Vaalit lähestyvät – populismin kukintakausi alkaa

Pitko esittää jutussa väitteitä, jotka eivät ole totta tai ovat vähintään harhaanjohtavia. On totta, että Suomen metsien käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Tuon itsekriittisyyden ansiosta Suomen metsätalous on FAO:n metsäjohtaja Zhimin Wu:n sanoja lainatet ”maailmanlaajuisesti johtava maa metsien kestävässä käytössä”. Tänään esitettynä vaatimus kertoo vain tietojen puutteellisuudesta. Esimerkiksi kaikki metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet ovat tutkitusti parantuneet ja uhanalaistumiskehitys pysähtynyt, mutta Pitko esittää metsäluonnon köyhtymisen vaativan toimia.

Useissa tutkimuksissa on todettu, ettei tiukalla suojelulla välttämättä saavuteta monimuotoisuushyötyjä. Metsätalouden luonnonhoitotyö on ollut pitkäjänteistä ja tehokasta, joka huomataan maailmalla. Luvanvaraisuus yli puolen hehtaarin avohakkuille tarkoittaa käytännössä lähes kaikkia avohakkuita, joten viranomaisille tulisi valtava työtaakka. Viranomaispäätöksistä voi aina valittaa, joten ulkopuolisen haitanteon määrä kasvaisi varmasti ja jo nyt aktivistien toimesta kasvanut oikeusasteiden työmäärä räjähtäisi. Luvanvaraisuus mitä suurimmalla todennäköisyydellä aiheuttaisi hakkuuvuotoa, joka koituisi maailman luonnon ja ilmaston haitaksi.

Jatkuva kasvatus ei sovi kaikkialle

Vihreät antaa virheellisesti ymmärtää, että jatkuva kasvatus olisi avohakkuita parempi menetelmä. Jatkuva kasvatus on ainoastaan yleistermi metsien käsittelylle, jossa ei tehdä yli 0,3 hehtaarin suuruisia avohakkuita. Siinä metsien uudistaminen tapahtuu luontaisesti. Menetelmä on joissain paikoissa toteuttamiskelpoinen, mutta vain joissain. Avohakkuiden ansiosta saadaan parannettua metsien ilmastovaikutuksia, kasvua ja taloudellista tuottavuutta. Avohakkuiden yhteydessä toteutetaan monipuolisesti monimuotoisuutta ylläpitäviä toimia.

Vastuullisinta metsänhoito-, ilmasto- ja luontotyötä on antaa metsäammattilaisten suunnitella kuviokohtaiseti metsään sopivimmat ratkaisut. Kuten tähänkin asti. Alalle hakeudutaan vahvan luontosuhteen kannustamana ja luontotyö on ylpeyden aihe. Metsäammattilaisten mielestä se ansaitsisi arvostusta paljon nykyistä enemmän.

Nykyinen Vesilaki on vuodelta 2011 ja siinä määritellään jo metsäalalle vesien suojelemiseksi tarvittavat vaatimukset. Vesiensuojelu on ollut metsäalalla arkea hakkuissa, maanmuokkauksissa ja ojituksissa jo 30 vuotta. Uudistusojia tehdään hyvin vähän, mutta ne voivat olla perusteltavissa edelleen esimerkiksi vesiensuojelun tehostamiseksi. Uusilla vaatimuksilla ei olisi vesistöihin käytännössä mitään vaikutusta, mutta ne haittaisivat metsätalouden järkevää toteuttamista joillakin alueilla ja lisäisi byrokratiaa.

Luonnon lakien vastaisia esityksiä

Vihreät esittävät, että jokaisessa metsässä pitäisi olla vähintään kahta puulajia. Käytännössä kaikista ne löytyvät jo nyt, sillä pajut, raidat, pihjalat ym. puut kyllä löytävät paikkansa kaikkialla. Jos taas Pitko tarkoittaa taloudellisesti kasvatettavia puulajeja, hän ei tunne kasvupaikkojen eroja. Kaikilla kasvupaikoilla ei ole tähän edellytyksiä. Populismissakin olisi hyvä pysyä luonnon asettamien lakien sisällä.

Metsälain 10 pykälän pienialaisuus ja metsätaloudellinen vähämerkityksellisyys on lakiin kirjattu, jotta metsänomistajaa ei voisi kohdata kohtuuton vaikutus lain hengen toteuttamisessa. Ilman tuota pykälää yksittäiselle metsänomistajalle monimuotoisuudelle arvokkaan kohteen saattaisi johtaa jopa satojen tuhansien eurojen taloudellisiin tappioihin.

Totuudenmukaisuutta kaivataan

Metsäammattilaiset ymmärtävät, että politiikassa vain sillä on väliä, että äänestäjät uskovat ehdokkaita. Siitä huolimatta metsäammattilaiset toivovat vastuullisuuden lisääntymistä myös poliittisissa puheissa. Vihreiden esitysten perusteluiden oikaiseminen vaatisi jälleen kerran monen aukeaman jutun. Siinä määrin ahkerasti Pitko pudotteli virheellisiä faktoja jutussa. Puolueessa tiedot nykyajan metsätaloudesta ovat silminnähden hyvin heikot ja virheelliset olettamukset pysyvät lujassa lähes kaikessa metsiin liittyvässä.

Suomen talousmetsien tilaa on määrätietoisesti parannettu niin luonnon monimuotoisuuden, kuin vesiensuojelun näkökulmasta jo 1990 -luvulta lähtien. Muutokset ovat hitaita, eivät poista historiassa tehtyjä asioita poliittisella päätöksellä. Aikaisempia virheitä korjataan, kun samoilla alueilla tehdään uusia toimenpiteitä. Koska vain pari prosenttia metsäalasta on vuosittain käsittelyssä, menee vuosikymmeniä käydä kaikki alueet läpi. Lisäksi luonto ottaa aikansa ennen kuin se sopeutuu uuteen tilaan. Positiivisia tuloksia nähdään jo tilastollisestikin, vaikka suurimmat hyödyt ovat vasta tulossa. Luonto ei ehdi poliitikkojen aikatauluihin, mutta metsäammattilaiset jatkavat sitoutuneesti monimuotoisuustyötään metsissä.