Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilla ei merkkejä paremmasta
27.5.2026 08:49:02 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan tuoreimmista Tilastokeskuksen luvuista näkee, että työllisyyskehitys jatkui vaisuna. ”Kuluttajaluottamuksessa nähtiin kohtalaisen laaja-alaista kohenemista suhteessa edellisen kuukauden äärimmäisen synkkiin tunnelmiin, mutta lukemat ovat edelleen heikkoja”, sanoo Appelqvist.

Tilastokeskus julkisti tänään sekä työmarkkinadataa huhtikuulta että kuluttajaluottamuslukemat toukokuulta.
”Viime aikoina on saatu myönteisiä uutisia Suomen taloudesta alkuvuoden osalta, mutta toistaiseksi se ei ole nostanut työllisyyttä tai auttanut työttömyysongelman kanssa. Työmarkkinoiden näkökulmasta tarvitaan pidempi yhtäjaksoinen kasvujakso”, arvioi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa oli työttömänä 336 000 henkeä. Lukema on 48 000 suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Työttömyysasteen trendi nytkähti hieman ylöspäin ja päätyi 10,6 prosenttiin. Työttömyyden nousua selitti tosin osaltaan myös työvoiman määrän myönteinen kehitys.
”Näkymä työmarkkinoilla on ristiriitainen. Tuoreet tiedot kulutuksen kehittymisestä alkuvuoden osalta viittaavat siihen, että työvoiman kysyntä saattaa kasvaa jatkossa työvoimavaltaisilla palvelualoilla jopa ennakoitua paremmin. Toisaalta Lähi-idän kriisin pitkittyminen ja heikko kesätyövoiman kysyntä kasvattavat uhkaa työmarkkinoiden elpymisen lykkääntymisestä. Näyttää siltä, että parhaassakin tapauksessa myönteisiä uutisia täytyy odottaa syksyyn”, sanoo Appelqvist.
Työllisten määrä oli huhtikuussa 31 000 matalampi kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille oli 75,3 prosenttia eli hieman alhaisempi kuin edellisenä kuukautena. Erityisesti yksityisen sektorin työllisyys kehittyi Appelqvistin mukaan huhtikuussa heikosti.
Uusia avoimia työpaikkoja tuli huhtikuussa haettavaksi 37 000 eli 5 700 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömiä oli huhtikuussa edelleen lähes 140 000. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä oli noin 42 prosenttia eli poikkeuksellisen korkea.
”Myönteistä on, että pitkäaikaistyöttömyyden kasvu näyttäisi pysähtyneen. Tilanne on silti tukala, eikä nopeaa paranemista ole lupa odottaa, koska työvoiman kysyntä on vaisua. Tyypillisesti pitkäaikaistyöttömyys painottuu lähemmäs eläkeikää, mutta tällä kertaa on nähty selvää nousua myös nuorempien ikäryhmien pitkäaikaistyöttömyydessä, mikä on erityisen huolestuttavaa myöhemmän urakehityksen näkökulmasta”, toteaa Appelqvist.
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:044 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Suomen veropolitiikkaan tarvitaan ennakoitavuutta – ”Verosinkojen tai temppudroonien esittely ei edistä Suomen tilannetta”27.8.2026 15:24:47 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari muistuttaa, että julkisen talouden sopeutustarpeesta käytävässä keskustelussa on huolehdittava verotuksen ennakoitavuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme