Hallitus päättää taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöistä
2.6.2026 08:15:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote
Taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöt ja mahdolliset käytöstä perittävät maksut on hyvä sopia hallituksessa. Säännöistä ja maksuista on tärkeää viestiä kaikille osakkaille ja asukkaille, jotta yhteisten tilojen käyttö sujuu hyvässä hengessä.
Taloyhtiön yhteisiä tiloja ovat tyypillisesti saunat, kerhotilat ja pyykkituvat. Joissakin taloyhtiöissä voi olla myös kuntosaleja tai muita harrastetiloja. Usein yhteiset tilat on mainittu yhtiöjärjestyksessä, jossa saattaa olla kirjauksia myös käytöstä perittävistä maksuista.
Yhteisten tilojen käytöstä ja esimerkiksi varaussäännöistä päättää taloyhtiön hallitus. Hallituksen pitää kuitenkin huomioida yhdenvertaisuus eli kaikilla asukkailla täytyy olla mahdollisuus käyttää yhteisiä tiloja. Jos sääntöjä halutaan kirjata järjestyssääntöihin, olisi järjestyssääntöjen muutos suositeltavaa viedä yhtiökokouksen vahvistettavaksi.
”Yhteisten tilojen käytölle voidaan määritellä pelisääntöjä järjestyssäännöillä. Säännöistä ei kuitenkaan kannata tehdä kovin yksityiskohtaisia, vaan hallitus voi käsitellä mahdollisia häiriöitä tai sääntöjen rikkomuksia tapauskohtaisesti”, sanoo Kiinteistöliiton juristi Minni Yli-Olli.
Jos joku aiheuttaa yhteisissä tiloissa toistuvasti häiriötä, hallitus voi harkita esimerkiksi käyttöoikeuden eväämistä.
Tilojen käyttötarkoituksen muutoksesta yhtiökokouksen päätös
Jos taloyhtiössä halutaan muuttaa yhteisten tilojen käyttötarkoitusta esimerkiksi muuttamalla tarpeettomaksi jäänyt kylmäkellari varastotiloiksi, asia täytyy viedä yhtiökokouksen päätettäväksi. Yhtiökokous päättää käyttötarkoituksen muutoksesta enemmistöllä. Jos tilat on yhtiöjärjestyksessä määritelty osakashallintaisiksi, käyttötarkoituksen muuttamiseen tarvitaan jokaisen osakkaan suostumus. Yhtiöjärjestyksessä mainitun käyttötarkoituksen muutos on hyvä päivittää myös yhtiöjärjestykseen.
”Toisinaan käyttötarkoituksen muutos voi vaatia myös rakentamisluvan. Tämä kannattaa selvittää kaupungin rakennusvalvonnasta”, Minni Yli-Olli neuvoo.
Yhteyshenkilöt
Minni Yli-Ollijuristi
Puh:09 1667 6361minni.yli-olli@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen27.8.2026 15:12:20 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen torstaina 27.8.2026 antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.
Sähköautojen latauspisteet yleistyneet taloyhtiöissä merkittävästi25.8.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Sähköautojen latauspisteet ovat yleistyneet taloyhtiöissä merkittävästi, ilmenee Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Useammassa kuin joka kolmannessa taloyhtiössä on vähintään yksi latauspiste. Vuonna 2017 tehdyssä kyselyssä vain kolme prosenttia vastaajista kertoi, että taloyhtiössä on vähintään yksi latauspiste. Vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä näin kertoi vajaa viidesosa vastaajista.
Asumismenojen kasvu kiihtyy jälleen18.8.2026 09:08:00 EEST | Tiedote
Asumismenojen kasvu kiihtyy jälleen tänä vuonna, ilmenee Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton Pellervon Taloustutkimus PTT:lla teettämästä selvityksestä. Asumismenot kasvavat keskimäärin 2,7 prosenttia.
Kiinteistöliitolta apua taloyhtiön hallitustyöhön12.8.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
Tulitko keväällä valituksi taloyhtiösi hallitukseen? Jos tehtävä on sinulle uusi, saatat kaivata neuvoja sen huolelliseen hoitamiseen. Kiinteistöliitto on koonnut taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöillä on käytössään myös kattavat neuvonta- ja koulutuspalvelut.
Anssi Salonen Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajaksi11.8.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton omistaman Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu tekniikan tohtori Anssi Salonen, 49. Salonen siirtyy Kiinteistömediaan A-Insinöörien ESG- ja hankekehitysjohtajan tehtävästä. Hän aloittaa Kiinteistömediassa lokakuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme