Varuboden-Oslalta 16 000 euron stipendipotti alueen oppilaille ja opiskelijoille
21.5.2026 08:33:52 EEST | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla jakaa taas tänä keväänä stipendejä kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille sekä toiselta asteelta valmistuville, joilla on sydän kohdallaan.

Osana jokavuotista perinnettä Osuuskauppa Varuboden-Osla jakaa tänäkin keväänä stipendejä toimialueensa kouluille. Kouluilta on tiedusteltu keväällä halukkuutta vastaanottaa stipendejä, ja niitä on lähetetty yhteensä noin 160 koululle yli 16 000 euron edestä.
Päätökset stipendien saajista tehdään kouluissa pedagogisin perustein. Tänä vuonna stipendeillä on haluttu palkita erityisesti oppilaita, joilla on sydän kohdallaan. Sydän kohdallaan on osuuskaupan pitkäjänteinen asiakaspalvelun kehitysohjelma, joka lanseerattiin viime vuonna.
– Henkilökuntamme on ottanut Sydän kohdallaan -aatteen omakseen, ja nyt haluamme ulottaa sen myös tulevaisuuden tähtiin. Stipendit ovat tärkeä ja hieno asia sekä oppilaille ja opettajille, ja kevätjuhlassa saatu tunnustus muistetaan yleensä pitkään, toimitusjohtaja Mathias Kivikoski sanoo.
Stipendin saatetekstissä kerrotaan stipendin myönnettävän oppijalle, joka osoittaa arjessa myönteistä asennetta, välittämistä, sitoutuneisuutta ja joka on mukana rakentamassa yhteisöllisyyttä ja kohtaa muita sydän kohdallaan.
Yhteyshenkilöt
Jaana HagelbergviestintäpäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiOsuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on yli 74 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Näse apotek blir en del av Varuboden-Oslas nätverk av bonuspartner20.5.2026 07:35:00 EEST | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Osla och Näse apotek i Borgå har inlett ett bonussamarbete. Från och med tisdagen den 19 maj kan man samla Bonus med S-Förmånskortet på produkter och tjänster som betalas i apoteksbutiken.
Näsin apteekki osaksi Varuboden-Oslan bonuskumppanien verkostoa20.5.2026 07:35:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla ja porvoolainen Näsin apteekki ovat aloittaneet bonusyhteistyön. Tiistaista 19.5. alkaen S-Etukortilla voi kerryttää Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista ja palveluista.
Varuboden-Osla sätter vardagliga möten i centrum – alla enheter har gett sina egna hjärtelöften19.5.2026 09:02:16 EEST | Pressmeddelande
För ett år sedan inledde Varuboden-Osla en förändringsresa och satte kundservice i centrum. Då avgav alla anställda ett gemensamt hjärtelöfte, nu har varje enhet gjort sina egna löften.
Varuboden-Osla nostaa arjen kohtaamiset keskiöön – sydänlupaukset näkyviin toimipaikoissa19.5.2026 09:02:16 EEST | Tiedote
Varuboden-Osla aloitti vuosi sitten muutosmatkan, jossa asiakaspalvelu nostettiin keskiöön. Silloin kaikki työntekijät tekivät yhteisen sydänlupauksen, nyt jokainen toimipaikka on tehnyt omat lupauksensa.
VBO:s nätverk för robotleveranser växer i maj6.5.2026 12:47:28 EEST | Pressmeddelande
Matrobotarna anländer i maj till Borgnäs, Askola och Ingå.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme