PopPaavali julkisti esiintyjänsä – mukana Raakasaga & Yökylä, Aino & Hajonneet, Rebekka Holi, Rami Helin Presents, God Given Ass ja Kauko Röyhkä & Röyhkeät
5.6.2026 12:08:33 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Paavalin seurakunnan tarjoama, Helsingin Vallilan loppukesän kohokohdaksi muodostunut ilmaisfestivaali PopPaavali järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 30. elokuuta. Luvassa on tuttuun tapaan monipuolinen kattaus kotimaisia, ajankohtaisia yhtyeitä ja DJ-musaa – kaikille avoin piknik-henkinen päivä Paavalinkirkon sisäpihalla.

PopPaavalin avaa tänä keväänä kaksi uutta soolosingleä julkaissut laulaja-lauluntekijä Raakasaga, joka esiintyy Yökylä-yhtyeen kanssa. Nuoresta iästään huolimatta Raakasaga on tehnyt musiikkia lähes kymmenen vuoden ajan – hän aloitti biittien tekemisellä ja on vuosien varrella laajentanut ilmaisuaan vähitellen räppiin ja laulamiseen. Yökylä-yhtye on erikoistunut hip hopin rytmiikkaan ja jazzin vivahteikkuuteen yhdistäen nämä tyylit omaleimaiseksi ja eläväksi soundiksi. Bändin musiikissa kuuluu vahva groove ja improvisaation vapaus ja luovuus. Yökylän ja Raakasagan yhteinen energia rakentaa kokemuksen, jossa rytmi, tunne ja aitous kohtaavat mieleenpainuvalla tavalla.
Raakasagan jälkeen PopPaavalin lavalla nähdään Aino & Hajonneet, vuonna 2020 perustettu yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat melodisen suomipunkin ja powerpopin risteyksessä. Kovassa nosteessa oleva bändi on kerännyt mainetta erittäin energisenä esiintyjänä. Aino & Hajonneet julkaisi syyskuussa 2025 jo neljännen albuminsa, ja uusi minialbumi Pääkallokiitäjä ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa.
Kolmantena esiintyvän helsinkiläisen laulaja-lauluntekijä Rebekka Holin musiikissa sekoittuvat herkkä folk, leikkisä tarinankerronta ja rouhea räimekin, joiden liitto saa aikaan vastustamattoman yhdistelmän. Holin lyriikka kertoo usein pienistä havainnoista ja ohikiitävistä hetkistä – arjen tarkkanäköisestä runoudesta. Eläytyvä ja persoonallinen Holi esiintyy PopPaavalissa duo-kokoonpanolla.
Musiikin monitoimimies, muusikko-lauluntekijä Rami Helin julkaisi alkuvuodesta 2026 Euroopan synkkää historiaa käsittelevän The Joyful Apocalypse -soolodebyyttinsä nimellä Rami Helin Presents. Kunnianhimoinen levy yllätti niin kuulijat kuin mediankin poikkeuksellisen vahvalla biisimateriaalillaan ja soundillaan, jossa Beach Boys kohtaa Saimaan ja käy moikkaamassa myös Tehosekoitinta ja David Bowieta psykedeelisimmillään. Rami Helin Presents soittaa PopPaavalissa seitsenhenkisellä kokoonpanolla.
Rami Helinin sinfoniaanisten säkeiden jälkeen vuorossa on konstailematonta punkrockia Kalliosta: God Given Ass. Yhtyeen nykykokoonpanossa vaikuttavat Otto Grundström (laulu), Tommi Kanerva (kitara), Pyry Keskinen (kitara), Reeta Pankka (basso) ja Niila Kunnari (rummut). God Given Ass palasi luovan tauon jälkeen lavoille pari vuotta sitten, ja siirtyi komeasti takaisin vinyylikantaan viime syksynä julkaistulla, bändin nimeä kantavalla pitkäsoitolla.
PopPaavali 2026 huipentuu Kauko Röyhkä & Röyhkeät -keikkaan. Kauko Röyhkä tunnetaan pitkän linjan rockmuusikkona ja kirjailijana, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja kirjoillaan. Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Kauko Röyhkä & Röyhkeät soittaa Kauko Röyhkä & Narttu -aikakauden suosituimpia biisejä, settiin kuuluu muun muassa Lauralle, Majavalakki ja Paska kaupunki. Röyhkeät koostuu pitkän linjan muusikoista, yhtyeen tuoreimpana vahvistuksena tavataan Kingston Wall -basisti Jukka Jylli.
Artistien vaihtojen aikana levyjä soittavat Thee Ultra Bimboosin kitaristina ja Fox Confessionin laulajana tunnettu Maria Laiho a.k.a. DJ Diktatura, kirkkoherra Kari Kanala DJ Pastori Kanalan Pyhäkoulu -setillään sekä DJ Nancy Imatra.
Ulkoilmassa järjestettävään tapahtumaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -kokoiset seurueet omin piknik-eväin varustautuneena. Myös lapset ja lemmikit ovat tervetulleita asianmukaisesti varustautuneina. Lapsille suosittelemme kuulosuojaimia. Lemmikillisiä seurueita pyydämme varaamaan lemmikille mukaan oman juoma/ruoka-astian ja seuraamaan eläimen viihtyvyyttä ihmisjoukossa ja normaalia kaupunkihälyä kovemmassa äänenpaineessa. Alueella ei ole anniskelua, mutta tarjolla on piknik-vilttejä, vesipisteitä sekä yleisö-WC:t.
30.8. PopPaavali (Paavalinkirkko, Sammatintie 5, Helsinki)
Aikataulu:
15.30-16.00 DJ Diktatura
16.00-16.40 Raakasaga & Yökylä
17.00-17.40 Aino & Hajonneet
18.00-18.40 Rebekka Holi Duo
19.00-19.40 Rami Helin Presents Band
20.00-20.40 God Given Ass
21.00-21.45 Kauko Röyhkä & Röyhkeät
21.45-22.00 DJ Diktatura
Lämpimästi tervetuloa mukaan PopPaavali-päivään! Vapaa pääsy!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Konneveden Naisten viikko -festivaalin ensimmäisen päivän maksulliset tapahtumat myivät loppuun20.7.2026 10:58:23 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko starttasi lauantaina 18. heinäkuuta ja tapahtuman maksulliset ohjelmat, näyttelijä Eija Ahvon ja pianisti Maija Ruuskasen Rakas Eeva Kilpi -esitys Konneveden kirkossa ja Michelin-kokki Kim Mikkolan loihtimat Myrsky lautasella Shakespearen tapaan -kattaukset Väentalolla myivät ääriään myöten täyteen. Festivaali jatkuu tänään maanantaina päättyen trumpetisti Verneri Pohjolan ja lyömäsoitintaiteilija Mika Kallion klo 18.00 alkavaan Fallen Trees -konserttiin Konnevesisalissa.
Uusi kirjallisuustapahtuma Vihdin Kirjaraitti avaa kirjasyksyn 2026 – tähtivieraina Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Maija Vilkkumaa14.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihdin Kirjaraitti on lauantaina 5. syyskuuta 2026 ensimmäistä kertaa järjestettävä kirjallisuustapahtuma Vihdin kirkonkylän keskustan historiallisella raitilla. Ensimmäisen Vihdin Kirjaraitin vieraina ovat kirjailijat Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Matti Rautaniemi, sukututkija Torsti Salonen ja tietokirjailija Anna Perälä. Kirjaraitin iltaklubilla Vihdin Kinon salissa esiintyy Maija Vilkkumaa – yksi maamme suosituimmista poptähdistä – harvinaisella soolokeikalla. Vilkkumaa kertoo myös vuonna 2013 julkaistusta romaanistaan Nainen katolla, joka on saanut uuden elämän kesäkuussa 2026 julkaistuna äänikirjana.
Konneveden Naisten viikko ja Jyväskylän taidemuseo pilottiyhteistyöhön – Galleria Kauppatie esittelee nykytaidetta konnevetisten yritysten tilossa8.7.2026 12:00:10 EEST | Tiedote
Jyväskylän taidemuseon tuottama, 1. heinäkuuta Konnevedelle avattu Galleria Kauppatie -taidenäyttely esittelee teoksia Jyväskylän kaupungin taidekokoelmista ja kutsuu kävijät tutustumaan samanaikaisest nykytaiteeseen, Konneveden Naisten viikkoon ja konnevetiseen kyläelämään. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Naisten viikon kanssa, jota vietetään 18.–20.7.2026.
Kuukausi Konneveden Naisten viikko -festivaaliin – mukana ohjelmassa muun muassa Verneri Pohjola, Tommi Korpela, Eija Ahvo ja Suomen ensimmäinen K-Market Galleria18.6.2026 12:17:00 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko lähestyy! Heinäkuun puolivälissä järjestettävä poikkitaiteellinen festivaali tuo yhteen tulkitsijoita, esiintyjiä ja ajattelijoita arkkitehtuurista filosofiaan ja runoudesta kulinariaan. Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta -pääteema lävistää koko festivaalin ja tapahtumat nivoutuvat yhteen lyriikan punaisella langalla. Maksullisten tapahtumien, kuten Verneri Pohjolan ja Mika Kallion Fallen Trees -konsertin, näyttelijä Tommi Korpelan ja Pami Karvosen tähdittämän Johanneksen matkassa -konsertin ja näyttelijä Eija Ahvon tulkitseman Rakas Eeva Kilpi! -esityksen lisäksi luvassa on runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa. Naisten viikko on tunnettu myös yllätyksistään: Missä muualla kuin Naisten viikolla vaikkapa harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen voi putkahtaa haitareineen pakastimesta? Liput maksullisiin tapahtumiin ovat myynnissä Tiketissä.
Kesähitti puun takaa kaataa genrerajoja – Palovaara: Mustelmilla kuultavissa suoratoistoissa juhannusaattona18.6.2026 12:07:39 EEST | Tiedote
Juuri kun Suomi on menossa kiinni ja hiljentymässä juhannuksen viettoon, alkaa tapahtua: Palovaara-yhtye julkaisee ennalta varoittamatta ensimmäisen singlensä Mustelmilla. Singlen ensisoitto on käynnissä yksinoikeudella Rumba-lehden verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme