävällä kerran viikossa tapahtuvalla ryhmätoiminnalla voidaan vähentää tutkittavien yksinäisyyttä, parantaa heidän untaan ja muistitoimintoja sekä luontoyhteyden tunnetta. Tutkimuksemme toi esille myös sen, että palvelutalojen ikäihmisten pitäisi päästä ulos ja luontoon nykyistä useammin, professori, Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osaston tutkimusjohtaja Kaisu Pitkälä sanoo.
Hauraat ja yksinäisyyttä kokevat ikäihmiset hyötyivät luontoympäristöstä
Tutkijat yllättyivät, että tulokset olivat varsin hyviä huolimatta siitä, että tutkittavat olivat monisairaita ja olosuhteet luontoperustaiselle toiminnalle olivat välillä haastavat niin keliolosuhteiden kuin kuljetusten suhteen - kaikki tutkittavat jouduttiin viemään retkille pyörätuoleilla ja invatakseilla. Pitkälän mukaan tutkimuksen tulokset olisivat vahvistuneet yhdeksän viikkoa pidempikestoisesta toiminnasta.
Tutkijat kouluttivat 52 ryhmänohjaajaa Helsingin palvelutaloihin, jotka ovat vieneet luontoperustaisia toimintamenetelmiä eteenpäin.
– Haurailla ikäihmisillä on paljon voimavaroja, joita vahvistamalla tuemme heidän hyvinvointiaan ja terveyttään. Palvelutaloissa yli puolet asukkaista kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyys on tupakan ja lihavuuden veroinen riskitekijä terveydelle ja muistitoiminnoille. Yksinäisyys ei näy päälle päin vaan siitä pitää ikäihmisiltä kysyä, Pitkälä toteaa.
Ystäväpiiritoiminta on Vanhustyön keskusliiton toimintaa ja se on levinnyt yli 100 kuntaan ja yli 13000 ikäihmistä on osallistunut näihin ryhmiin. 65 prosenttia ryhmistä on jatkanut itsenäisesti sen jälkeen, kun virallinen ryhmätoiminta on ohi.
– Tutkimus on tärkeä askel lääkkeettömien hoitomuotojen alueella, sillä ympärivuorokautisessa hoidossa haurailla, muistitoiminnoiltaan heikentyneillä ikäihmisillä on tehty vain vähän lääkkeettömien hoitomuotojen tutkimuksia, Pitkälä summaa.
Tutkimukseen osallistui 319 yksinäisyyttä kokevaa palvelutaloissa asuvaa ikäihmistä, joiden keski-ikä oli 83 vuotta ja joista reilulla puolella oli muistisairaus. Heidät satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toinen osallistui luontoperustaiseen ryhmätoimintaan.
Helsingin yliopiston ja HUSin tutkimuksessa selvitettiin palvelutaloissa ja tehostetussa palveluasumisessa asuvien ikääntyneiden yksinäisyyttä ja luontoperustaisen ryhmätoiminnan vaikuttavuutta. Tutkimus on osa RECETAS EU -hanketta, jossa Ystäväpiirin toimintamalli viedään erilaisiin kohderyhmiin kuudessa eri maassa ja ryhmien sisältönä on luontokokemukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisu PitkäläTutkimusjohtaja
Puh:050 338 5546kaisu.pitkala@helsinki.fiEeva KarmitsaViestintä, Helsingin yliopisto
Puh:0294158461Puh:0504150396eeva.karmitsa@helsinki.fiHelsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Helsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu12.10.2026 09:28:06 EEST | Tiedote
Tehokasta terapeuttista hoitoa yleisiin mielenterveyden ongelmiin voitaisiin tarjota laajasti osana julkisia mielenterveyspalveluita, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin.
Sampsa Fabritius Helsingin yliopiston kaupallistamisyrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi8.10.2026 08:33:41 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston teknologiansiirto- ja kaupallistamisyhtiö Helsingin Innovaatiopalvelut Oy:n hallitus on nimittänyt Sampsa Fabritiuksen (DI) toimitusjohtajakseen 1.10.2026 alkaen.
Sote-palvelut digitalisoituvat – apua ilman voi jäädä, vaikka osaisi käyttää verkkopalveluja7.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Verkkopalveluissa asiointia voivat hankaloittaa puutteellisten digitaitojen lisäksi myös kognitiiviset ja oppimiseen liittyvät vaikeudet. Helsingin yliopistoon tehdyn väitöstutkimuksen mukaan digipalvelujen onnistumista pitäisi mitata sillä, saako ihminen avun.
Ostohuijaukset yleistyvät, verkkorikosten pelko väheni2.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hieman yli 6 prosenttia Suomessa asuvista 15–74-vuotiaista koki vuonna 2025 vähintään läimäisyn käsittävää väkivaltaa. Väkivallan uhriksi joutuneiden osuus on pysynyt samalla tasolla jo pitkään.
Uudistunut Finna kutsuu löytämään ja oivaltamaan30.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Finna on uudistunut, jotta kulttuurin, tieteen ja oppimisen aineistojen löytäminen olisi entistä sujuvampaa ja miellyttävämpää. Finna koostuu valtakunnallisesta Finna.fi-hakupalvelusta ja organisaatioasiakkaiden alustapalvelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme