Maailman meret olivat huhtikuussa poikkeuksellisen lämpimiä
8.5.2026 05:00:00 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan maailmanlaajuiset meriveden pintalämpötilat olivat huhtikuussa 2026 mittaushistorian toiseksi korkeimmat. El Niño -olojen kehittyminen näkyi erityisesti trooppisen Tyynenmeren nopeasti lämpenevissä merivesissä.
Huhtikuun keskimääräinen meriveden pintalämpötila oli 21 celsiusastetta, mikä on toiseksi korkein huhtikuussa mitattu arvo. Korkeampi huhtikuun meriveden pintalämpötila on mitattu vain vuonna 2024 edellisen El Niño -tapahtuman aikana.
Trooppisen Tyynenmeren keskiosista Yhdysvaltojen ja Meksikon länsirannikolle ulottuvalla alueella mitattiin paikoin ennätyksellisen korkeita meriveden pintalämpötiloja ja voimakkaita merellisiä helleaaltoja.
Suomen rannikolla lämmin huhtikuun alku nosti meren pintalämpötiloja, ja Pohjanlahdella lämpötilat ovat pysytelleet keskimääräistä korkeammalla myös toukokuussa, kun taas Suomenlahdella ja varsinaisella Itämerellä pintalämpötilat ovat olleet lähellä pitkän ajan keskiarvoa huhtikuun puolivälistä lähtien.
”El Niño on nyt toden teolla alkamassa ja yhdessä jo valmiiksi lämpimän Pohjoisen Tyynenmeren kanssa se nostaa globaalia meren pintalämpötilaa merkittävästi”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Aleksi Nummelin.
“Edelliseen, vuosien 2023–2024 El Niñoon verrattuna merkittävä ero on se, että Pohjois-Atlantti on nyt huomattavasti lähempänä keskimääräisiä lämpötiloja. Vuodenaikaisennusteiden mukaan tämä ero myös jatkuu, ja suurimmat lämpötilapoikkeamat painottuvat tänä vuonna Tyynellemerelle”, Aleksi Nummelin sanoo.
Euroopan huhtikuuta leimasivat suuret lämpötilaerot
Huhtikuun maailmanlaajuinen keskilämpötila oli 14,89 celsiusastetta, mikä on 0,52 °C enemmän kuin ilmastollisen vertailukauden 1991–2020 keskimääräinen huhtikuun lämpötila. Huhtikuu oli maailmanlaajuisesti jaetusti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin huhtikuu. Huhtikuu oli 1,43 °C lämpimämpi kuin esiteollisen ajan keskiarvo vuosina 1850–1900.
Euroopassa huhtikuu oli mittaushistorian kymmenenneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa oli laajalti tavanomaista lämpimämpää, ja Espanjassa mitattiin maan lämpimin huhtikuu mittaushistoriassa. Sen sijaan Itä-Euroopassa oli tavanomaista kylmempää.
Arktisen merijään laajuus oli huhtikuussa noin 5 % keskimääräistä pienempi ja mittaushistorian toiseksi pienin huhtikuun arvo.
Huhtikuu oli Suomessa lämmin, kuiva ja aurinkoinen
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuu oli laajalti tavanomaista lämpimämpi, maan keski- ja pohjoisosassa monin paikoin harvinaisen lämmin. Lämpötilapoikkeama vuosien 1991–2020 keskiarvoon nähden oli maan etelä- ja länsiosassa 0,5–2 astetta, muualla maassa 1,5–3 astetta.
Koko maassa oli tavanomaista vähäsateisempaa. Erityisen vähäsateista oli Pohjois-Karjalassa ja maan pohjoisosassa. Auringonpaistetta oli koko maassa tavanomaista enemmän ja monin paikoin harvinaisen paljon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkimusprofessori Aleksi Nummelin, Ilmatieteen laitos, p. 045 154 3774
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@fmi.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Sää on viikonloppuna epävakaista ja sateista2.7.2026 15:26:54 EEST | Tiedote
Alkuviikon helteiden jälkeen Suomen sää viilenee ja muuttuu sateisemmaksi. Sen sijaan Länsi-Eurooppaan ennustetaan jälleen hyvin korkeita lämpötiloja.
Kesäkuu oli tavanomaista lämpimämpi1.7.2026 11:39:26 EEST | Tiedote
Kesäkuussa oli 13 hellepäivää, ja kuukauden keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1–2 astetta keskiarvon yläpuolella. Maasalamoita havaittiin selvästi tavanomaista vähemmän.
Poikkeuksellisen laaja mittauskampanja tutki radio- ja tutkasignaalien etenemistä Saaristomerellä26.6.2026 15:08:04 EEST | Tiedote
Saaristomerellä toteutettiin alkukesällä yksi maailman laajimmista merialueen sähkömagneettisten signaalien etenemiseen liittyvistä mittauskampanjoista. Euroopan puolustusrahaston rahoittamassa FESPAN-hankkeessa kerätty aineisto auttaa parantamaan radio- ja tutkasignaalien etenemisen ennustamista puolustus- ja siviilisovelluksissa.
Vesienhallinta voi vähentää turvepeltojen päästöjä – mallinnus tuo lisätietoa vaikutuksista26.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus tarjoaa mallinnukseen ja mittauksiin perustuvaa lisätietoa siitä, kuinka pohjaveden pinnan nostaminen vähentää maatalouskäytössä olevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjä. Jo vähäinenkin pohjaveden pinnan nosto auttaa hillitsemään päästöjä.
Euroopan helteiden rippeitä yltää Suomeen viikonloppuna ja alkuviikolla25.6.2026 12:22:41 EEST | Tiedote
Viikonloppuna Euroopan lämmin ilma kurkottaa Suomeen asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme