Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Kutsu medialle: Mistä syntyy uusi kasvu? Tervetuloa Etlan seminaariin 26.5. klo 9.30

20.5.2026 10:05:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Kutsu

Jaa
  • Miten suomalaiset toimialat ovat pystyneet sopeutumaan maailmankaupassa tapahtuviin muutoksiin muihin EU-maihin verrattuna?
  • Miten ulkomaankaupassa ja ympäristösääntelyssä tapahtuvat muutokset vaikuttavat kotimaisten yritysten innovaatioihin? 
  • Mikä on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä Suomen teollisuudessa? 

Suomi tarvitsee kipeästi talouskasvua ja uusia kasvun lähteitä. Ilmastonmuutoksen synnyttämät uudet kestävän kehityksen tavoitteet ja kansainvälistymisen aiheuttama kilpailun kiristyminen ovat vauhdittaneet liiketoimintaympäristön ja innovaatiomallien kehittymistä. Uusia kasvun lähteitä on siis jo syntynyt, mutta tieto, miten niiden luomista ja hyödyntämistä parhaiten edistetään, on edelleen vähäistä. 

Etla on selvittänyt monivuotisessa Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa “How to boost R&D through internationalization and sustainability?” uusia talouskasvun lähteitä. Samalla on tutkittu, miten ympäristösääntely ja maailmanmarkkinoiden muutokset voisivat edistää kasvua Suomessa. Nyt järjestettävä hankkeen loppuseminaari kokoaa tutkimustyön tulokset yhteen. 

Aika: Tiistaina 26.5. klo 9.30 

Paikka: FLIK, Tapahtumastudio ELIEL, Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2 TAI Livestriimi 

Ilmoittaudu mukaan

Lämpimästi tervetuloa joko paikan päälle tai livestriimin päähän kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Ilmoittaudu seminaariin tästä

Ilmoittautumiset tilaisuuteen viimeistään maanantaina 25.5. klo 15 mennessä.

Striimiin ilmoittautuneille lähetetään katselulinkki ilmoittautumisajan päätyttyä.  

Webinaarin ohjelma

klo 9 alkaen kahvitarjoilu 

09.30–09.35 Tervetuloa / tiedottaja Justiina Airas, Etla 

09.35–09.50 Kansainvälisen kaupan shokit ja innovaatiot / tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij, Etla 

09.50–10.05 Päästökaupan vaikutukset yritysten tuottavuuteen ja innovaatiotoimintaan / tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij, Etla 

10.05–10.25 Do R&D spillovers support the low-carbon transition? (in English) / tutkimuspäällikkö Natalia Kuosmanen, Etla  

10.25–10.45 Suomen tavaraviennin heikko kehitys johtuu sekä suorituskyvystä että tuotevalikoimasta / vanhempi tutkija Ville Kaitila, Etla  

10.45–11.00 Kysymyksiä ja keskustelua 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Etlan logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Geopoliittisten riskien kasvu leikannut yli kaksi prosenttia suomalaisyritysten tuottavuudesta24.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Tuoreen Etlan tutkimuksen mukaan ulkomaiseen materiaali- ja komponenttituontiin liittyvä epävarmuus on heikentänyt yritysten tuottavuutta yli kaksi prosenttia verrattuna yrityksiin, joiden riskit eivät kasvaneet. Vaikutus näkyy yleensä viiveellä ja notkahdus osuu kovimmin Länsi-Euroopan ulkopuolelta tuoviin yrityksiin. Suomen teollisuus on kytkeytynyt voimakkaasti globaaliin kauppaan ja ulkomaisen arvonlisän osuus viennistä on nyt jo liki 40 prosenttia. Uusi maailmantalouden aika vaatii niin yrityksiltä kuin kansantaloudeltakin sopeutumista hitaampaan tuottavuuskasvuun ja korkeampiin riskeihin. Uusia menestyjiä ovat ne, jotka löytävät uuden aikakauden tuomat kasvumahdollisuudet.

Tuore tutkimus: Veronkorotukset ovat menosopeutusta haitallisempi tapa tasapainottaa julkista taloutta12.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen julkisen talouden alijäämien ja velkasuhteen oikaisu vaatii merkittäviä sopeutustoimia. Mahdolliset veronkorotukset uhkaavat kuitenkin heikentää orastavaa talouskasvua, käy ilmi Etlan valtioneuvostolle laatimasta tutkimusraportista. Raportin mukaan sopeutuksen painopiste tulisi sijoittaa menoleikkauksiin, minkä lisäksi tarvitaan kasvua ja työllisyyttä tukevia rakenteellisia uudistuksia.

Uutta tietoa sarjayrittäjyydestä: yrityksensä myyneet jatkavat aktiivisina ja tuovat kohdeyrityksiin usein kasvua ja kannattavuutta, mutta ei automaattista tuottavuusetua3.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Yrityksensä myyneet yrittäjät jatkavat Suomessa usein aktiivisissa omistus-, hallitus- ja johtotehtävissä toisissa yrityksissä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan omista yrityksistään irtautuneiden yrittäjien henkilökohtaiset resurssit voivat auttaa toisiakin yrityksiä saavuttamaan suuremman mittakaavan. Kasvuvaikutukset eivät kuitenkaan automaattisesti muutu korkeammaksi työn tuottavuudeksi. Sarjayrittäjien ns. yrittäjyyspääoma – eli varallisuus, osaaminen ja verkostot – kanavoituu usein jo olemassa oleviin yrityksiin, ei vain startupeihin.

Suomi vajosi viisi sijaa IMD:n kilpailukykyvertailussa – sijoitus heikoin sitten vuoden 20163.7.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomi sijoittui tänä vuonna vasta sijalle 19 IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Pudotusta viime vuodesta tapahtui peräti viisi sijaa. Sijoituksen aleneminen on huomattavan suuri, ja Suomen sijoitus on nyt vuosien 2013–2016 tasolla. Sijoitus heikkeni vertailun kaikilla osa-alueilla, mutta eniten sijoitusta painoi yritysten suorituskyky. Kärkipaikan vertailussa otti tänä vuonna Singapore, toisena oli Hongkong ja kolmantena Sveitsi. Etla on IMD:n yhteistyökumppani Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye