Yli puolet johtajista ennakoi yrityksensä kohtaavan vakavan tietoturvatapahtuman vuoden sisällä
2.6.2026 09:45:00 EEST | Telia Finland Oyj | Tiedote
Erityisesti suurissa, yli 100 miljoonan euron liikevaihdon, yrityksissä uskotaan vakavan tietoturvatapahtuman todennäköisyyteen muita yrityksiä enemmän.

Telian tuore yrityspäättäjille tekemä kysely kertoo Suomen yrityskentän tietoturvavarautumisesta ristiriitaisen kuvan. Yritysten arki koetaan likimain yksimielisen tietoturvalliseksi ja yli puolet yrityspäättäjistä luottaa siihen, että ongelmat havaitaan ajoissa. Toisaalta kaksi kolmesta heistä kertoo edustamansa yrityksen kohdanneen viimeisen vuoden aikana ainakin joitain tietoturvaan liittyviä ongelmia.
”Varautuminen on selvästi toiminut. Yritykset ovat kohdanneet tietoturvaan liittyviä ongelmia, mutta ne eivät ole onnistuneet horjuttamaan liiketoiminnan jatkuvuutta”, Telian kyberturvaliiketoiminnan johtaja Pirkko Filtness arvioi.
Näkemyserot jakavat yrityspäättäjiä kysyttäessä tulevista kyberhaasteista. Kyselyyn vastanneista 45 prosenttia ei pidä lainkaan tai kovin todennäköisenä, että heidän yrityksensä kohtaisi vakavan tietoturvatapahtuman seuraavan vuoden aikana, mutta vastaavasti 51 prosenttia arvioi tämän vähintään melko todennäköiseksi.
”Erityisesti suurissa, yli 100 miljoonan euron liikevaihdon, yrityksissä uskotaan muita yrityksiä enemmän vakavien tietoturvatapahtumien todennäköisyyteen vuoden sisällä. Kyseisessä vastaajajoukossa korostuu muita useammin se, että johtajat pitävät vakavia tietoturvatapahtumia erittäin todennäköisenä”, Filtness sanoo.
Näkemyseroja tietoturvasta löytyy myös toimialojen välillä. Kaupan alan yrityksissä peräti 65 prosenttia päättäjistä ei pidä vakavia tietoturvatapahtumia seuraavan vuoden aikana kovin todennäköisinä. Vastaavasti teollisuusalan yrityspäättäjistä puolet arvioi lähitulevaisuuden vakavat tietoturvatapahtumat melko tai erittäin todennäköisiksi.
”Tärkeintä on varautuminen tietoturvauhkiin. Päättäjistä 43 prosenttia arvioikin, että yritys on erittäin hyvin valmistautunut tietoturvatapahtumien aiheuttamiin häiriöihin”, Filtness summaa.
Lisätietoa kyselytutkimuksesta
Telian Kantarilla teettämään kyselytutkimukseen vastasi 120 suomalaista tietoturvan parissa työskentelevää yrityspäättäjää. Haastattelut toteutettiin puhelinhaastatteluna ja aineisto kerättiin huhti-toukokuussa 2026. Tulosten virhemarginaali on enimmillään noin ±9 prosenttiyksikköä (95 % luottamustaso, n=120).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiKuvat
Linkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3000 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,2 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2025 oli 7,3 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Puhelimen datankäyttö ulkomailla – huomioi nämä viisi asiaa lomamatkalla10.7.2026 08:34:54 EEST | Tiedote
Kesälomakausi vie useat suomalaiset ulkomaille ja mukana kulkee puhelin, jonka rooli lomailijan apurina on kasvanut. Telia muistuttaa, että pienellä ennakoinnilla puhelimen käyttö ulkomailla on sekä turvallista että vaivatonta.
Apple iPhone 17 nousi Telian kesäkuun myydyimmäksi puhelimeksi – kierrätyspuhelinten myynti kasvoi yli 50 prosenttia1.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Myydyimpien puhelinten tilastot jakautuvat tasaisesti Applen ja Samsungin kesken. Kärkikymmenikön ulkopuolella kierrätyspuhelinten myynti kasvaa vahvasti. Älykelloissa lasten kellopuhelimet pitävät pintansa läpi kesän.
Raivo Rosts nimitetty Telian kuluttajaliiketoiminnan johtajaksi25.6.2026 12:31:11 EEST | Tiedote
Raivo Rosts on nimitetty Telia Finlandin kuluttajaliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 3.8.2026 alkaen.
Telia estää kuukausittain lähes 5 miljoonaa siirtymää huijaussivustoille – suojaus laajenee mobiililaajakaistoihin11.6.2026 08:20:18 EEST | Tiedote
Telian puhelinliittymissä käytössä oleva suojaus estää asiakkaita siirtymästä tunnistetuille huijaus- ja haittasivustoille. Toimivaksi osoittautunut suojaus laajenee nyt mobiililaajakaistoihin ja uuteen Telia Rehti netti -liittymävalikoimaan
Telia toimii Nato Innovation Range -testaustoiminnan virallisena yhteyksien tarjoajana10.6.2026 12:16:59 EEST | Tiedote
Telia Finland toimii virallisena yhteyksien toimittajana NATO Innovation Rangen (NIR) Suomen testaustoiminnassa. Viimeisin testaustapahtuma on järjestetty 1.–10. kesäkuuta 2026 Joensuussa, Turussa, Oulussa ja Riihimäellä. Testaustoiminta tuo yhteen suomalaisen puolustus- ja turvallisuusteknologian yritykset, NATO:n ja kansainväliset liittolaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
