Kesäinen avaus Riihimäellä: Erämessut liikkeelle uutisilla ja elämyksillä
5.6.2026 17:18:36 EEST | Expomark | Tiedote
Riihimäen Erämessut käynnistyivät perjantaina 5.6. reippaasti keräten ensimmäisenä päivänä paikalle yli 7500 metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnon ystävää. Mukana on yli 250 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja mahdollisuuksia kokeilla. Tunnelma messualueella oli alusta asti innostunut, kun joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi jälleen yhteen uusia ja vanhoja tuttuja.

Suuria uutisia Eränkävijöiden uudesta kaudesta
Ensimmäisen messupäivän yksi puhutuimmista hetkistä koettiin, kun Summit Suomesta tuttu Jani Grönlund ja arktinen survivalisti Sakari ”Sakke” Raappana julkaistiin syksyllä alkavan suositun Eränkävijät-sarjan uuden kauden vetokaksikoksi. Uutinen paljastettiin yleisölle Riihimäen Erämessuilla.
Uusi kausi lupaa entistä autenttisempaa ja raaempaa eräelämää, jossa perinteiset taidot, äärimmäiset olosuhteet ja aidot kokemukset ovat keskiössä.
– “Parhaana muistona kaudesta jää yhteinen onnistuminen tuulastusreissulla. Siinä oli Ahti serkkuineen suopeana, kun ite taotulla atraimella Saimaan jylhissä maisemissa pääsi upottamaan piikit paksuun hauen niskaan”, Grönlund tunnelmoi.
Ensimmäinen Suuri suomalainen retkeilypalkinto jaettiin
Perjantaina Erämessuilla jaettiin ensimmäistä kertaa Suuri suomalainen retkeilypalkinto, jonka tavoitteena on huomioida vastuullisia ja esimerkillisiä suomalaisia retkeilykohteita, -tuotteita ja retkeilyn puolesta toimineita henkilöitä.
Suuren suomalaisen retkeilypalkinnon saivat Uudenmaan virkistysalueyhdistys (UUVI) laadukkaasta ja vastuullisesta lähivirkistysalueiden ja reittien kehittämisestä, Ali Leiniö (1976–2026) postuumisti vaellusretkeilyn vaikuttajana ja tuhansia inspiroineiden vaellusvideoiden tekijänä, Wild Adventures Northin Auroraw Premium -keitinlaatikko innovatiivisena, Suomessa valmistettuna talviretkeilyn turvallisuutta parantavana tuotteena sekä Metsähallituksen luontopalveluiden Neitikosken esteetön reitti, joka mahdollistaa luontoelämykset kaikille – erikoispalkinnon jakoi Rammat retkeilijät ry.
Tiedote: Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaahttps://www.sttinfo.fi/tiedote/72107720/suurella-suomalaisella-retkeilypalkinnolla-nelja-voittajaa?publisherId=754650&lang=fi
Viikonloppu täynnä ohjelmaa ja elämyksiä
Erämessujen ohjelma jatkuu vilkkaana koko viikonlopun. Lauantaina Retkinikkarin lavalla aloitetaan päivä Kansallispuistobongarien aamukahveilla, ja iltapäivällä sukelletaan pohjoisiin teemoihin arktisen iltapäivän merkeissä. Kokonaisuus käynnistyy Luonto muutoksessa -paneelikeskustelulla klo 12.30 Retkinikkarin lavalla.
Messualueella kannattaa piipahtaa myös Beretta Areenalla, jossa juhlistetaan 500-vuotiasta Berettaa. Lisäksi messuilla nähdään Rapalan ja Joutsenen 90‑vuotisjuhlavuosien erikoisohjelmia.
Lauantai huipentuu Erämessut Goes Aukiot -tapahtumaan, joka levittäytyy Riihimäen keskustan kolmelle aukiolle.
Sunnuntaina Erämessut tarjoavat edelleen runsaasti ohjelmaa, keskusteluja, kokeiltavaa ja kohtaamisia koko perheelle.
”Riihimäen Erämessuilla yhdistyvät perinteet ja uutuudet. Ihmiset tulevat tänne tapaamaan toisiaan, kokemaan messujen klassikoita ja hakemaan inspiraatiota luontoon. Ja joka vuosi tarjoamme myös jotain uutta. Tänä vuonna olemme erityisen iloisia saadessamme mukaan Soveltavan retkeilyn alueen, Nuku yö Erämessuilla -tapahtuman maauimalassa sekä kaupunkifestaritunnelmaa Erämessut Goes Aukiot -tapahtuman myötä,” sanoo Erämessujen messujohtaja Ninni Manninen.
Riihimäen Erämessut järjestää Expomark Oy, joka on osa Suomen Messut konsernia. Yhteistyössä on vahvasti mukana Riihimäen kaupunki sekä laaja verkosto alan yhdistyksiä ja yrityksiä.
Tapahtuma on avoinna:
pe 5.6. klo 10-18, la 6.6. klo 10-18 ja su 7.6. klo 10-17
Tutustu ohjelmaan ja näytteilleasettajiin: eramessut.fi
Median akkreditoituminen, tapahtuman ja näytteilleasettaijen tiedotteet: eramessut.fi/uutishuone
Lisätietoja:
Ninni Manninen, messujohtaja, Expomark Oy
050 362 6051, ninni.manninen@expomark.fi
Median palvelut:
Taina Hiekkataipale, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, Expomark Oy
040 550 5950, taina.hiekkataipale@expomark.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ninni ManninenMessujohtajaExpomark Oy
Riihimäen ja Helsingin Erämessut
Taina Hiekkataipalemarkkinoinnin ja viestinnän asiantuntijaExpomark Oy
Puh:040 550 5950taina.hiekkataipale@expomark.fiKuvat
Linkit
Expomark Oy järjestää omien alojensa huipputapahtumia eri puolilla Suomea ja on osa Suomen Messut -konsernia. Lisätietoja: https://expomark.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Riihimäen Erämessut kokosi yli 25 800 luonnossa liikkujaa – aurinkoinen sunnuntai kruunasi viikonlopun7.6.2026 17:12:46 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut järjestettiin 5.-7.6.2026, ja aurinkoinen sunnuntai kruunasi koko viikonlopun. Pohjoismaiden laajimpaan eräalan tapahtumaan saapui yhteensä yli 25 800 luonnossa liikkujaa, ja messualueella oli mukana yli 250 näytteilleasettajaa metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnossa liikkumisen parista.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa6.6.2026 09:33:03 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa5.6.2026 14:30:00 EEST | Kutsu
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Tervetuloa Riihimäen Erämessuille 5.-7.6.2026!26.5.2026 12:32:44 EEST | Kutsu
Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn harrastajat ja asiantuntijat koolla Riihimäellä Kutsumme median edustajat lämpimästi tervetulleeksi mukaan Riihimäen Erämessuille. Mukana on yli 200 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja kokeiltavaa. Alansa legenda on koonnut metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja monipuolisesti luonnossa liikkuvat yhteen jo 1972 vuodesta lähtien.
Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa Oulussa korostui yhteistyön merkitys21.5.2026 14:25:12 EEST | Tiedote
Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma kokosi teollisuuden päättäjät ja asiantuntijat Ouluhalliin 20.–21.5.2026. Tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 380 näytteilleasettajaa ja yli 4000 kävijää. Jo 30 vuotta järjestetty tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa pohjoisen teollisuuden keskeisenä kohtaamispaikkana ja yhteistyöverkostojen rakentajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


