Joka kolmas Samsung ostettiin kierrättämällä vanha puhelin – lasten kellopuhelinten suosio jatkui vahvana
1.6.2026 08:00:00 EEST | Telia Finland Oyj | Tiedote
Samsung Galaxy A17 5G nousi toukokuun myydyimmäksi puhelimeksi kuluttajien ja yritysten tilastoissa. Lasten kellopuhelinten myynti kasvoi toukokuussa 15 prosenttia vuoden takaiseen aikaan verrattuna.

Telian ja Samsungin yhteiskampanja kannusti asiakkaita kierrättämään vanhan puhelimen uuden hankinnan yhteydessä. Toukokuun aikana joka kolmas Samsung-puhelin hankittiin Telia Kaupasta vanha laite kierrättäen.
"Vanha puhelin on monelle yllättävän arvokas, kun sen hinnan saa hyvitykseksi uudesta laitteesta. Asiakkaan saaman hyödyn lisäksi vanhat laitteet ohjautuvat kiertoon sen sijaan, että ne jäisivät pöytälaatikoihin pölyyntymään", toteaa Telian laiteliiketoimintajohtaja Patrik Westerberg.
OnePlussan myynti jatkui vahvana, ja brändi nousi myyntitilastoille kahdella premium-mallilla. Telian puhelinvalikoima laajenee kesäkuussa entisestään, kun yhtiö tuo myyntiin realmen puhelimet.
"OnePlussan myyntimenestys kertoo siitä, että suomalaisten valinnat kohdistuvat laajasti eri valmistajien laitteisiin. Vastaamme tähän kysyntään tuomalla valikoimaamme uutena valmistajana realmen, jonka puhelimet osuvat hyvää hinta-laatusuhdetta arvostavien kuluttajien odotuksiin", Westerberg kertoo.
Kellopuhelimet hallitsevat älykellojen myyntitilastoa
Lasten kellopuhelinten myynti jatkui erittäin vahvana ja myynnit kasvoivat 15 prosenttia viime vuoden vilkkaaseen toukokuuhun verrattuna. ZTE:n mallit hallitsivat listaa kolmella laitteella kymmenen myydyimmän joukossa.
"Lapsiperheet varautuvat selvästi syksyllä koulunsa aloittavien lasten laitehankintoihin ajoissa. Kun kellopuhelin hankitaan jo kesällä, perheessä ehditään tutustua laitteen käyttöön rauhassa ennen koulujen alkua ja harrastusten käynnistymistä", sanoo Patrik Westerberg.
”Arvioin, että kaksi kolmesta vanhemmasta valitsee tänä vuonna lapselleen kellopuhelimen ensimmäiseksi digilaitteeksi”, toteaa Westerberg.
Toukokuun myydyimmät puhelimet kuluttajille
1 (4) Samsung Galaxy A17 5G
2 (5) OnePlus 15R 5G
3 (2) Apple iPhone 17 5G
4 (6) Apple iPhone 17 Pro 5G
5 (-) OnePlus 15 5G
6 (-) Apple iPhone 17e 5G
7 (8) Apple iPhone 17 Pro Max 5G
8 (10) Samsung Galaxy A26 5G
9 (9) Honor X5c Plus 4G
10 (-) Samsung Galaxy A37 5G
Toukokuun myydyimmät puhelimet yrityksille
1 (2) Samsung Galaxy A17 5G
2 (1) Samsung Galaxy A36 5G
3 (10) Samsung Galaxy A26 5G
4 (3) Samsung Galaxy A56 5G
5 (5) Apple iPhone 17 5G
6 (6) Samsung Galaxy Xcover7 5G
7 (4) Samsung Galaxy A37 5G
8 (8) Apple iPhone 16 5G
9 (-) Apple iPhone 17 Pro 5G
10 (7) Samsung Galaxy S25 5G
Toukokuun myydyimmät älykellot
1 (1) ZTE K2 Pro 4G
2 (2) ZTE K2 4G
3 (4) Apple Watch Series 11 GPS
4 (-) ZTE K1 PRO 4G
5 (3) Apple Watch SE 3 GPS
6 (7) Apple Watch Ultra 3 GPS-Cellular
7 (-) Samsung Galaxy Watch7
8 (-) Apple Watch SE 3 GPS-Cellular
9 (6) Apple Watch Series 11 GPS-Cellular
10 (-) POLAR IGNITE 2
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiKuvat

Linkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3000 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,2 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2025 oli 7,3 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Puhelimen datankäyttö ulkomailla – huomioi nämä viisi asiaa lomamatkalla10.7.2026 08:34:54 EEST | Tiedote
Kesälomakausi vie useat suomalaiset ulkomaille ja mukana kulkee puhelin, jonka rooli lomailijan apurina on kasvanut. Telia muistuttaa, että pienellä ennakoinnilla puhelimen käyttö ulkomailla on sekä turvallista että vaivatonta.
Apple iPhone 17 nousi Telian kesäkuun myydyimmäksi puhelimeksi – kierrätyspuhelinten myynti kasvoi yli 50 prosenttia1.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Myydyimpien puhelinten tilastot jakautuvat tasaisesti Applen ja Samsungin kesken. Kärkikymmenikön ulkopuolella kierrätyspuhelinten myynti kasvaa vahvasti. Älykelloissa lasten kellopuhelimet pitävät pintansa läpi kesän.
Raivo Rosts nimitetty Telian kuluttajaliiketoiminnan johtajaksi25.6.2026 12:31:11 EEST | Tiedote
Raivo Rosts on nimitetty Telia Finlandin kuluttajaliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 3.8.2026 alkaen.
Telia estää kuukausittain lähes 5 miljoonaa siirtymää huijaussivustoille – suojaus laajenee mobiililaajakaistoihin11.6.2026 08:20:18 EEST | Tiedote
Telian puhelinliittymissä käytössä oleva suojaus estää asiakkaita siirtymästä tunnistetuille huijaus- ja haittasivustoille. Toimivaksi osoittautunut suojaus laajenee nyt mobiililaajakaistoihin ja uuteen Telia Rehti netti -liittymävalikoimaan
Telia toimii Nato Innovation Range -testaustoiminnan virallisena yhteyksien tarjoajana10.6.2026 12:16:59 EEST | Tiedote
Telia Finland toimii virallisena yhteyksien toimittajana NATO Innovation Rangen (NIR) Suomen testaustoiminnassa. Viimeisin testaustapahtuma on järjestetty 1.–10. kesäkuuta 2026 Joensuussa, Turussa, Oulussa ja Riihimäellä. Testaustoiminta tuo yhteen suomalaisen puolustus- ja turvallisuusteknologian yritykset, NATO:n ja kansainväliset liittolaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme