Äidinmaidon sokerit ohjaavat suolistomikrobiston kehitystä vielä imeväisiän jälkeen
19.5.2026 10:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Tuore väestöpohjainen seurantatutkimus osoittaa, että äidinmaidon sokeriyhdisteet ovat keskeisessä roolissa imeväisen suolistomikrobiston kehityksessä, eikä vaikutus rajoitu pelkästään imetysaikaan.
Äidinmaidon sokerit ovat hiilihydraatteja, joita vauva ei itse pysty hyödyntämään energianlähteenä. Sen sijaan ne toimivat ravintona hyödyllisille suolistobakteereille, erityisesti bifidobakteereille, ja ohjaavat näin suolistomikrobiston kehitystä varhaislapsuudessa.
Äidinmaidosta tunnetaan nykyisin yli 200 erilaista sokeriyhdistettä eli niin sanottua oligosakkaridia, joiden koostumus vaihtelee luonnollisesti äitien välillä ympäristön ja perinnöllisten tekijöiden vuoksi.
Turun yliopiston kansanterveystieteen yksikön tutkimuksessa selvitettiin äidinmaidon sokereiden yhteyttä imeväisten suolistomikrobistoon 3 ja 13 kuukauden iässä. Tutkimuksessa hyödynnettiin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 2008-2010 syntyneistä lapsista koostuvaa Hyvän kasvun avaimet -tutkimusaineistoa.
Tutkimuksessa havaittiin, että äidinmaidon sokereiden yhteys suolistomikrobistoon riippuu niiden rakenteesta ja lapsen iästä. Yksi keskeisistä havainnoista oli, että äidinmaidon sokereiden ja suolistomikrobiston välisiä yhteyksiä havaittiin myös noin vuoden ikäisillä.
– Tämä viittaa siihen, että rintamaidon koostumus voi jättää suolistomikrobistoon jäljen, joka näkyy vielä pitkälle imeväisiän ja kiinteiden ruokien aloituksen jälkeen, kertoo väitöskirjatutkija Minka Ovaska.
Suolistomikrobisto tärkeä osa varhaisen terveyden perustaa
Varhaislapsuuden suolistomikrobiston tiedetään olevan tärkeä immuunijärjestelmän kypsymiselle ja aineenvaihdunnan säätelylle. Varhaisen suolistomikrobiston koostumuksen häiriöt on useissa tutkimuksissa liitetty myöhempien kroonisten tilojen, kuten atooppisten sairauksien ja ylipainon, riskiin.
– Äidinmaito ei ole pelkästään ravintoa, vaan biologisesti aktiivinen kokonaisuus, joka tukee tervettä mikrobistoa ja sitä kautta lapsen tervettä kehitystä, Ovaska painottaa.
Tutkimus osoittaa, että äidinmaidon sokeriyhdisteet eivät ole vaikutuksiltaan yhdenmukaisia, vaan niiden rakenne näyttävät olevan ratkaiseva mikrobiston kehityksen kannalta. Saatu tieto tarkentaa ymmärrystämme yksittäisten äidinmaidon sokeriyhdisteiden ja mikrobiston yhteyksistä ja tarjoaa uutta näkökulmaa siihen, miten varhaisen ravinnon pitkäaikaiset vaikutukset voivat välittyä suolistomikrobiston kautta.
Tutkimus on julkaistu American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä toukokuussa 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minka OvaskaVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto
Puh:+358504389866mmovas@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Koroisista löytyi Turun piispan keskiaikainen kivikartano2.7.2026 14:17:31 EEST | Tiedote
Kesäkuussa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa selvisi, että Turun keskiaikaisilla piispoilla on ollut kivikartano Koroisissa. Tällaisia kivitalon jäänteitä ei Turun keskiaikaisen kaupunkialueen ulkopuolella ole tutkijan mukaan juurikaan tottunut näkemään.
Kasvitieteellinen puutarha normaalisti auki kesälomakauden – peruskorjauksen valmistelu alkaa elokuussa2.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaus on etenemässä toteutusvaiheeseen. Kasvitieteellisen puutarhan peruskorjauksen pääurakoitsijaksi on valittu Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy.
Uusi tutkimus kumosi aiemman oletuksen: fyysinen rasitus ei lisännyt syöpäkasvaimen verenvirtausta1.7.2026 10:04:56 EEST | Tiedote
Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että esimerkiksi kuntopyörän polkeminen lääkeainetiputuksen aikana voisi edistää lääkeaineen ohjautumista syöpäkasvaimeen. Turkulaistutkijat mittasivat ensimmäisinä maailmassa syöpäkasvaimen verenvirtausta fyysisen rasituksen aikana, eikä tulos tue aiempaa käsitystä.
Turun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset julkaistu – mukana 249 lisäaloituspaikkaa29.6.2026 14:56:34 EEST | Tiedote
Turun yliopisto teki kevään 2026 toisessa yhteishaussa jälleen oman hakijamääräennätyksen ja oli maan toiseksi suosituin korkeakoulu kokonaishakijamäärällä laskettuna. Turun yliopistoon hakemuksen jätti yhteensä 35 094 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 10 213.
Seilin tiede- ja kulttuuripäivillä 20.–21.8.2026 keskustellaan koulutuksen tulevaisuudesta ja luontokadon pysäyttämisestä25.6.2026 10:40:49 EEST | Tiedote
Seilin saarella kolmatta kertaa järjestettävä kesätapahtuma kokoaa tutkijoita, asiantuntijoita, päättäjiä ja yleisöä keskustelemaan ajankohtaisista teemoista. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tieteestä ja Saaristomerestä kiinnostuneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme