Polarisaatio ymmärryksen puutetta

Metsäammattilaiset kokevat metsäkeskustelun ja metsäuutisoinnin polarisoituneeksi (Suuri metsäammattilaiskysely 2025). Polarisoitumisen tärkeimpinä syinä nähdään sosiaalisen median algoritmeja, jotka korostavat vastakkaisia mielipiteitä (97%), medioiden negatiivisista uutisista saatava hyöty (95%) ja metsiin liittyviä ristiriitaisia tavoitteita (94%). Myös tietämättömyys useista asioista nähtiin polarisoivana tekijänä. Helsingin sanomien (68%) ja YLE:n valtakunnan uutisten (67%) nähtiin uutisoivan metsäasioista negatiiviseksi.

Polarisointia kasvattaa myös metsäsektorin moninaisuus. On hyvin tavallista, että metsäuutisoinnissa, mielipidekirjoituksissa ja sosiaalisen median keskusteluissa metsäsektorin eri toimijat sekoittuvat. Osallistujilla on varmasti vahva näkemys oman mielipiteensä perustana, mutta perusta on usein hyvin hatara.

Ympäristöjärjestöjen, vihreiden ja vasemmistoliiton viestinnässä toistuu nykyään väite, jonka mukaan metsien käytön kestävyyttä voidaan parantaa jalostusasteen nostamisella. Väite kertoo räikeällä tavalla sen, ettei ymmärretä metsäsektorin toimintaa tai eri tekijöitä. Puun jalostusasteella ja metsätaloudella on yhtä vähän tekemistä keskenään, kuin kaivoksella ja autossa käytettävällä akulla tai maataloudella ja irtokarkin maulla. Jalostus on puhtaasti metsäteollisuuden toimintaa, jossa hyödynnetään metsätalouden tuottamaa puuta. Metsäteollisuus ei kasvata puuta, vaikka yritykset toki omistavat metsiä.

Politiikat politikoinnin pelinappuloina

Myös vaatimukset, joissa poliitikkoja vaaditaan tekemään päätöksiä metsien käyttöön liittyen, kertovat tietämättömyydestä. Metsän omistajalla on ja tulee olemaan valta päättää, mitä metsissä tehdään. Päätökset yleensä perustuvat kuviokohtaiseen suunnitteluun, eli metsävaratietoon ja metsäasiantuntijan antamaan tietoon siitä, mikä on mahdollista ja mikä suositeltavaa. Päätöksen tekee aina omistaja. Metsäpolitiikalla voidaan rajoittaa ja hankaloittaa metsien käyttöä, tai kannustaa kestävän metsänhoidon toteuttamiseen ja myös luonnon monimuotoisuutta vahvistavaan toimintaa. Metsänomistajan päätösvalta on perustuslaissa suojattu, ja niin sen tuleekin olla.

Kun seuraa metsäpoliittista uutisointia ja eri tahojen esittämiä vaatimuksia rajoittaa metsien käyttöä, metsäammattilaisten on vaikea olla ihmettelemättä sitä, kuinka heikoilla tiedoilla asioita vaaditaan tehtäväksi. Ihmetellä täytyy myös sitä, että vaatimuksiin ei edes kysyttäessä liitetä mitään konkreettisia toimia, millä väitettyyn tulokseen päästäisiin. Todennäköistä onkin, ettei vaatijat ymmärrä itsekään metsien kasvatuksesta kovinkaan paljoa, joten he eivät välttämättä edes ymmärrä kysymystä. Vain harvalla poliitikolla, tai muillakaan suomalaisilla, on syvempää ymmärrystä metsäalasta ja muut ovat lähinnä nukkeja, jotka ovat suuressa vaarassa joutua ”helppouskoiseksi hölmöksi”.  Helppouskoinen hölmö kirjoittaa vahvalla tunteella sosiaaliseen mediaan jostain asiasta usein toistaen kuulemaansa tarinaa. Faktojen osoittautuessa vääriksi, moni alkaa sitten puolustamaan esittämäänsä näkemystä, joka johtaa tietysti asian polarisoitumiseen.

Erityisen herkkä kohderyhmä epäasialliselle vaikuttamiselle on lapset ja nuoret, jotka eivät ole ympäristöjärjestöjen vaikuttamiselta turvassa. Lapsia jopa kädestä pitäen autetaan kirjoittamaan päättäjille kirjeitä, joiden sisällöstä vastaa tosiasiallisesti lapseen tuolla hetkellä vaikuttava aikuinen. Jopa alle kouluikäiseen lapseen istutetaan huoli maailmasta, jota lapsen ei pitäisi joutua kantamaan. Lapselle tarjotaan sitten ”ratkaisu”, joka auttaa ympäristöjärjestöjen viestintää, ei maailmaa. Lapsi saa palkinnoksi esimerkiksi partiolaisen Panda -merkin ja mahdollisesti koko lapsuuden kestävän ympäristöahdistuksen.

”Turvallinen” sivuraide

Kun metsäammattilainen yrittää metsäkeskusteluissa kysyä konkreettisia asioita, joista ei vaatimusten esittäjillä ole ymmärrystä, joudutaan herkästi sivuraiteelle. Hakkuiden ilmastovaikutuksista keskustellessa aletaan puhumaan maaperän hiilivarastoista tai luonnon monimuotoisuudesta. Jos puhutaan luonnon monimuotoisuudesta, metsätalouden luonnonhoitotyö herkästi mitätöidään tai supistetaan näkökulman pinta-alaa ja aikajännettä. Joskus aletaan puhua lajeista, joiden ahdingon syyt voivat olla ihan muualla, kuin metsätaloudessa. Suomen metsien sijasta puhutaankin yksittäisten avohakkuiden vaikutuksista muutaman vuoden aikajänteellä ja unohdetaan kaikki muut metsät, sekä hakkuiden siirtyminen. Luonnollisesti vaikutukset kuitenkin yleistetään koskemaan kaikkea metsien käyttöä ja kaikkia metsien ikävaiheita.

Metsäuutisoinnissa ja metsäkeskustelussa on totuttu turvalliseen tilaan, jossa metsäalaa voi haukkua ilman riskiä kritiikistä. Metsäala on pahis ja sillä hyvä. Kun ei uskalleta sanoa ääneen ”olet väärässä”, tai annetaan väärien tietojen mennä vain omalla painollaan ohi, suojellaan tuota turvallista tilaa. Se ei vie metsäkeskustelua eteenpäin, vaan toimii ainoastaan jarruna eri näkemyksien arvioinnille metsien, luonnon tai ilmaston näkökulmista.

Turvallista tilaa suojelee myös se, että metsäammattilaiset eivät ole kiinteä osa metsäuutisointia ja metsäkeskustelua. Toimittajat löytävät haastateltaviksi metsäorganisaatioiden johtajia, jotka viestivät organisaatioviestintää, eivätkä valitettavasti myöskään puolusta omaa henkilöstöään. On melko harvinaista lukea lehdestä, miten metsäjohtaja sanoisi ääneen heidän työntekijöidensä olevan alan huippuosaajia, tai että he korostaisivat henkilöstönsä arvoja luonnon puolustajina.

Koska voidaan todeta, että metsäkeskustelu on polarisoitunutta ja että siinä toistuu käytännössä aina samat ylimalkaiset väitteet, mutta keskustelua ei saada vietyä konkretiaan, ei liene väärin todeta, että polarisaatio johtuu pitkälti puutteista tiedoissa. Toki oma mausteensa on sillä, että metsäkeskustelun polarisaatio hyödyttää taloudellisesti ja/tai poliittisesti tiettyjä tahoja, mutta sekin hyöty ulosmitataan nimenomaisesti polarisaatiota ylläpitämällä ja vahvistamalla. Faktoista välittämättä.

Metsäammattilaiset vaativat nykytilan tunnustamista

Metsäalan historia vaikuttaa edelleen tänään arkeemme. 50-100 vuotta sitten tehtyjen toimien vaikutuksia on edelleen nähtävillä. Valitettavasti ne myös näkyvät metsäkeskusteluissa ja uutisoinnissa tavalla, jonka perusteella moni luulee muinoin tehtyjen toimintatapojen olevan edelleen vallalla.

Vanhaa maailmaa uutisoidaan, kuin se olisi vielä olemassa. Liian usein lehtijutuissa todistetaan, miten kritisoidaan toimintaa, jota ei ole harjoitettu vuosikymmeniin. Poliitikot antavat oman höysteensä soppaan toistellen jutuissa faktoina kerrottuja väitteitä ja esittävät itse keksimiään tai muilta kuulemiaan ”ratkaisuja” ongelmiin, joita on käytetty jo pitkään metsäalalla. Lähes kaikki uutisoidut vaatimukset ottaa käyttöön jokin menetelmä ovat suoraan luettavissa Hyvän metsänhoidon ohjeista. Ne ovat olleet käytössä metsäalan arjessa pitkään. Hyvä tuore esimerkki on lakiuudistus lintujen pesintäaikaisten hakkuiden rajoittamisesta. Arkiselle käytännölle haluttiin lakisääteinen vahvistus, joka ei muuta oikeastaan mitään.

Metsäala on muuttunut 1980 -luvun jälkeen todella paljon. 1990 -luvulta lähtien kiinteä osa alan arkea on ollut luonnon monimuotoisuuden lisääminen ja vesiensuojelu. Metsäala on kokonaisuudessaan erittäin sitoutunut ympäristötyöhön ja korjaa historian jälkiä joka päivä. Vielä sille ei ole annettu työkaluja vaihtaa historiaa, joten työtä joudutaan tekemään vielä pitkään. Tässä työssä auttaa vahvan luontosuhteen omaava henkilöstö, joka kehittää metsätaloutta koko ajan kestävämmäksi kaikista näkökulmista sitoutuneesti ja intohimolla.

Metsäammattilaiset vaativat, että toimittajat kirjoittaisivat metsäalan toiminnasta totuudenmukaisesti niin kuin metsäalalla toimitaan nykyään ja tarkastaisivat juttuja tehdessään faktat ennen julkaisemista. Virheitäkin alalla sattuu, kun satatuhatta leimikkoa vuodessa toteutetaan ihmisten toimesta. Tapauskohtainen uutisointi on tärkeää, mutta totuudenmukaisen viestinnän kannalta on vielä tärkeämpää, ettei anneta virheen perusteella yleistettyä kuvaa koko alasta. Mittakaavan kertominen ymmärrettävästi on toimittajan osaamista.