Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry

RKL haastaa rakennusalan yhteisiin toimiin häirinnän kitkemiseksi

20.5.2026 10:29:15 EEST | Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry | Tiedote

Jaa

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry korostaa vastuullisuuden ja eettisten pelisääntöjen merkitystä rakennusalalla ja kannustaa koko toimialaa avoimeen vuoropuheluun sekä konkreettisiin toimiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

RKL:n logo
RKL:n logo

RKL:n keväällä 2026 toteuttaman jäsenkyselyn perusteella yli puolet vastaajista kertoo kokeneensa syrjintää vähintään satunnaisesti, ja osa kokee sitä parhaillaan.

Tilanne ei ole merkittävästi parantunut sitten edellisestä, vuoden 2023 lopussa toteutetusta kyselystä. Kokemukset ovat aiempaa tuoreempia ja useamman vastaajan kohdalla syrjintä on edelleen käynnissä.

Kyselyn mukaan sukupuoleen liittyvä syrjintä on yleisin koettu syrjinnän muoto. Lisäksi ikään liittyvä syrjintä koskettaa sekä nuoria että kokeneita ammattilaisia.

”Erityisen huolestuttavaa on, että kokemukset ovat tuoreita ja osin edelleen käynnissä. Olemme ohjeistaneet jäseniämme toimimaan häirintätilanteissa ja tarjoamme myös koulutusta aiheen käsittelyyn”, sanoo RKL:n toimitusjohtaja Diana Råman.

Rakennusalan haastava suhdannetilanne korostaa vastuullisen toiminnan merkitystä entisestään. Alan on pidettävä kiinni reiluista ja toimintatavoista myös paineen alla.

”Vastuullinen toiminta, työturvallisuus, yhdenvertaisuus ja harmaan talouden torjunta kulkevat käsi kädessä. Kun toiminta on läpinäkyvää ja reilua, myös työyhteisöjen kulttuuri vahvistuu ja työturvallisuus voi toteutua niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, korostaa RKL:n liittohallituksen puheenjohtaja Jukka Lintunen.

RKL ryhtyi toimiin

RKL:n hallitus on käsitellyt kyselyn tuloksia ja päättänyt käynnistää toimet yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. Ensimmäisenä askeleena liitto on laatinut toiminnalleen eettiset pelisäännöt, jotka ohjaavat turvallisen, yhdenvertaisen ja kunnioittavan toimintaympäristön rakentamista.

Nykytilanne edellyttää entistä vahvempaa panostusta johtamiseen ja työelämätaitoihin. Sekä johdolta että työntekijöiltä edellytetään kykyä rakentaa reilua ja yhdenvertaista työkulttuuria arjessa. Epäasialliseen käytökseen on puututtava johdonmukaisesti ja viivytyksettä.

RKL tekee yhteistyötä alan keskeisten toimijoiden kanssa yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja osallistuu sosiaali- ja terveysministeriön häirinnän vastaiseen sitoumukseen. Liitto kannustaa kaikkia alan organisaatioita tarkastelemaan omia toimintatapojaan ja vahvistamaan käytäntöjä, joilla ehkäistään syrjintää ja häirintää.

Lisäksi tulisi olla selkeät ohjeet ja prosessit siihen, miten toimia, jos kokee työympäristössä epäasiallista käytöstä.

” Rakennusala tarvitsee jatkuvaa vuoropuhelua ja yhteisiä ratkaisuja. Yhdenvertaisempi ja vastuullisempi työelämä on koko alan etu”, Råman muistuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

RKL:n toimitusjohtaja Diana Råman
RKL:n toimitusjohtaja Diana Råman
Lari Järnefelt
Lataa
RKL:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Lintunen
RKL:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Lintunen
Gesina Sundström
Lataa
RKL:n logo
RKL:n logo
Lataa

Linkit

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL eli RKL on tunnettu ja luotettu 120-vuotias rakennusasiantuntijoiden valtakunnallinen järjestö. Sen jäseninä ovat eri puolilla Suomea toimivat paikallisyhdistykset (69), joiden henkilöjäsenet edustavat vaihtelevia rakennusalan asiantuntija-ammatteja – tyypillisesti työmaajohdon, valvonnan, konsultoinnin tai suunnittelun tehtävissä.

Jäsenet ovat suorittaneet aiemman opistotasoisen rakennusteknikon tai -mestarin tai nykyisen ammattikorkeakoulutasoisen rakennusmestari- tai rakennusinsinööritutkinnon. Monet toimivat pää- tai sivutoimisina yrittäjinä.

RKL:llä on valtakunnallisesti lähes 8000 jäsenen verkosto, ja sillä on alalla puhevaltaa. Se kuuluu muiden muassa Rakennusteollisuus ry:n johtamaan Kiinteistö- ja rakennusalan foorumiin, ja se on sekä Rakennustietosäätiön, Rakennustieto Oy:n että Rakennuslehden perustajaosakas. RKL julkaisee Rakennustaito-jäsenlehteä, joka on ilmestynyt keskeytyksettä vuodesta 1906. Liiton ja yhdistysten toimintaa tukee Rakennusmestarien Säätiö.

RKL on ammatillis-aatteellinen yhdistys, joka edistää rakennusmestarin ja -insinöörin ammatin arvostusta, valvoo jäsentensä etua, kouluttaa ja kehittää alan osaamista, vaikuttaa sääntelyyn ja edustaa ammattikuntaa eri sidosryhmissä. Paikallisyhdistykset järjestävät koulutustilaisuuksia ja paljon vapaa-ajan toimintaa jäsenilleen maastopyöräilystä pilkkikisoihin.

RKL:lle tärkeitä arvoja ovat korkea osaaminen ja rakentamisen laatu. Siihen liittyy myös kestävyys. Kuten hyvin rakennetut rakennukset, myös RKL kestää aikaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye