Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry kuuluu kokonaisuuteen

Erikoiskaupan liitto Etu ry

Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry

Lasten kellopuhelimet ja jättiruudut piristivät elektroniikkakaupan alkuvuotta

21.5.2026 10:11:00 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry | Tiedote

Jaa

Vuoden 2026 ensimmäinen neljännes oli elektroniikkakaupassa kaksijakoinen: jättiruudut televisioissa, puettavat laitteet ja kuulokkeet kasvoivat. Puhelinmarkkina jäi lievästi miinukselle julkaisuaikataulujen takia. 

Laitevalmistajien julkaisuaikataulu vaikutti puhelinmyyntiin

Puhelinmyynti jäi arvossa ja kappaleissa lievästi edellisvuotta heikommaksi ensimmäisellä kvartaalilla.

”Yksi selittäjistä laskulle on muutokset laitevalmistajien julkaisuaikatauluissa. Uusia malleja tuli markkinoille viime vuotta myöhemmin. Ilman näitä muutoksia markkina olisi pysynyt vakaana”, kertoo Jesse Kieksi, DNA:n Head of Devices.

Matkapuhelimien hintataso jatkoi nousuaan. Nousua selittävät esimerkiksi ekosuunnitteluasetuksen vaikutukset sekä kalliimpien mallien suosion kasvu.

“Taittuvanäyttöiset puhelimet kasvattavat suosiotaan. Ne ovat kalliimpia vaihtoehtoja, mutta niille löytyy kasvava kohderyhmä, joka arvostaa näytön tuomaa lisäarvoa ja on valmis maksamaan siitä”, kertoo Kieksi.

Kellopuhelin on uusi normaali

Puettavien laitteiden markkina jatkoi kasvuaan alkuvuonna sekä kappaleissa että euroissa. Erityisesti kellopuhelimet kasvoivat voimakkaasti.

“Kellopuhelimet ovat vakiinnuttaneet asemansa lasten ensimmäisenä viestintälaitteena. Laite tarjoaa riittävät yhteydenpitomahdollisuudet ilman älypuhelimen haittoja ja kadottamisriski on pieni. Vanhemmille tämä tuo turvallisuuden tunnetta”, Kieksi sanoo.

Kehitystä tukevat useat tekijät. Valikoima on laajentunut, laitteet ovat kehittyneet, vanhempien tietoisuus on lisääntynyt ja hintapisteitä löytyy useita.

“Uskon kasvun jatkuvan, sillä tuleville koulunsa aloittaville kevät ja alkukesä on hyvä aika hankkia laite, jotta sekä lapsi että vanhemmat saavat aikaa tutustua laitteeseen.”

Jättiruudut kasvussa – urheilutapahtumat vauhdittavat myyntiä

Televisiokaupassa alkuvuotta hallitsivat yli 75-tuumaiset ruudut, joiden myynti kasvoi kaksinumeroisesti sekä kappaleissa että euroissa. Pienempien ruutukokojen vertailua vaikeuttaa viime vuoden HD-siirtymän vauhdittama poikkeuksellinen televisiokauppa.

“HD-siirtymän jälkeen markkina on palannut ajatukseen, jossa suurempi on parempi. Kuluttajat haluavat kokea urheilutapahtumat mahdollisimman suurelta ruudulta. Alkuvuoden talviolympialaiset kasvattivat kysyntää ja kevään sekä kesän aikana käytävät jalkapallon ja jääkiekon MM-kisat näkyvät myös televisiokaupassa”, sanoo Lauri Räsänen, Power Finlandin Head of TV/AV.

Langalliset nappikuulokkeet yllätyskasvaja

Kuulokemarkkinassa suurin segmentti on edelleen langattomat nappikuulokkeet, mutta alkuvuoden yllättäjä oli langallisten perusmallien kasvu.

”Kuluttajat etsivät kuulokkeita eri tilanteisiin. Langallinen malli on toimintavarma eikä vaadi latausta tai paritusta. Se vastaa arjen käytännöllisiin tarpeisiin”, Räsänen toteaa.

Samalla tekoälyominaisuudet vahvistuvat kuulokkeiden kalliimmassa päässä, mikä monipuolistaa markkinaa entisestään.

Tiedot käyvät ilmi NielsenIQ GfK:n ja ETKO ry:n tilastoista. ETKO kodintekniikkaindeksi 1-3 2026

Lisätietoa

Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.

Toimitusjohtaja Taina Luukkainen taina.luukkainen@etkory.fi +358 400 597 492

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye