Viikonlopun sää on vaihtelevaa, sateisinta on lauantaina
4.6.2026 14:45:53 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Torstain ja perjantain hellepäivien jälkeen etelästä saapuva matalapaine tuo sateita etenkin maan länsiosaan. Myös ukkoset ovat paikoin mahdollisia.
Ilmatieteen laitoksen 4. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan lämmin sää jatkuu, ja helleraja ylittyy myös huomenna. Tänään hellelukemia on jo mitattu maan länsiosassa: lämpötila on noussut tähän mennessä ylimmillään 26,3 asteeseen Salossa ja Kankaanpäässä. Kyseessä on kuluvan vuoden viides hellepäivä.
Perjantaina helleraja ylittyy todennäköisimmin paikoin maan itä- ja pohjoisosissa. Sää on pilvisempää lännessä, missä lämpötila vaihtelee 20:n ja 25 asteen välillä. Lämpötilat ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia tai hieman tavanomaista korkeampia.
"Vaikka suuressa osassa maata onkin poutaista, sadekuuroja liikkuu tänään ja perjantaina eri puolilla maata. Sateiden seassa voi myös paikoin ukkostaa", Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eetu Rimo sanoo.
Etelästä saapuu lauantaiksi runsaita sateita
Perjantai-illan ja lauantaiyön aikana maan länsiosaan nousee sadekuuroja, ja lauantai-iltapäiväksi Suomeen on saapumassa etelästä laaja, yhtenäinen sadealue. Päivän mittaan sadealue liikkuu kohti pohjoista. Sateen vuorokausikertymät voivat olla maan länsiosassa paikoin 20–30 millimetriä. Sateiden seassa voi myös paikoin ukkostaa, ja etelässä tuuli muuttuu puuskaiseksi.
"Lännessä sateessa päivälämpötila voi jäädä alle 20 asteen, idän poutaisilla alueilla voidaan päästä lähelle 25 astetta", Rimo sanoo.
Sunnuntaina sateita tulee vielä lähinnä maan pohjoisosassa, mutta kertymät jäävät lauantaita alhaisemmiksi. Maan etelä- ja keskiosassa päivä on laajalti poutainen. Länsirannikon tuntumassa tuuli on puuskaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee – sää on viikonloppuna epävakainen23.7.2026 14:12:16 EEST | Tiedote
Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.
Viikonloppuna sää on muuttumassa sateisemmaksi ja viileämmäksi16.7.2026 13:17:39 EEST | Tiedote
Etelässä ja lännessä on mitattu viime päivinä hellelukemia, ja pohjoiseenkin on torstaina virrannut lämmintä ilmaa. Viikonlopuksi sää on kuitenkin muuttumassa sateisemmaksi ja samalla myös lämpötilat laskevat. Läntisillä merialueilla myös tuuli voimistuu ajoittain kovaksi.
Säässä on alkamassa lämpimämpi jakso – lämpötila nousee viikonloppuna hellelukemiin9.7.2026 14:21:36 EEST | Tiedote
Heinäkuun alku on ollut maan eteläosassa sateinen, mutta ensi viikolla korkeapaineen alue tuo Suomeen poutasäätä. Helteet yleistyvät jo viikonlopusta alkaen.
Kesäkuu rikkoi lämpöennätyksiä: Länsi-Euroopassa kuukausi oli mittaushistorian kuumin, globaalisti toiseksi lämpimin9.7.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan kesäkuu 2026 oli mittaushistorian lämpimin Länsi-Euroopassa ja toiseksi lämpimin maailmanlaajuisesti. Kuukauden aikana koettiin poikkeuksellisia helteitä ja merellisiä lämpöaaltoja, ja napa-alueiden ulkopuolisten merialueiden keskimääräinen lämpötila oli kesäkuun korkein koskaan mitattu.
Sää on viikonloppuna epävakaista ja sateista2.7.2026 15:26:54 EEST | Tiedote
Alkuviikon helteiden jälkeen Suomen sää viilenee ja muuttuu sateisemmaksi. Sen sijaan Länsi-Eurooppaan ennustetaan jälleen hyvin korkeita lämpötiloja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme