Komission esitys ei ratkaise lannoitemarkkinoiden kriisiä - ruoantuotannon turvaaminen vaatii kansallisia päätöksiä
19.5.2026 19:07:07 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Euroopan komissio julkisti tiistaina lannoitteita koskevan toimintasuunnitelmansa. Komissio esittää suunnitelmassaan ratkaisuja lannoitesektorin Iranin sodasta johtuvan kriisitilanteen helpottamiseksi. MTK pitää komission avausta tärkeänä, mutta korostaa, että esitettyjen toimien on oltava mittaluokaltaan riittäviä vastaamaan tilanteen vakavuuteen.

Komission toimintasuunnitelma tähtää lyhyellä aikavälillä tuomaan helpotusta viljelijöille kriisirahoituksen, tukien joustojen ja valtiontukimahdollisuuksien avulla lannoitteiden korkean hinnan ja heikon saatavuuden keskellä.
MTK korostaa, että komission esittämät nopean aikavälin tukitoimet kuten kriisirahoituksen lisääminen ja CAP-rahoituksen joustavoittaminen ovat tarpeellisia, mutta vaikutukset uhkaavat jäädä vähäisiksi. Esimerkiksi suunnitelman 60 miljoonan tullilievennykset ovat kriisin mittaluokkaan nähden marginaalisia.
“Tilanteessa, jossa tuotantokustannukset ovat nousseet näin voimakkaasti, tarvitaan sekä välitöntä helpotusta että rakenteellisia ratkaisuja. Komission suunnitelmat eivät tarjoa viljelijöille suuria konkreettisia apuja, vaan pallo heitettiin takaisin jäsenmaille”, MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg kommentoi.
MTK edellyttää, että Suomi hyödyntää täysimääräisesti komission tarjoamia joustoja maatalouden kannattavuuden ja tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi. Tämän lisäksi tarvitaan kansallisen ruokastrategian toimenpideohjelmaan käytännön tekoja omavaraisuuden ja kriisinkestävyyden parantamiseksi.
“Koko ruokaketjun yhteistoiminta on välttämätöntä kriisin ratkaisemiseksi. Ensimmäinen ja nopein askel on sopimusten uudelleentarkastelu tulevan elintarvikemarkkinalain hengen mukaisesti kaikilla sopimustasoilla”, Åberg korostaa.
Lisätietoja:
Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, p. +358 40 523 3864
Max Schulman, vilja-asiantuntija, MTK, p. +358 40 825 2112
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Uusi hanke tukee metsänomistajia ilmastoviisaissa valinnoissa19.5.2026 13:43:31 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry on saanut Juuret tiedossa -hankekokonaisuudesta merkittävän rahoituksen Ilmastoviisas metsänomistaja: tieto, toiminta ja omistajuus (ILMO) -hankkeelle. Juuret tiedossa -kokonaisuuden tavoitteena on edistää ilmastokestäviä metsänhoidon käytäntöjä, vahvistaa talousmetsien kasvukykyä ja kasvattaa hiilinieluja nyt ja pitkällä aikavälillä.
MTK:n Hemmilä: Droonit voivat mullistaa viljelyn tarkkuuden – sääntely ei saa hidastaa käyttöönottoa19.5.2026 09:29:38 EEST | Tiedote
Raskailla maatalousdrooneilla voidaan saada suomalaisille maatiloille lisää tehokkuutta, tarkkuutta ja säästöjä viljelyyn sekä vahvistaa satovarmuutta muuttuvissa oloissa. Suomen on tärkeää pysyä mukana nopeasti etenevässä maatalousteknologian kehityksessä. Uusien ratkaisujen käyttöönottoa ei saa hidastaa pitkillä lupaprosesseilla.
Yhden varaan ei voi enää rakentaa – monialaisuus tekee maatilasta kestävän6.5.2026 15:31:45 EEST | Artikkeli
Maatalous on murroksessa. Yhteen tuotantosuuntaan nojaava tila on yhä useammin haavoittuva taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti. Tulevaisuuden menestys syntyy monipuolistamisesta, monialaisuudesta sekä yhteistyöstä ja jatkuvasta uudistumisesta.
Maanomistajan omaisuudensuoja ei toteudu riittävästi – lakiin tarvitaan korjauksia5.5.2026 12:33:05 EEST | Tiedote
MTK kritisoi uutta yhdyskuntakehittämislain lakiluonnosta, joka jättää maanomistajan omaisuudensuojan liian heikoksi. MTK:n mukaan esitys ylläpitää nykytilaa, jossa pakkolunastusta voidaan käyttää liian kevyin perustein ja maanomistajan asema jää turvattomaksi. Lainsäädäntöä on muutettava.
MTK:n Hemmilä: Ruokamarkkinoiden reagoitava nopeasti Iranin sodan synnyttämään kustannuskriisiin28.4.2026 12:51:10 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) puheenjohtaja Tero Hemmilä vaatii koko ruokaketjussa nopeita toimia Iranin sodan aiheuttaman kustannuskriisin hillitsemiseksi maataloudessa. Hallituksen kehysriihi ei tarjonnut ratkaisuja tilanteeseen, joka heijastuu jo suoraan kotimaiseen ruoantuotantoon. Sen takia markkinoiden on reagoitava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme