Enemmistö tekoälyä käyttävistä arvioi sen nopeuttavan työtä ja parantavan laatua
20.5.2026 09:34:21 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Tekoälyä käyttävistä kuluttajista neljä viidestä kokee tekoälyn nopeuttavan töidensä tekemistä ainakin hieman. Yksi viidestä taas on huolissaan, että tekoäly vie työpaikan.
Kuluttajista jo lähes puolet eli 46 % käyttää tekoälyä omien henkilökohtaisten asioidensa hoidossa. Erilaisten työtehtävien tekemiseen tekoälyä käyttävien osuus on 27 % kuluttajista. Tämä selviää kuluttajien luottamus -tilaston tiedoista, jotka julkaistiin Tilastokeskuksen asiantuntijan Pertti Kangassalon artikkelissa Tieto&trendit-verkkolehdessä.
Kuitenkin lähes puolet eli 46 % kuluttajista kertoo, ettei ainakaan vielä käytä tekoälyä lainkaan.
”Suomalaiset kuluttajat käyttävät tekoälyä sekä työtehtävissä että omiin tarkoituksiin hieman yleisemmin kuin EU:ssa keskimäärin”, Kangassalo toteaa artikkelissa.
Tekoälyä käyttävistä suomalaisista kuluttajista neljä viidesosaa eli 80 prosenttia arvioi tekoälyn nopeuttavan töidensä tekemistä ainakin hieman. Joka neljäs eli 24 % on jopa sitä mieltä, että työt sujuvat paljon nopeammin.
Työtulostensa laadun paranemista on huomannut 72 % tekoälyä käyttävistä. Lisäksi yli puolet eli 57 % kokee tekoälyn hyödyntämisen lisäävän työnsä hallittavuutta. Työntekijäasemassa olevilla tekoälyn käyttö on vähäisempää kuin toimihenkilöillä tai yrittäjillä, mutta työntekijöiden kokemukset ovat puolestaan positiivisimmat.
”Miehet kokevat hieman naisia enemmän, että tekoälyn työkäytöstä on hyötyä: työt sujuvat nopeammin, laadukkaammin ja hallittavammin”, Kangassalo kirjoittaa.
”Nuorimmista vastaajista eli 18–29-vuotiaista peräti 89 prosenttia on sitä mieltä, että tekoäly nopeuttaa työntekoa”, hän jatkaa.
Vain harva kokee työttömyyden uhan suureksi
Tekoälyn tehokkuudella voi olla myös kääntöpuolensa: korvaako se ihmistyötä? Kenties, muttei kuluttajien kokemusten perusteella kovin laajasti. 20 % tekoälyä käyttäneistä pelkää tekoälyn aiheuttamaa työttömyyttä, mutta vain hyvin harva (2 %) kokee tämän uhan suureksi.
”Pelkän perusasteen koulutuksen saaneista lähes kolmannes, 31 prosenttia, tuntee pelkoa siitä, että tekoälyn hyödyntäminen saattaa viedä työntekijältä työt”, Kangassalo kirjoittaa artikkelissa.
Tekoälystä kysyttiin helmikuussa Euroopan komission toimeksiannosta ja rahoittamana kuusi kertaluonteista kysymystä kuluttajien luottamus -tilaston vastaajilta. Suomen lisäksi tähän tiedonkeruuseen osallistui 17 muutakin EU-maata sekä neljä EU-ehdokasmaata.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti KangassaloYliaktuaari
Puh:029 551 3598pertti.kangassalo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Yliopistotutkintoja suoritettiin ennätyksellisen paljon viime vuonna13.5.2026 08:02:26 EEST | Tiedote
Yliopistoissa suoritettujen tutkintojen määrä kasvoi 8 % edellisvuodesta vuonna 2025: tutkintoja suoritettiin 39 100.
Öljyn maailmanmarkkinahintojen kallistuminen sai inflaation nousuun13.5.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
Kansallinen inflaatio on noussut alkuvuoden aikana tasaisesti. Tammikuussa inflaatio oli vielä nollan tuntumassa, mutta huhtikuussa kuluttajahintojen vuosimuutos kipusi jo 1,5 prosenttiin.
Mediakutsu: Tilastollinen muotokuva – millaisia ovat maasi asukkaat?12.5.2026 13:27:12 EEST | Kutsu
Tervetuloa Tilastokeskuksen järjestämään tilasto-olympialaisten palkintojenjakotilaisuuteen Olympiastadionille tiistaina 26.5.2026 klo 15.30. Tilaisuudessa jaamme Suomen kilpailun palkinnot ja näemme voittajatyöt.
Teollisuuden uusien tilauksien arvo kasvoi maaliskuussa – erityisesti kemianteollisuus porskuttaa8.5.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
Teollisuuden uusissa tilauksissa nähtiin maaliskuussa positiivista kehitystä. Uusien tilausten arvo oli 7,7 % vuodentakaista suurempi.
Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa – pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat, Vantaalla eniten28.4.2026 08:02:54 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 % vuotta aiempaan verrattuna, kun muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,4 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme