Metsäammattilaisten tuomio: Metsäsektorin uusi suunta on jo vanha

Ajatus uudistuksista on monelta osin perusteltu, mutta vanhentunut jo esityshetkellä. Luonnontuotteet, matkailu, hyvinvointipalvelut ja korkean jalostusasteen tuotteet tarjoavat todellisia mahdollisuuksia. Metsäsektorin ei pidä jäädä paikalleen maailman muuttuessa, eikä missään nimessä tule luopua kestävyyden periaatteista, joita on noudatettu jo 1990 -luvulta lähtien. Ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden tulee olla jatkossakin tasapainossa.

Tutkimusryhmä esittää, että metsäteollisuuden jalostusasteen nostaminen mahdollistaisi pienemmät hakkuut. Metsäteollisuuden ja metsäalan sekoittuminen on ymmärrettävää, kun metsäsektorin eri toimijoita ei osata erottaa toisistaan. Metsäteollisuus ostaa puuta ja jalostaa sitä. Metsänomistajat myyvät puuta ja metsäammattilaiset hoitavat metsiä metsäammattilaisten arvojen ja toiveiden mukaisesti. Metsänhoitoon ei teollisuuden tuotevalikoima tai jalostusaste vaikuta. Hakkuumääriin tietysti vaikuttaa se, paljonko metsäteollisuuden tuotteita ostetaan ja paljonko puuta niiden tuottamiseen tarvitaan. Metsäteollisuuden jalostusasteen nostaminen ei merkittävästi vaikuttaisi perustuotannon tarpeeseen, vaan teollisuudessa jalostetaan pidemmälle erityisesti massateollisuuden sivuvirtoja. Metsäteollisuuden yritykset tuskin poistavat valikoimasta niitä tuotteita, joille on jo vakiintuneet markkinat ja ostajat.

Ekologisen hyödyn arvioimiseksi on välttämätöntä tarkastella, minkälaisten metsien hakkuisiin vähennykset kohdistuisivat. Yltiöpäinen metsien hoitamattomuus ei tuota monimuotoisuushyötyjä. Tutkijaryhmä perustelee esitystään Kiinan hakkuiden lisääntymisellä, jolla tuotetaan entistä enemmän sellua. Eli harvennuspuun korvaamisella. Harvennusten laiminlyönti ei tuota mitään sanottavia ekologisia hyötyjä, vaikka taloudelliset ja sosiaaliset haitat ovat merkittäviä. Esitys ei ole siten ekologisesti, taloudellisesti, eikä sosiaalisesti kestävä.

Oikeudenmukaisuus toteutuu tunnustamalla nykytila

Metsäammattilaiset näkevät hyvänä, että tutkimuksessa korostetaan nykytilan tunnistamisen tärkeys. Kuitenkin ”vallitseva tapa” käyttää metsiä poikkeaa oleellisesti tutkijoiden kuvauksesta, joka ei huomioi 2000 -luvulla voimakkaasti muuttunutta tapaa hoitaa metsiä. Metsätalouden 1900 -luvulla aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat kiistattomia. Tutkijoiden esittämät kolme oikeudenmukaisuusnäkökulmaa ovat ohjanneet alaa koko 2000 -luvun, joten esitys kuulostaa oudolta.

Erityisen iloisia Metsäammattilaiset ovat siitä, että tutkijaryhmä tunnistaa metsäammattilaisten olevan erityisen tärkeässä asemassa kestävyysmurroksessa. Tämä tulisi huomioida myös toimintasuosituksissa siten, että metsäammattilaisten roolia kasvatetaan tutkijayhteisöjen tuottamien esitysten vaikutusarvioinnissa. Huolta herättää se, että metsäammattilaisten vakiintunutta arkityötä kuvataan jonkinlaisena tulevaisuuden tavoitteena. Uusi suunta on jo vakiintunut toimintatapa.

Luonto ei tunne valtioiden rajoja

Tutkimuksen politiikkasuosituksissa on yksi merkittävä ongelma: ne tarkastelevat metsiä lähes yksinomaan Suomen näkökulmasta, vaikka ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja materiaalivirrat ovat globaaleja ilmiöitä. Tutkijat jättävät globaalien ilmiöiden tarkastelun sellun tuotannon tasolle, joka on hyvin suppea näkökulma.

Suomi vastaa alle yhdestä prosentista maailman metsien pinta-alasta ja noin kahdesta prosentista maailman teollisesta puuntuotannosta. Jos Suomessa vähennetään hakkuita, maailman puuntarve ei vähene, jonka myös tutkijat toteavat. Puu korvataan jostakin. Luonnon ja ilmaston kannalta ratkaiseva kysymys kuuluu: Missä ja miten se puu tuotetaan?

Jos tuotanto siirtyy alueille, joissa:

• metsäkatoa tapahtuu edelleen,
• luonnon monimuotoisuus on heikommin turvattu,
• metsälainsäädäntö on Suomea heikompaa,
• sertifiointi on puutteellista,

voi lopputulos olla maailman luonnon kannalta nykyistä huonompi. Varmaa on, että Suomeen kohdistuu merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Tutkimus ei juuri tarkastele tätä niin sanottua hakkuuvuotoa.

Puu korvaa fossiilisia raaka-aineita

Julkaisussa korostetaan metsien hiili- ja luontoarvoja, mutta puun käyttöä ilmastoratkaisuna käsitellään yllättävän vähän. Puu ei ole vain rakennusmateriaali. Sitä käytetään:

• rakentamisessa,
• pakkauksissa,
• tekstiileissä,
• kemianteollisuudessa,
• lääketeollisuudessa,
• biojalostamoissa.

Jokainen puusta valmistettu tuote voi korvata fossiilisia tai runsaasti energiaa vaativia materiaaleja, kuten terästä, betonia, muovia tai öljypohjaisia kemikaaleja.

Planetaarisesta näkökulmasta olennaista ei ole vain se, paljonko hiiltä sitoutuu Suomen metsiin, vaan myös se, kuinka paljon fossiilisia raaka-aineita voidaan maailmanlaajuisesti korvata uusiutuvalla puulla. Ilmaston kannalta merkityksellisintä on päästä eroon fossiilisista raaka-aineista.

Luontopalvelut eivät korvaa metsäteollisuutta

Tutkimus nostaa esiin luontomatkailun, hyvinvointipalvelut ja luonnontuotteet uusina kasvualoina. Niiden kehittämistä kannattaa ilman muuta tukea. Samalla on kuitenkin syytä kysyä, kuinka suuren osan nykyisestä metsäsektorista ne voivat realistisesti korvata.

Suomen metsäteollisuus tuo vuosittain vientituloja kymmenien miljardien eurojen arvosta ja työllistää koko arvoketjussa kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilla maata. Luontopalvelut voivat täydentää tätä kokonaisuutta, mutta niiden korvauspotentiaalista ei ole esitetty määrällisiä arvioita.

”Turistien ohjaaminen omatoimisesti kaikkialle metsiin on jopa vastuutonta, sillä se lisää turvallisuusriskejä huomattavasti.”

Luontopalveluiden ja puun tuottaminen eivät ole mitenkään toisiaan pois sulkevia. Siten luontopalveluiden kasvattamisen seurauksena ei ole tarvetta supistaa metsäsektoria. Matkailijoille suunnatut palvelut kannattaa jo turvallisuussyistä keskittää tietyille alueille, jolloin myös palveluiden tuottaminen on ekologisesti kestävämpää. Turistien ohjaaminen omatoimisesti kaikkialle metsiin on jopa vastuutonta, sillä se lisää turvallisuusriskejä huomattavasti.

Monimuotoisuus on enemmän kuin suojelua

Tutkimus korostaa perustellusti luonnon monimuotoisuuden merkitystä. Monimuotoisuuden turvaamisen tärkeydestä Metsäammattilaiset ovat yhtä mieltä tutkijaryhmän kanssa. Sen eteen metsäammattilaiset ovat tehneet työtä ja tulevat tekemään jatkossakin. Talousmetsien monimuotoisuus on avainasemassa ekologisen kestävyyden parantamisessa. Asia ei ole uusi. Tiukalla suojelulla ei välttämättä saavuteta kestäviä tuloksia.

Tutkimuksessa jää vähemmälle huomiolle se, että suomalaisessa metsätaloudessa luonnonhoitoa on kehitetty järjestelmällisesti yli kolmen vuosikymmenen ajan. Luonnonhoito ei korvaa suojelua, mutta tutkimus osoittaa sen voivan parantaa talousmetsien monimuotoisuutta merkittävästi. Kysymys ei siis ole joko–tai, vaan siitä, millainen yhdistelmä suojelua ja luonnonhoitoa tuottaa parhaat ja oikeudenmukaisimmat tulokset.

Toimintasuositukset herättävät kysymyksiä

Toimintasuosituksissa on tärkeitä toimia, mutta ne herättävät paljon myös kysymyksiä. Erityisesti ihmetyttää demokratian unohtuminen, jota tutkimuksessa kuitenkin pidetään tärkeänä. Ainoa demokratiaan liittyvä toimi on, että valtioneuvosto vahvistaa tutkimuksen roolia metsien käytön ohjauksen perustana. Eli lisää tutkijaryhmän valtaa. Suositusten luonne näyttää nimenomaisesti luovan ohituskaistaa, jossa päätöksiä tehdään tutkijapiireissä ohi demokraattisen päätöksenteon ja unohdetaan yhteiskunnalle muodostuva kokonaisuus.

Kokonaisuutena esitys näyttäytyy ennemminkin vihreiden vaaliohjelman liitteeltä, kuin aitona esityksenä oikeudenmukaisuuden tai metsien kestävän käytön vahvistamiseksi.

Hakkuiden ulkoistaminen ei ole kestävä ratkaisu

Ehkä tutkimuksen merkittävin puute on, että se tarkastelee Suomen metsiä irrallaan maailman materiaalivirroista. Jos Suomessa hakataan vähemmän, mutta sama puumäärä tuotetaan muualla heikommin ympäristövaatimuksin, ilmasto ja luonnon monimuotoisuus eivät välttämättä hyödy lainkaan.

Sama koskee hiiltä. Ilmastoa ei ratkaise se, missä hiili sitoutuu tai mistä puu tulee, vaan ilmakehän kokonaispäästöt.

Voisiko ratkaisu olla päinvastainen?

On myös mahdollista tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta.

Suomi kuuluu kansainvälisissä vertailuissa metsätalouden kestävyyden kärkimaihin. Metsien käyttö perustuu lainsäädäntöön, sertifiointiin, luonnonhoitoon ja jatkuvasti kehittyvään tutkimukseen. Jos puuntuotantoa lisättäisiin juuri siellä, missä ympäristövaikutukset ovat maailman pienimpiä, voitaisiin samalla vähentää painetta käyttää metsiä alueilla, joilla metsäkato, laiton hakkuu tai heikko ympäristölainsäädäntö aiheuttavat huomattavasti suurempia ongelmia.

Samalla uusiutuva puu voisi korvata fossiilisia raaka-aineita rakentamisessa, kemianteollisuudessa, tekstiileissä ja energiantuotannossa. Tällainen strategia ei tarkoittaisi luonnonsuojelun vähentämistä. Päinvastoin se edellyttäisi luonnonhoidon jatkuvaa kehittämistä, monimuotoisuuden vahvistamista ja ympäristövaikutusten huolellista hallintaa.

Mutta planetaarisesta näkökulmasta se nostaa esiin kysymyksen, jota suomalaisessa metsäkeskustelussa käsitellään edelleen liian vähän:

Voisiko maailman kestävimmän metsätalouden harjoittaminen ja jopa sen vastuullinen kasvattaminen olla ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta parempi ratkaisu kuin tuotannon siirtäminen maihin, joissa metsien käyttö on vähemmän kestävää?

Tähän kysymykseen ei voida vastata tarkastelemalla pelkästään Suomen metsiä. Vastaus löytyy vasta silloin, kun koko maailman metsät ja materiaalivirrat otetaan mukaan tarkasteluun.