3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta
21.5.2026 11:10:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Halsuan kirkosta on tehty Suomen tarkin fotorealistinen 3D-malli. Sen avulla 1820-luvun puukirkon rakenneratkaisuja on voitu tutkia ennennäkemättömällä tarkkuudella.

Aalto-yliopiston MeMo-instituutti on mallintanut Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan kirkon ja sen kellotapulin fotorealistiseksi ja mittatarkaksi 3D-malliksi. Tutkimus yhdistää uusimmat 3D-mittausmenetelmät, rakennushistorian ja valtakunnalliset arkistolähteet tavalla, joka avaa uusia näkökulmia suomalaiseen puukirkkoarkkitehtuuriin ja paikalliseen kulttuuriperintöön.
Tutkimuksessa perehdyttiin erityisesti 1820-luvun puukirkkojen rakenneratkaisuihin sekä siihen, miten rakentamiseen liittyvä ammattitaito siirtyi mestareilta seuraaville sukupolville. Halsuan kirkko on merkittävä osa Kaustiselta lähtöisin olevan Kuorikosken kirkonrakentajasuvun historiaa. Suku rakensi, korjasi ja uudisti arviolta sata kirkkoa ja kellotapulia eri puolilla Suomea.
Vuosina 1824–1826 rakennetun Halsuan kirkon rakennusmestarina toimi Jaakko Kuorikoski, joka oli työn alkaessa vasta 17-vuotias. Hänestä tuli myöhemmin yksi Suomen tunnetuimmista kirkonrakentajista. Hänen johdollaan pystytettyjen kirkollisten rakennusten määrää ei vieläkään kukaan toinen kirkonrakentaja Suomessa ole ylittänyt.

Samanlainen edelläkävijä – mutta moderneissa 3D-virtuaalituotannoissa – on Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen MeMo-instituutti. MeMon tutkimuksessa historiallisten puurakennusten tietoaineistoja dokumentoidaan ja säilytetään käyttäen nykyaikaisia 3D-mittausmenetelmiä, kuten fotogrammetriaa ja laserkeilausta. Vain harvasta 1700–1800-lukujen puukirkosta on säilynyt alkuperäisiä piirustuksia, joten mittatarkat 3D-mallit tarjoavat uuden ja nopean mahdollisuuden tutkia aikakauden rakennustekniikkaa.
“Fotorealistista mallia voi tarkastella eri suunnista ja siitä voi nähdä, kuinka Halsuan kirkko on muuttunut aikojen saatossa. Löysimme tutkimuksessa mallista ja tausta-aineistosta myös täysin uusia rakenneyksityiskohtia aina vuodelta 1825”, MeMo-instituutin johtaja Hannu Hyyppä kertoo.

Kattavaa arkistotyötä historia-aineistosta
Tutkimusta varten on prosessoitu ja analysoitu kattava mallinnusaineisto, mukaan lukien pistepilvet, laserkeilausdata ja kirkon eri osista laaditut 3D-mallit. Aineistoa hyödynnetään yhdessä historiallisten lähteiden kanssa, ja sen pohjalta voidaan tuottaa tarkkoja mittatietoja sekä havainnollistaa kirkon rakenteita esimerkiksi poikkileikkauskuvien avulla pelimoottoriympäristöissä.
Tutkimuksen ohessa aiheesta on nyt tehty myös dokumenttielokuva, joka kokoaa yhteen tärkeimmät rakentamisen vaiheet ja havainnot käyttämällä 3D-mallinnoksia ja tarkkaa visuaalista aineistoa kirkosta ja sen esineistä.
Hyypän mukaan kirkonrakentamiseen liittyvän tiedon löytäminen hajallaan olevista historia-arkistoista ja monialainen asiantuntijayhteistyö jalostuivat projektin aikana. Seuraava luonnollinen askel oli kokeilla tutkimusaineiston esittämistä elokuvan keinoin.

Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi Hannu Hyyppä ja sekä MeMon akateeminen koordinaattori Marika Ahlavuo. Leikkauksesta ja digitaalisista efekteistä vastasi pääosin 3D-artisti Laura Lehtinen.
Mittaus- ja mallinnusdatan sekä hajallaan olevan historiatiedon yhdistäminen tarjoaa uuden tavan kuvata historiallisia kohteita kiinnostavasti ja tallentaa niihin liittyvää tietoa tuleville sukupolville, Marika Ahlavuo pohtii.
”Yhtenä tavoitteena on rakennetun kulttuuriympäristön ja -kohteiden tallentaminen myös lasten ja nuorten käyttöön niin, että vuorovaikutteiset ympäristöt houkuttelisivat tutkimaan kulttuuriperintöä ja sen tuhansia tarinoita. Kokeilimme olisiko dokumenttielokuva hyvä keino edelleen jalostaa tutkimuksen entistä parempaa popularisointia”, Ahlavuo sanookin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu Hyyppä
Johtaja, MeMo-instituutti
hannu.hyyppa@aalto.fi
Marika Ahlavuo
Akateeminen koordinaattori, MeMo-instituutti
marika.ahlavuo@aalto.fi
p. +358 50 5122 509
Kuvat




Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona20.5.2026 12:06:08 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla. Mekkoon pääsee tutustumaan Oulun taidemuseossa 22. toukokuuta avautuvassa Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä ja sen kaksoiskappaleeseen 1. syyskuuta avautuvassa Aalto-yliopiston Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä.
Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja20.5.2026 10:00:01 EEST | Tiedote
Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä. CO-CARBON -hankkeen loppuseminaaria voi seurata suorana verkossa keskiviikkona 20.5. klo 13–15.
Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista19.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille14.5.2026 21:30:00 EEST | Tiedote
Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa. Tuore tutkimus on ensimmäisiä, joissa eri potilasryhmien kokemuksia vertaillaan keskenään.
Kauppakorkeakoulun juhlava promootio näkyy Töölön katukuvassa toukokuussa13.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein. Yleisö voi seurata näyttävää promootiokulkuetta Töölössä perjantaina 22. toukokuuta iltapäivällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme