Talentia: Sosiaalihuoltolain säästöpaketti vähentää palveluja ja henkilöstöä – ja tulee kalliiksi
4.6.2026 07:46:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen esitystä sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Talentia katsoo, että uudistus heikentää asiakkaiden ja sosiaalihuollon ammattilaisten oikeusturvaa, kasvattaa kustannuksia ja vaarantaa sosiaalipalvelujen saatavuuden eri puolilla Suomea.

Hallitus on kertonut tavoittelevansa sosiaalihuoltolain uudistamisella muun muassa sosiaalipalvelujen laadun parantamista ja ennaltaehkäisevän työn vahvistamista. Talentia korostaa, että näitä tavoitteita pystyttäisiin edistämään myös nykyisellä lainsäädännöllä.
– Lakiesitys näyttäytyy ennemminkin säästöpakettina, jonka tarkoitus on vähentää palveluja ja sosiaalialan henkilöstöä. Tällä saadaan ehkä pikasäästöjä, mutta kun ihmiset eivät saa apua ajoissa, ongelmat kasaantuvat ja johtavat lopulta kalliimpien palvelujen tarpeeseen. Seurauksena ei ole toimivampi sosiaalihuolto, vaan enemmän epäselvyyttä, viiveitä ja inhimillistä hätää, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Sosiaalihuolto on vaarassa muuttua epäselväksi
Sosiaalihuolto muuttuisi uudistuksessa nykyistä epäselvemmäksi: Lakiesityksessä ohjausta lain toimeenpanossa väljennettäisiin. Hyvinvointialueet voisivat itse päättää sosiaalihuollon ja palvelujensa sisällöstä, eikä selkeitä valtakunnallisia velvoitteita enää olisi. Asuinpaikka määrittäisi sen, saako ihminen apua vai ei.
Epäselväksi jää myös kuka saa jatkossa omatyöntekijän. Talentia ihmettelee, miksi sosiaalihuollossa omatyöntekijyyttä heikennetään, kun samaan aikaan terveydenhuollossa sitä pyritään vahvistamaan.
– Kun lainsäädäntö on tulkinnanvaraista ja samanaikaisesti leikataan palvelujen rahoituksesta, asiakkaan oikeus saada apua muuttuu epäselvemmäksi. Palvelujen laatu ja saatavuus alkavat vaihdella alueittain. Tämä lisää eriarvoisuutta Suomessa, Karsio sanoo.
Tulkinnanvarainen lainsäädäntö kasvattaa entisestään sosiaalialan ammattilaisten työn kuormitusta. Lakiesitys on epäselvä esimerkiksi sen suhteen, kuka vastaa asiakkaan tilanteesta, päätöksenteosta ja palvelujen toteuttamisesta.
Valitukset, kantelut ja pitkät oikeusprosessit todennäköisesti yleistyisivät ja byrokratia kasvaisi. Myös nämä lisäisivät työntekijöiden kuormitusta – ja kustannuksia.
– Sosiaalihuollossa tehdään päätöksiä, joilla voi olla vaikutuksia ihmisen turvallisuuteen, terveyteen ja jopa henkeen. Vastuiden on oltava selkeitä ja asiakkaiden oikeusturvan vahva, Karsio korostaa.
Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus vaikeutuvat
Talentia pitää ristiriitaisena sitä, että hallitus haluaa vahvistaa sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta, mutta samaan aikaan pyrkii säästöihin sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta tekevää henkilöstöä vähentämällä.
Lakiesityksen mukaan kymmenien miljoonien eurojen säästöjä tavoitellaan muun muassa vähentämällä asiakassuunnitelmia, perhepalveluja ja sosiaalista kuntoutusta. Nämä kaikki tarkoittavat sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen vaikeutumista. Tämän seurauksena asiakasturvallisuusriskit voivat kasvaa sekä työskentelyn vaikuttavuus ja tuloksellisuus vähentyä.
Talentia muistuttaa, että sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työskentelyyn, riittävään aikaan ja pysyvään ammattilaiseen. Erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden oikeus sosiaalityöntekijän osaamiseen pitäisi säilyttää.
– Miten sosiaalihuollosta tarjotaan sosiaalityötä ja sosiaaliohjausta, jos sosiaalityöntekijöitä ja sosionomeja vähennetään? Samalla työn vaativuus kasvaa ja odotukset lisääntyvät, Karsio ihmettelee.
Sosiaalihuoltolain uudistus aloitettava alusta
Talentia arvostelee hallituksen lakiesitystä siitä, ettei sen keskinäisiä yhteisvaikutuksia ole arvioitu riittävästi muihin käynnissä oleviin sosiaalihuollon lakihankkeisiin. Sen lisäksi ihmisten arkeen tulevat yhtä aikaa vaikuttamaan muun muassa sosiaaliturvaleikkaukset, asiakasmaksujen korotukset ja sääntelyn heikentäminen.
Myös Talentian aiemmin teettämä oikeudellinen arvio sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta nostaa esiin puutteet uudistuksen valmistelussa.
– Sosiaalihuoltolaki on keskeinen osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Nyt sosiaalihuoltoa uudistetaan kovalla kiireellä tavalla, joka ei paranna palvelujen laatua vaan perustuu lyhytnäköisiin säästöihin ja puutteelliseen vaikutusten arviointiin, Karsio sanoo.
Talentia vaatii sosiaalihuoltolain uudistuksen aloittamista alusta. Lakimuutoksen yhteisvaikutukset on arvioitava kokonaisuutena, perustuslain edellyttämät riittävät sosiaalipalvelut on turvattava ja sosiaalialan ammattilaiset on otettava mukaan lainsäädäntötyöhön.
Talentialla on sosiaalihuoltolain uudistamiseen ratkaisuehdotuksia, joiden pohjalta työtä on hyvä uudelleenkäynnistää.
>> Lue koko Talentian sosiaalihuoltolain uudistusta koskeva lausunto
>> Tutustu Talentian kannanottoihin sosiaalihuoltolain uudistukseen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Alle 15-vuotiaiden säilöönoton laajentaminen on väärä ratkaisu – lastensuojelua vahvistettava8.7.2026 07:52:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen esitystä, joka sallisi alle 15-vuotiaan rikoksesta epäillyn säilöönoton poliisin tiloissa jopa 72 tunniksi esitutkinnan turvaamiseksi. Esitys vaarantaa lasten oikeudet eikä ratkaise nuorisorikollisuuden juurisyitä.
Talentia: Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei korjaa ongelmia – kustannukset kasvavat6.7.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriön päivitetty sosiaalihuoltolakiesitys sisältää joitakin parannuksia, mutta keskeiset ongelmat ovat yhä ratkaisematta, arvioi sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentian kysely: Työttömyys on lisääntynyt räjähdysmäisesti vastavalmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja sosionomeilla10.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026, selviää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kyselystä vuosina 2025–2026 sosiaalialalta valmistuneille.
Valvontalaki uudistuu – epäkohdasta ilmoittaminen ei saa johtaa työpaikan menettämiseen9.6.2026 09:12:07 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain kehittämisessä on hyödynnettävä tutkittua tietoa ilmoitusvelvollisuuden käytön esteistä ja vahvistettava työntekijöiden oikeudellista asemaa, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus voi jättää tuhannet lapset ilman oikea-aikaista apua5.6.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme