Pikamaksamisen osuus tilisiirroista kasvoi vuonna 2025
4.6.2026 10:00:00 EEST | Suomen Pankki | Tiedote
Vain sekunneissa tapahtuvat maksut eli pikamaksut yleistyivät vuonna 2025. Euroalueen pankkien on pitänyt tammikuusta 2025 lähtien vastaanottaa ja lokakuusta lähtien lähettää asiakkaiden pikamaksuja. Pikamaksujen euromääräinen osuus kaikista tilisiirroista on jäänyt vielä pieneksi, vaikka pikamaksuja tehdään aiempaa enemmän.

Pikamaksuilla rahaa voi siirtää vastaanottajalle sekunneissa milloin tahansa päivästä riippumatta. Pikamaksujen kansallisia järjestelmiä on ollut käytössä useassa maassa. Eurooppalaisissa SEPA1-pikasiirroissa pikamaksuille on kuitenkin yhteiset säännöt ja standardit, joiden avulla pikamaksuja voi tehdä eri maiden välillä. Valtaosa suomalaisista pikamaksuista tehdään SEPA-pikasiirtoina.
SEPA-pikasiirrot ovat olleet käytössä jo vuodesta 20172, mutta niitä käytti aluksi vain rajattu joukko eurooppalaisia pankkeja. Vuonna 2025 vaiheittain voimaan tulleen pikamaksuasetuksen tavoitteena on tuoda pikamaksut laajemmin asiakkaiden käyttöön. Asetuksen tavoitteena on myös parantaa maksamisen turvallisuutta ja ehkäistä maksupetoksia3. Pankeille tuli lokakuussa 2025 velvoite tarjota palvelu maksunsaajan nimen varmistamiseksi. Asiakas onkin saanut pankiltaan viime lokakuusta lähtien varoituksen ennen tilisiirtoa, jos asiakkaan syöttämä vastaanottajan nimi on eri kuin pankkitilin haltijalla.
Lähetetyistä tilisiirroista aiempaa suurempi osa tehdään pikamaksuina. Suomeen ja ulkomaille tehtiin yhteensä 645 milj. tilisiirtoa vuoden 2025 toisella puoliskolla, ja niistä 79 milj. (12,3 %) tehtiin pikamaksuina. Pikamaksujen osuus kasvoi 3 prosenttiyksikköä vuoden 2024 toisesta puoliskosta. Tammikuusta 2025 lähtien kaikkien euroalueen pankkien on pitänyt vastaanottaa pikamaksuja, ja lokakuusta 2025 alkaen niiden kautta on pitänyt lähettää pikamaksuja. Sääntelyn muutos näkyy myös tilastojen luvuissa, ja lähetettyjen pikamaksujen osuus kasvoi 2 prosenttiyksikköä vuoden 2025 ensimmäiseltä puoliskolta toiselle. Lukumäärältään pikamaksuja tehtiin noin 20 milj. enemmän kuin vuonna 2024 vastaavana ajankohtana.
Pikamaksujen euromääräinen osuus kaikista tilisiirroista on jäänyt vielä pieneksi, vaikka pikamaksuja tehdään aiempaa enemmän. Kotimaahan ja ulkomaille tehtyjen tilisiirtojen 1 898 mrd. euron kokonaissummasta 5,3 % lähetettiin pikamaksuna vuoden 2025 toisella puoliskolla. Osuus kasvoi prosenttiyksikön verran ensimmäisestä puoliskosta. Suomalaisista pankeista tehtiin 401 mrd. euron edestä tilisiirtoja ulkomaille, ja näistä vain 8 mrd. euroa eli 2,1 prosentin osuus oli pikamaksuja.
Alun perin pikamaksuna pystyi siirtämään kerralla alle 100 000 euroa, mutta nykyisin sääntelyssä ei ole euromääräistä rajaa. Maksupalveluntarjoajat ja asiakkaat voivat kuitenkin itse asettaa haluamansa rajan.
Osa tässä tiedotteessa käsitellyistä luvuista on julkaistu maksuliiketilastojen puolivuosittaisessa dashboardissa.
Tilastoluvut ovat saatavilla myös rajapinnan kautta Suomen Pankin avoimen datan portaalista. Lisätietoa osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/avoin-data/.
Lisätietoja antavat
- Usva Topo, puh. 09 183 2056, sähköposti: usva.topo(at)bof.fi,
- Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2925, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi.
Seuraava maksuliiketilastojen puolivuosittainen tiedote julkaistaan 10.12.2026 klo 10.
---
1 Single euro payments area (SEPA) eli yhtenäinen euromaksualue.
2 Lisätietoja pikamaksamisen historiasta: https://www.europeanpaymentscouncil.eu/what-we-do/sepa-instant-credit-transfer.
3 Lisätietoa vähittäismaksamisesta Euroopassa: Miten eurooppalaisen vähittäismaksamisen autonomiaa tulisi parantaa? – Euro & talous.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Suomen Pankki ja OP Pohjola käynnistävät yhteistyön digitaalisen euron pilotissa14.7.2026 12:40:00 EEST | Uutinen
Suomen Pankki ja OP Pohjola ovat allekirjoittaneet sopimuksen osallistumisesta eurojärjestelmän digitaalisen euron pilottiin. Sopimus merkitsee uutta askelta digitaalisen euron valmistelutyössä ja vahvistaa suomalaisten toimijoiden osallistumista eurooppalaisen maksamisen tulevaisuuden rakentamiseen.
Bank of Finland and OP Pohjola launch cooperation in digital euro pilot14.7.2026 12:40:00 EEST | News
The Bank of Finland and OP Pohjola have signed an agreement on participation in the Eurosystem’s digital euro pilot. The agreement marks a new step in the preparatory work for a digital euro and strengthens the participation of Finnish actors in building the future of European payments.
Working together against new AI-enhanced cyber threats8.7.2026 12:00:00 EEST | Blog
The frontier artificial intelligence models are changing the nature of cyber threats. At the same time, they are also changing our understanding of where serious disruptions and systemic risks in the financial system may originate.
Referensränta och dröjsmålsräntor enligt räntelagen för tiden 1.7–31.12.202630.6.2026 12:37:38 EEST | Pressmeddelande
Referensräntan enligt 12 § i räntelagen (633/1982) är 2,5 % för tiden 1.7–31.12.2026.
Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.7.–31.12.202630.6.2026 12:37:38 EEST | Tiedote
Korkolain (633/1982) 12 §:n mukainen viitekorko ajanjaksona 1.7.–31.12.2026 on 2,5 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme