SDP EDUSKUNTA

SDP:n Werning Kurvisen talouskritiikistä: ”Pelkkää poliittista teatteria”

22.5.2026 15:35:51 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Paula Werning tyrmää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen hyökkäykset SDP:n talouslinjaa kohtaan. Werningin mukaan keskusta keskittyy nyt rakentavan keskustelun sijaan pelkkään metelöintiin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Keskustalla näyttävät sukat pyörivän jaloissa siihen malliin, että puolue keskittyy enemmän poliittiseen metelöintiin kuin rakentavaan talouskeskusteluun, Werning kuittaa.

Werning muistuttaa SDP:n sitoutuneen parlamentaariseen sopuun velkajarrusta sekä pitkäjänteiseen julkisen talouden sopeuttamiseen. Puolue aikoo julkaista laajemman talouspakettinsa loppuvuodesta.

– SDP tekee vastuullista talouspolitiikkaa. Meillä on reilumpi vaihtoehto kuin hallituksen epäoikeudenmukainen leikkauslinja, joka perustuu tavallisten ihmisten kurittamiseen, Werning korostaa.

Werning alleviivaa, että SDP:n vaihtoehdot perustuvat oikeudenmukaisiin ja reilumpiin ratkaisuihin.

– SDP luopuisi suunnitellusta yhteisöveron alentamisesta, hakisi säästöjä tehottomista yritystuista, uudistaisi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen ja lopettaisi tehottomat yksityisten terveysfirmojen ylimääräiset Kela-korvaukset. Näillä ratkaisuilla julkista taloutta vahvistetaan oikeudenmukaisesti, Werning linjaa.

Lopuksi Werning huomauttaa, että SDP:n vaihtoehtobudjetit ovat olleet johdonmukaisesti hallituksen linjaa vastuullisempia.

– Olemme ottaneet vaihtoehtobudjeteissamme joka vuosi vähemmän velkaa kuin hallitus. Siksi Kurvisen puheet ovat melkoista poliittista teatteria. Keskustan kannattaisi kirkastaa oma linjansa ennen kuin se lähtee syyttelemään muita, Werning päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.

Hiltunen vaatii parannuksia lähisuhdeväkivallan uhrien suojaan21.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) vaatii hallitukselta toimia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelun parantamiseksi oikeuskanslerin kertomuksessa esiin nousseiden vakavien havaintojen jälkeen. Puutteita on havaittu muun muassa rikosilmoitusten kirjaamisessa, riskinarvioinneissa ja uhrien suojelussa, ja viranomaisten toimintakäytännöissä on edelleen merkittäviä eroja. Suomi on EU:n turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille.

SDP:n Helena Marttila: Miksi yksi ministeriö häivyttää toisen antamia ravitsemussuosituksia – onko hallitus sitoutunut niiden edistämiseen?21.5.2026 14:08:44 EEST | Tiedote

Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Helena Marttila (sd.) vaatii vastuuministereiltä selkeää vastausta siihen, miksi sosiaali- ja terveysministeriö on Helsingin Sanomien tietojen (21.5.) mukaan kieltänyt maa- ja metsätalousministeriön alaisen asiantuntijaelimen antamien ravitsemussuositusten mainitsemisen omassa ravitsemuskampanjassaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye